Kirjoittajasta

Titta Kokkonen

Mikä saa naisen innostumaan metsästyksestä? Itselläni innostus lähti 15 vuotta sitten ensimmäisen oman koiran, noutajan hankinnasta, joka tuurilla sattui olemaan riistaverinen. Ja siitä, että olen kasvanut metsästykseen isäni esimerkin ja metsästävän mieheni innoittamana. Luulen että useimmiten naisen tie metsästäjäksi käy oman koiran tai miehen kautta. Ja monet naiset ovatkin ennen metsästyskortin suorittamista mukana koiranohjaajina. Ja sekös jos mikä onkin hyvä tapa tutustua metsästykseen.

Aiheeseen liittyvää

2 Comments

  1. Janne

    Uskon että heillä jotka susien määrää haluavat lisätä, on aivan suoraan myös tarkoitus haitata/vähentää metsästystä. Enkä yhtään epäile, etteivätkö haluaisi lopettaa sen kokonaan. Voimakas koneisto heillä pyörii, ja paljon ovat mediassa.

    Pitäisi vaan meidän metsästäjienkin koittaa tulla ulos kuoresta, eikä vaan olla hiljaa ja pieniä metsässä, ja toivoa että asiat järjestyy, tai ettei aiheuteta mitään mihin voisi takertua. Ajat muuttuu, ja nyt pitäisi pelata media ja julkisuuspeliä… vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen.

    Mutta tosiaankin, nyt eletään taas sellaisia aikoja, että kohta taas helikopterit pyörii jossain suunnalla kun on valtion koiralla reikä kupeessa… nooh, toivottavasti tämä paljon mediassa pyörinyt tapaus on opettanut meille jotain.

    Vastaa
  2. Kaurismies

    Hei!
    Täällä yksi intohimoinen metsämies, jo ainakin viidennessä sukupolvessa joka ei näe nykyisen tiedon valossa syytä suuremmalle susien kaatomäärälle, en lailliselle enkä laittomalle. En näe siihen syytä vaikka metsästän kolmen koiran kanssa.
    Tiedän riskit, kun päästän koirani irti ja aina en sitä riskiä ole valmis ottamaan mutta me nykyihmiset olemme vieraita luonnossa, ei ne sudet.

    Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2013-2015 Outdoor Media | Sivusto: Mikrogramma Design