Arkisto aiheelle ‘Uutiset’

MKJ tiedottaa karhujen pihavierailujen ehkäisemisestä

sunnuntaina 18. huhtikuuta 2010

Karhu

kuvan karhut eivät välttämättä liity tapaukseen

Ongelmat pihakarhujen kanssa ajoittuvat pääasiassa kevääseen ja alkukesään, jolloin nälkäiset ja heikot karhut ovat helpon ruoan perässä. Lintulautojen talipallot ja esimerkiksi riistan ruokintapaikat vetävät karhuja puoleensa. MKJ suositteleekin lintujen ja riistan ruokintapaikkojen tyhjentämistä ja siivoamista heti keväällä.

Itäisessä Suomessa karhujen vierailuihin on totuttu, mutta karhujen levittäytyessä koko maahan, alkaa ongelmia esiintyä hiljalleen muuallakin. Ongelmakarhujen kohdalla tulee turvautua riistanhoitoyhdistysten ylläpitämään SRVA-organisaatioon, joka hoitaa tarvittaessa ongelmayksilöt pois alueelta tai todellisten riitapukarien ollessa kyseessä, hoitaa ne autuaammille metsästysmaille.

RKTL:n mukaan karhuja elää Suomessa ennen metsästyskautta noin 1500 yksilöä. Tämän tietolähteen mukaan karhukanta olisi noussut maassamme kymmenen vuoden takaisesta tilanteesta vain noin 400 yksilön verran, mikä tuntuu kovin varovaiselta arviolta. Ilmeisesti kyseessä on laskuvirhe, sillä RKTL:n lukemat perustuvat miltei yksinomaan petoyhdysmiehille ilmoitettuihin havaintoihin

(kommentoi)

Vihreät haluavat kieltää harrastuksemme!

maanantaina 29. maaliskuuta 2010

Vihreiden Puoluekokoukselle 2010 on toistaiseksi jätetty kymmenen aloitetta. Puoluehallituksen aloitelausunnot ja päätösesitykset hyväksytään hallituksen kokouksessa 16.4.2010. Heti ensimmäisenä listalla komeilee aloite, joka jokaisen ammunnan harrastajan ja metsästäjän tulee laittaa merkille!

Vihreille virallinen linjaus käsiaseiden hallussapidon kieltämiseksi yksityishenkilöiltä
Aloitteen tekijä: Helsingin vihreä piiriyhdistys ry.

Käsiaseiden kiellon sisältävällä aselain muutoksella on laaja kannatus kansalaisten keskuudessa ja asiasta on vastaavalle sisäministerille jätetty tuhansia allekirjoituksia sisältäneitä adresseja. Myös Kauhajoen koulusurmien tutkimuslautakunta päätyi loppuraportissaan helmikuussa 2010 ehdottamaan puoliautomaattisten käsiaseiden kieltämistä. Sisäministeri Holmlund on sanonut, ettei lähtökohtaisesti aio muuttaa lakia käsiaseet kieltävään suuntaan mutta voi ottaa asian hallituksen käsittelyyn mikäli hallitus niin toivoo.

Vihreiden tulisi nyt ottaa tässä asiassa aktiivinen rooli.

Pienikokoisten aseiden kuljettaminen ja käyttö on erittäin helppoa ja johtaa myös helposti väärinkäytöksiin. Metsästys tässä aloitteessa tarkoitetulla käsiaseilla on jo kielletty metsästyslaissa. Myös muilta osin ampumaurheilu on järjestettävissä ilman henkilökohtaisten käsiaseiden hallussapitoa. Tällaisella lainmuutoksella saataisiin huomattava osa käsiaseista pois, ja uskomme ihmisten turvallisuuden parantuvan. Kyseessä on yhteinen etu. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa eivät yksityishenkilöt tarvitse käsiaseita.

Helsingin Vihreä piiriyhdistys toivoo, että Vihreät ottaa puolueena virallisen yksityishenkilöiden käsiaseiden hallussapidon täyskieltoa kannattavan linjan ja alkaa ajamaan vastaavia muutoksia Suomen ampuma-aselakiin.

http://www.vihreat.fi/puoluekokous/aloitteet2010

(2 kommenttia)

Kaurispukkien keväistä vääntöä ruokintapaikalla

tiistaina 23. maaliskuuta 2010

Riistakameralla kuvattu videoklippi kauriiden ruokintapaikalta.

Katso video

(kommentoi)

IWA 2010 messujen antia

perjantaina 19. maaliskuuta 2010

Aina kun yrittää olla vakavana, niin joillain on pakko naurattaa…
(lisää…)

(kommentoi)

Erikoisempi jahtikausi

tiistaina 9. maaliskuuta 2010

Associated press uutisoi Floridasta metsästäjiä kiinnostavan uutisen. Evergladesin suoalueilla on huolestuttu pythonien kasvavasta määrästä. Kyseessä ovat lemmikkieläimistä villiintyneet tulokaslajit, jotka on kaapannut itselleen suuren ekologisen lokeron. Nyt Etelä-Floridassa on käynnissä pythonjahti, johon saavat ottaa osaa kaikki metsästyskortin omistavat lunastamalla 26 dollarin hintaisen luvan osavaltion ylläpitämille maa-alueille.

Paikallinen metsästäjä Bob Hill työssään:

http://www.miamiherald.com/2010/03/08/1518833/special-python-hunting-season.html

(kommentoi)

Jalmarin Laatikkorauta

perjantaina 26. helmikuuta 2010

Riistan kevään numerossa tullaan esittelemään uusi kotimainen hetitappava loukku. Jalmarin Laatikkorauta näyttää varsin nasakalta peliltä, vai mitä mieltä olette tämän hidastuksen perusteella?

(kommentoi)

Protestikirje aselakiehdotusta vastaan!

keskiviikkona 24. helmikuuta 2010

Joukko huolestuneita harrastajia on ideoinut kirjekampanjan, johon myös Riistan toimituskunta toivoo mahdollisimman laajaa osallistumista:
(lisää…)

(kommentoi)

Lappiin luvassa taas lyhyt kanalinnustus

perjantaina 19. helmikuuta 2010

Ylen uutisten mukaan Lappiin ollaan taas suunnittelemassa hyvin lyhyttä kanalintujen metsästysaikaa. Riistan toimitus kummastelee asiaa, sillä pääasiassa metsäkanalintujen syksyinen pyynti painottuu ns. poikalintuihin ja täten pyydettävän kannan määrä selviää vasta kun kesän pesinnän onnistuminen selviää.

(kommentoi)

Esimakua vuoden 2010 tuoteuutuuksista

perjantaina 12. helmikuuta 2010

Alun perin povattiin, että vuodelle 2010 aserintamalla tulisi tavattomasti tuoteuutuuksia, mutta tasakymmenistä huolimatta uutuustarjonta tälle vuodelle on jäämässä vaisuksi. Erityisesti USA:n markkinoilla uutuudet loistivat Shot Showssa poissaolollaan. Syynä tähän on lähinnä se, että tehtaat painavat täydellä teholla aseita markkinoille, joita Obaman asevastaisuus on ruokkinut. Uutuuksien kehittelyyn ei siis ole ollut liiemmälti aikaa.

Euroopasta on sen sijaan tulossa runsaastikin uutuuksia ja erityisesti metsästäjiä liikuttaa tieto siitä, että optiikan saralla parikin eurooppalaista valmistajaa on jo nyt ilmoittanut julkaisevansa IWA:ssa uudet kiikaritähtäinsarjat erityisesti metsästyskäyttöön. Painopiste on suomalaisittain siinä mielessä mielekäs, että nämä sarjat sijoittuvat hintaluokassa ns. huipputason alapuolelle. Esimakua toimitus on saanut näistä kiikaritähtäimistä sen verran, että suomalaiset metsästäjät tuntien luvassa on ns. ”määrämittaisia” tuoteuutuuksia.

(kommentoi)

Uutta Blaserilta

maanantaina 25. tammikuuta 2010

Blaser on tuonut markkinoille R93:n seuraajan. Uutuus on suoravetolukkoinen kivääri, joka on mallinimeltään R8. Edeltäjään nähden asetta on parannettu melko mielenkiintoisesti. Erikoisin yksityiskohta on mitä ilmeisimmin lippaan ja liipaisimen yhdistelmä, eli kun aseesta poistetaan lipas, irtoaa aseesta myös liipaisin.

Lisätietoja www.blaser-r8.de, maahantuoja All Optics Finland.

(kommentoi)