Riista 7/2011 ilmestyy ensi viikolla!
Mukana mm. odotettu jatko-osa Seisojan pentukoulutukselle ja kritiikkipalaverissa otetaan käsittelyyn uuden Riistakeskuksen aiheuttamat ongelmat metsästykselle ja riistanhoidolle.
Tällä kertaa Riistan patruunavertailuun otettiin .308 WIN hirviluodit. Alla hieman esimakua artikkelista:
“Luotivertailuja tehdessä ei voi välttyä ajatukselta, että joka vuosi luotien toimivuudessa tapahtuu pieniä valmistuseräkohtaisia muutoksia. Nämä pienet erot voivat johtua pelkästään raaka-ainepitoisuuksien muutoksista joko vaipan tai sydämen osalta. Pahimmassa tapauksessa molemmissa voi olla heittoa huonompaan suuntaan. Raaka-aineiden lisäksi on huomioitava myös mahdolliset työvaiheiden muutokset ja lämpökäsittelyt, erityisesti juotettujen ja massiiviluotien kohdalla. Merkittävin tekijä on kuitenkin tehtaan tuotekehitys ja sen vaikutus onkin yleensä niin suuri, että tuloksissa saadaan selkeitä eroja aikaisempaan. – - Koska hirvi on meillä ainoa luustoltaan niin massiivinen eläin, että se voi pysäyttää heikkorakenteisen luodin, ammuttiin tehdaspatruunat jo totuttuun tapaan 35 metristä luusimulaattoriin.“



