Huulipuna puukontupessa

Haulikoiden Ladasta lähemmäs Lamborghinia

Titta Kokkonen

Koko metsästyshistoriani olen metsästänyt ei-niin-laadukkailla (meikäläisittäin sanottuna paskoilla) aseilla. Nimenomaan ja varsinkin kun puhutaan haulikoista. Ensimmäinen aseeni oli edullinen, reilun 800 markan puutukkinen pumppuhaulikko, jolla metsästin kuusi ensimmäistä vuotta ennen kuin se sanoi työsopimuksensa irti. Ennen lopullista leviämistä sen tukit olivat jo sen näköiset kuin olisin käyttänyt asettani vesurina enkä ampumavälineenä. Hylsyt alkoivat lopun edellä jäämään jumiin niin, että jouduin avaamaan lukon usein kiveä vasten perää kopsauttamalla. Syy miksi alun perin ostin pumppuhaulikon, oli niinkin järkevä kuin että miehelläni oli samanlainen. Ei käynyt märkäkorvalla mielessä että olisi voinut ostaa itselle sopivimman haulikon hintahaitarissa mihin oli varaa.

Seuraavaankaan haulikkoon minulla ei ollut laittaa suuria summia, joten ostin halvan turkkilaisen puoliautomaatin. Nyt oli kasvanut jo sen verran älyä että puutukkisen sijaan valitsin kestävämmän synteettisen, mutta enempään ei tietämys edelleenkään riittänyt ja ostin jälleen itselleni sopimattoman haulikon. Aseen kisko oli minulle aivan liian matala, eivätkä perän kulmien säätöominaisuudet olleet riittävät, joten sekin jäi liian matalaksi ja kaiken lisäksi itse vielä lyhensin perän aivan liian lyhyeksi. Pumppuhaulikon jälkeen meni aikaa ennen kuin lakkasin ”pumppaamasta” puoliautomaattini etutukkia ampuessani. Kuudessa vuodessa oli pumppausliike jäänyt niin takaraivoon, että oli ihme kun etutukki pysyi paikoillaan repiessäni sitä, ennen kuin opin jättämään vetoliikkeen pois. Kaikkien näiden ”ominaisuuksien” myötä haulikkoammunnasta paljon tietävät ja sitä kilpaa harrastavat ystäväni pitävät suorastaan ihmeenä että osuin kyseisellä aseella yhtään mihinkään. Yhdeksässä vuodessa olin kuitenkin oppinut ampumaan aseella niin, että osumiakin sattui joukkoon, mutta ne olivat kaikkea muuta kuin varmoja osumia. Nostot kyseisellä aseella eivät olleet tasalaatuisia, ei sitten mitenkään. Lopulta kävin ystävieni toimesta päivän mittaisen haulikkoammuntakurssin, jossa tajusin vihdoin että on huomattavasti suuremmat mahdollisuudet oppia ampumaan kun ase on sopiva. Oli aika sijoittaa hieman enemmän rahaa aseeseen.

Heti kurssin jälkeisen viikonlopun jälkeisenä tiistaina ajoin Nurmeksen poliisiasemalle, pistin ostolupahakemuksen sisään ja kävin soveltuvuustestin. Testin tulos ei aiheuttanut jatkotoimenpiteitä ja sain ostoluvan jo perjantaina. Iltaisin katselin netistä eri puoliautomaattihaulikkoja, ja kyselin metsästäviltä ampujaystäviltäni varteen otettavia vaihtoehtoja. Lauantaina ajoimme Joensuuhun sukulaistytön lakkiaisiin, joten isompaan kaupunkiin mennessä oli hyvä hoitaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käydä aseliikkeessä katselemassa haulikoita ennen juhlia. Nettisurffailun ja ystävieni vinkkien jälkeen olin varma minkä aseen ostaisin. Soittelin aseliikkeeseen varmistaakseni että kyseinen ase löytyy hyllystä kun lakkiaisjuhlareissulla tulisin sitä hypistelemään. Ja onneksi soitin, koska näin myyjälle ei tullut yllätyksenä aseen ostoasuni. Olin melko huvittava näky juhlamekossani ja korkkareissani kokeillessani aseita.

Vaikka olin muka päättänyt mitä haulikkoa menin ostamaan, muutin mieleni aseliikkeessä. Löysin aseen joka jo ennen säätöjäkin nousi hyvin poskelle oikeaan asentoon. Lisäksi ostopäätöstä tuki tutulla paikalta löytyvä varmistin, eikä sitä näin tarvitse opetella uudelleen. Sain asiantuntevalta myyjältä aseen hoito-ohjeet, perusteellisen opastuksen aseen purkamiseen ja kasaamiseen, sekä tarvittaessa peränsäätöpalojen oikeanlaiseen asentamiseen.

Pari päivää oston jälkeen pidin uutta haulikkoani keskellä keittiönpöytää sulassa sovussa Iittalan kynttiläkippojen vieressä ja aina ohi kulkiessani harjoittelin hymyssä suin nostoja. Mieheni kuulemma muistaa ajan, jolloin haulikko ei kuulunut mielestäni keittiön pöydälle edes puhdistusmielessä. Minä en tunnusta muistavani.

Ammuttuani uudella aseellani kiekkoja, minusta tuntui ensimmäistä kertaa että minulla olisi todellakin mahdollisuus oppia oikeasti ampumaan! Nyt eivät osumat ole enää ainakaan aseesta kiinni, vaan siitä kuinka ahkera olen harjoittelemaan. Ensinnäkin harjoittelemaan pelkkiä nostoja saadakseni rutiinia, ja toiseksi harjoittelemaan haulikkoradalla niin että opin näkemään mihin minun tällä aseella täytyy ampua saadakseen aikaiseksi kunnon osumia. Olen niiiin onnellinen uudesta, ensimmäisestä kunnon haulikostani että uskon sen riittävän motivaatioksi harjoitteluun pitkäksi, pitkäksi aikaa!

Suosittelen lämpimästi uuden aseen ostajaa tarkistamaan ennen ostopäätöstä aseen sopivuuden itselle. Jos itsellä ei ole tietämystä, kannattaa kokeilla eri vaihtoehtoja asiantuntevassa liikkeessä, tai jos suinkin mahdollista, ottaa ostosreissulle mukaan ihminen, joka oikeasti asiasta tietää. Näin säästää hermojaan ja rahojaan. Niin minäkin olisin tehnyt, jos olisin ollut viisas.. jo viisitoista vuotta sitten!

Titta K

 

Lue myös

Noutoruokaa

Titta Kokkonen

Ei mitään lapsitähtiä

Titta Kokkonen

Hei hei koiraharrastus…?    

Titta Kokkonen