Ketun vihollinen

Hirvikivääriprojekti: tähtäinkiikarin valinta

Edellisessä Ketun vihollisessa käsittelin kaliiperin valintaa hirvikivääriini. Nyt käsittelen optiikan valintaa, joka poikkeaa aika paljon monen suomalaisen hirvimiehen valinnoista.

Runsaina hirvivuosina, tai paremminkin hirvilupavuosina jahtimme on varsin kokonaisvaltaista ja hirvet pyritään saamaan nopeasti ja tehokkaasti, jotta ne ylipäätään saadaan asiallisesti eräksi ja kaatotavoitteisiin päästään. Tällöin on hyvin tyypillistä, että jahti alkaa joko houkuttelujahdilla tai peltokyttäyksellä. Jahti ei sitten useinkaan pääty tähän jos hirveä ei saada, vaan jahti jatkuukin passituksella, sillä toisaalla metsään lähtenyt koiraporukka tarvitsee apua. Kun jahti etenee tästä, vaihdetaankin roolit ja yhtäkkiä olenkin menossa haukulle. Ja jos kaikki menee hyvin päivän useiden muuttuvien tilanteiden jälkeen, vietetään ilta kaatotulilla ja lopuksi rontostellaan kilometritolkulla pois metsästä samoissa rytkyissä mitkä jo aamusta pakattiin mukaan. Tämänlainen metsästys vaatii välineet, jotka ovat yleisesti käyttökelpoisia.

_DSC0028

Kaventuva tuoteryhmä

Joskus minulla on tunne, että olen optiikkavalinnoissani aivan yksin. Minä käytän pääasiassa enemmän kiikaritähtäintä kuin moni muu, erityisesti mitä tulee hirvenmetsästykseen. Minä en pidä punapistetähtäimistä enkä pienisuurennuksista variaabeleista. Hirvijahdissa pidän siitä, että suurin suurennus on vähintään 8x, mieluummin 10x tai 12x. Tämä saattaa tuntua merkilliseltä, mutta minä pyydän hirviä varsin monella eri tavalla ja maisemissa, jossa joskus joutuu ampumaan kauemmaskin. Meidän hirvijahtimme on monipuolista ja aseen tulee olla monipuolinen. Punapisteellä tai liian pienillä tähtäimillä paikat jäävät käyttämättä kun tunnistuskin pitää tehdä usein vasta siinä vaiheessa kun hirvi on ensimmäistä kertaa kenenkään näkyvillä.

Olen sanonut jo aiemmin, että x42 on kokoluokkana sellainen tähtäin, joka ei ole liian massiivinen, mutta jossa on riittävästi ominaisuuksia hämärään. Pidän kevyistä tähtäimistä ja siitä, että tähtäimessä on hyvä ja helppo kuva silmälle. Tällaisten ominaisuuksien yhdistäminen ei ole kovin yksinkertaista. Lisäksi nykyään on trendinä, että tämä kokoluokka supistuu supistumistaan ja useat optiikanvalmistajat ovat skipanneet tämän kokoluokan täysin.

Nykyään suurin ongelma kiikaritähtäimissä on se, että niitä ei enää tehdä perinteiseen metsästykseen vaan huomattavasti kompaktimpiin jahtitapahtumiin. Perinteiset metsästysmuodot ovat niitä, jotka tarvitsevat työkaluja, jotka soveltuvat keskimäärin hyvin kaikkeen, mutta eivät ole optimaalisia välttämättä mihinkään. Eli nykyään on aivan liian tavanomaista, että tarjonta painottuu ajojahtitähtäimiin (suorat putket pienellä suurennuksella) tai sitten hämäräkyttäykseen. Mikäpä siinä, tämähän on monelle sitä jahtia, eli joko seistä pönötetään passissa tai kyttäystornissa. Kiikarit ovat kiinni aseissa tuhannen palan palapeleillä ja piippujakin vaihdellaan muuttuvien tapahtumien mukaan. Tämä sopii joihinkin paikkoihin, mutta ei oikeastaan lainkaan isojen kairojen metsämiehille.

Kotinurkissa hirvijahti on usein vähemmän suunniteltua ja kevyemmin organisoitua kuin varsinaisesti ”järjestetyissä” jahdeissa. Eli suunnittelu perustuu enemmän päivän keliin, paikalle tulleiden miesten määrään ja kuntoon, sekä esimerkiksi koiratilanteeseen. Yksinkertaisuudessaan tilanne on siis se, että hirvijahtipäivä voi tuoda tullessaan vaikka mitä. Toisekseen meillä päin on aika tärkeää myös kyetä käyttämään tarjotut paikat, sillä vaikka hirviä olisikin, on jahtikausi aina loppuosastaan luminen ja pimeä. Tämän vuoksi alkujahdin pitää onnistua.

Pienin suurennus

Olen vahvasti sitä mieltä, että pienimmän suurennuksen ei hirvihommissa tarvitse olla alle 2,5-kertainen ja enimmillään se saa olla 4-kertainen jos kuvan laatu on hyvä. Pienten suurennusten on mielestäni ehdottomasti oltava nykyaikana tunneloimattomia, sillä haluan ehdottomasti koko näkökentän käyttööni. Ylipäätään olen kiikaritähtäimistä sitä mieltä, että erityisesti ääripään suurennusten pitää olla hyvin toimivia, sillä metsästystilanteissa säädöt toteutetaan usein korostetusti. Eli kun säädetään, säädetään äärimmilleen.

Pienimmän suurennuksen rooli ei korostu jos tähtäin on asennettu oikein ja ase on tasapainossa. Tällöin ase nousee nostossa kohteeseen vaikka suurennusta olisi enemmänkin. Tätä on usein tuskaisen vaikea ymmärtää. Huonosti asennettu punapistetähtäin tai pieni variaabeli huonosti sopivassa ja painotetussa aseessa eivät edesauta touhuja lainkaan, sillä ase ei edelleenkään suuntaudu oikein. JOS ase rakennetaan oikein, se sopii ampujalle mitoitukseltaan ja on painotettu oikein, on aivan sama vaikka suurennusta olisi enemmänkin. Ase suuntautuu nostossa kohteeseen haulikkomaisesti ja osumapiste on helppo löytää. Ja sellainenkin myytti, että vain pienet suurennukset sallisivat molempien silmien käytön, on höpöpuhetta. Jos tähtäävä silmä on dominoiva, on molempien silmien pitäminen auki mahdollista myös isommilla suurennuksilla.

Suurin suurennus

Suurin suurennus hirvihommissa mielletään usein siten, että hirvi on iso eläin ja siihen kyllä osuu pienemmälläkin suurennuksella. Mikäpä siinä, osuu hirveen avotähtäimilläkin. Pienten suurennusten ongelma on kuitenkin se, että osumakohdan poimiminen ja eläimen asennon havainnointi on huomattavasti työläämpää liian pienellä suurennuksella ja homma helpottuu kun suurennusta saa käännettyä isommalle.

Erityisen vaikeaa liian pienen suurennuksen kanssa on määrittää eläimen kulmittaisuutta. Jos hirvi seisoo ampujaan nähden kulmittain vasten, on tavattoman tyypillistä, että hirven mielletään olevan poikittain. Tällöin osuma on usein takavoittoinen ja pahimmillaan ravoilla. Toinen ongelma on määrittää esimerkiksi ”lavan taus”. Jos etäisyyttä on paljon tai valoa vähän, on liian pienellä suurennuksella määritetty ”lavan taus” jo irti lapalinjasta ja taas ravat haisevat.

Eräs merkittävistä ongelmista pieneen suurennukseen liittyy siihen, minkä esimerkiksi jousella huomaa jo 35-40 metrin ampumaetäisyyksillä. Eli osumat painottuvat sitä enemmän kohteen massakeskeispistettä mitä pienempänä kohde nähdään. Eli vain riittävä suurennus antaa uskallusta tähdätä oikeaan osumapisteeseen.

Mielestäni 8x tai 10x suurennus on melko yleispätevä suurennuskerroin hirvikiväärin kiikarissa isoimman pään suurennuksena. Minulla on tapana pitää kiikaritähtäintä säädettynä noin puoliväliin suurennusaluetta, josta se on sitten väännettävissä ylös tai alas tilanteen mukaan. Vain todella ahtaissa paikoissa käytän pienintä suurennusta. Suurimmaksi osin käytän kuitenkin yläpään suurennuksia, jotka helpottavat osuman sijoittamista ja ammuttavan eläimen tunnistamista.

Lue myös

Hirven kyttäyspyynti alkaa, oletteko valmiita?

Koppelohommissa

Arto Määttä

Haulikkomies vai kiväärimies – riippuu vuodenajasta

Arto Määttä