Ketun vihollinen

Kaliiperivalinta hirvikivääriin

Sako_AIII_375_lukko

Tämänkertainen Ketun vihollinen käsittelee tulevan vuoden aikana alkavan hirvikivääriprojektini komponenttivalintoja.

Suunnittelemani hirvikivääriprojekti sai alkunsa Riista 8/2015 numerossa esiteltävän kettukivääriprojektin innoittamana. Kun sain pään auki tällaiseen erikoiskäyttöön tehdyn kiväärin kanssa, päätin ottaa projektiksi tehdä jokaiseen itselleni merkittävään käyttötarkoitukseen täydellisen päivityksen rakentamalla niihin itseäni miellyttävät aseet. Ketun kyttäyspyynnin lisäksi toinen merkittävä kiväärimetsästyksen muoto itselleni on hirvenmetsästys. Sarja aloitetaan tulevan kiväärin kaliiperista, joka monellekin on se merkittävin juttu hirviaseista puhuttaessa.

Parhaan hirvenmetsästyskaliiperin metsästys

Parhaan hirvikaliiperin tittelistä on väännetty peistä niin kauan kuin muistan. Ysikolmonen (9,3×62) oli joskus 1980-luvulla kova sana tullessaan laajemmin suomalaisten metsästäjien tietoisuuteen. Näihin aikoihin monet isot kaliiperit kiihdyttivät suosiotaan. Nyttemmin on tapahtunut kuitenkin sellainen käänne mihin moni ei olisi aivan heti uskonut: kaliipereissa on tultu takaisin yleiskiväärikaliiperien suuntaan. Isojen kaliiperien suosiosta ei sitten tullutkaan aivan niin pitkän linjan juttu kuin olisi voitu olettaa.

Luotikehitys on ollut aivan valtavan nopeaa nimenomaan 1980-luvulta lähtien. Kannattaa muistaa, että maailman ensimmäiset todelliset premium-luodit esiteltiin vasta 1980-luvun loppupuolella ja vasta vuosikymmenen vaihtuessa ”ysärin” puolelle nämä luodit tulivat yleisesti paremmin saataville. Tätä ennen luotien paremmuus riippui muun muassa siitä, että miten hyvin vaipan ja lyijysydämen mekaaninen kiinnitys oli toteutettu ja kuinka painava luoti oli halkaisijaansa nähden.

Määtän Artsi oli Koskenkylän ala-asteella Swift A-Framen julkistuksen aikoihin, viitosluokalla Saaren ala-asteella kun Barnes X julkaistiin ja yläasteella Nivavaarassa kun Trophy Bonded Bear Claw oli ensimmäistä kertaa tositoimessa Afrikassa. Käytännössä olin armeijaikäinen ennen kuin näitä luoteja alkoi näkyä kotimaan markkinoilla ja tuolloinkin tarjonta yleiskaliipereissa oli hyvin Mega-ja Hammerhead -painottunutta. Paremmat luodit alkoivat näyttäytyä enimmäkseen eksoottisemmissa kaliipereissa. Eli porukka joka ajatteli tarvitsevansa kuorma-auton jarrut henkilöautoon, satsasivat myös laatuluoteihin. En ota hirveästi kantaa siihen, että onko puhvelinmetsästykseen tarkoitettu luoti sittenkään kovin hyvä hirvenmetsästyksessä. Voin kuitenkin kertoa, että oikein valituilla huippuluodeilla ladattuna vanhat yleiskaliiperit (6,5 mm – 8 mm) ovat aivan toisenlaisia otuksia hirvenmetsästyksessä kuin mitä ne olivat perinteisten ”kuppi ja sydän” luotien aikoihin.

Päästäänkin sitten pitkästi 2000-luvun puolelle, ennen kuin premiumista tuli mainstreamia. Nykyään niin sanotuissa tavallisissakin hirvipatruunoissa on usein käytössä luodit, jotka eivät ole enää vertailukelpoisia 1980-luvun luotien kanssa. Ero on valtava uusien luotien eduksi. Mullistuksen on mahdollistanut bondaus, eli vaipan ja sydämen liittäminen toisiinsa joko kemiallisesti tai juottamalla. Tämä on nykyaikaa ja nämä luodit ovat muuttaneet tilanteen sellaiseksi, että ysikolmonen ladattuna 1980-luvun luodeilla ei olekaan enää niin hurja laite nykyaikaisilla kompoenenteilla ladattuun nollakasiin nähden, niin hurjalta kuin se tuntuukin. Nykyään Norma Oryx, Sako Hammerhead (uudistettu muutama vuosi sitten) ja esimerkiksi Fusion ovat luoteja, jotka ovat kuluttajaluokan hinnoissa, mutta ovat toiminnaltaan huippuluokkaa.

Vanhat säännöt romukoppaan

Kiväärinpatruunoihin, luoteihin ja niiden vaikutukseen liittyy vielä tänäkin päivänä aivan valtavasti myyttejä ja lainalaisuuksia joita toistellaan edelleen huolimatta tilanteen päivittymisestä. Ennen voitiin perustellusti sanoa, että magnumeissa luodit eivät kestä ja osumat tuottavat ämpäritolkulla paskalihaa. Samaten voitiin sanoa, että raskas luoti on parempi kuin kevyt. Ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Nykyaikana on voitu todeta, että paskalihan määrä liittyy enemmänkin luodin kestävyyteen kuin luodin nopeuteen. Jos luoti kestää osumassa, on aivan sama onko sillä nopeutta 750 vai 850 m/s. Jos luoti ei kestä, aiheutuu vertymää myös alle 700 m/s osumanopeuksissa. Vanhat rajat joutavat siis romukoppaan jos metsästäjä osaa valita käyttämänsä luodin oikein. Esimerkiksi Swift A-Frame on luoti joka kestää aivan hurjatkin osumat hajoamatta ja luodin jäljiltä osumat ovat siistejä, olipa luoti lähetetty matkaan melkeinpä millaisesta kannusta hyvänsä.

Muutamia perusasioita

Jos luodit ovat parantuneet peruskaliipereissa, ovat ne tehneet sitä toki muissakin. Vaikutus on kuitenkin hieman erilainen. Jotta premiumista saataisiin suurin hyöty irti isommissa kaliipereissa, on niiden luodinpainoja jouduttu pudottamaan jotta osumanopeudet saataisiin kovempien, sitkaampien ja paremmin painonsa säilyttävien luotikonstruktioiden vaatimalle tasolle. Tämän vuoksi moni premiumluodilla ladattu patruuna isoissa kaliipereissa on painoluokkaa kevyempi kuin ennen vanhaan. Jos taas pysyttäisiin perinteisissä painoissa, kääntyisi paremman luodin mukanaan tuoma sitkaus haittatekijäksi, sillä tällöin osumassa korostuisi vain läpäisy.

Suurin hyöty premiumluodeista on taas tullut niille kaliipereille, jotka ovat kärsineet heikoista luotikonstruktioista ja joissa läpäisyssä on keskimääräisillä luodinpainoilla ollut toivomisen varaa. Yleisimmässä .30-kaliiperisten joukossa raja on mennyt aika tavalla .308 Winchesterin ja .30-06:n välissä. Nollakuutonen on ollut vähän siinä maineessa, että luodit eivät kestä lähiosumissa kovin hyvin. Tämä on siinä mielessä loogista, että samojen luotien pitää avautua varmasti myös .308:n nopeuksilla.

Yksi asia on luotien kehittymisestä huolimatta vakio, ja se liittyy eri patruunoiden ammuttavuuteen. Peruspatruunat peruskivääreissä ovat vielä aika hyvin keskimääräisenkin ampujan ammuttavissa, mutta kun rekyylissä astutaan 9,3×62:n tai .338 Winchester Magnumin tasolle, muuttuu pelin henki. Latauksia testatessa ja kohdistettaessa moni näistäkin osaa olla suoraan sanoen vittumaisia ammuttavia. Sanoisin, että raja järkevän ammuttavuuden kohdalla menee juuri edellä mainituissa kaliipereissa. Osa näiden kaliiperien aseista on liian kevyitä ja ergonomialtaan huonoja, osalla kyseiset kaliiperit taas ovat ammuttavissa. Joka tapauksessa jo tämän kokoluokan aseissa äänenvaimentimia väännetään piippuun viemään rekyyliä ja kohta ase on sellainen tötterö, että sen kanniskelu on viheliäistä. Sitten pätkäistään piippu ja kohta valitetaan kun ase ei ”sorra”.

IMG_0981

Se paras hirvikaliiperi?

Olen .30-kaliiperisten patruunoiden vakaa kannattaja. Tämän luodinhalkaisijan etuna on sen vankkumaton suosio ympäri maailman, erityisesti pohjoisella pallonpuoliskolla. Tästä johtuen kyseinen luodinhalkaisija on ollut keskeisessä roolissa luotien kehityksessä ja kaikki suurimmat uudistukset koskettavat yleensä aina ensimmäisenä .30-kaliiperia. Ja johtuen suuresta suosiostaan, testataan juuri .30-kaliiperin luodit äärimmäisellä huolellisuudella ennen pääsyä markkinoille. Myös surkeat luodit tulevat esille nopeasti, sillä otannat ovat niin laajoja.

Olen käyttänyt metsästyksessä enimmäkseen .30-06:tta mitä tulee .30-kaliiperisiin, mutta olen käyttänyt myös .308:aa ja .30-kaliiperin magnumeita. Nollakuutonen on erittäin hyvä kaliiperi, mutta sanoisin nykyluotien aikana muutaman kaliiperin menevän tästä edelle. Kyseessä ovat ”keskikokoiset” .300 magnumit. En siis tarkoita .300 RUM tai .300 Weatherby tai vielä tätäkin suurempihylsyisiä magnumeita vaan niitä, joilla saavutetaan tehot .300 H&H:n ja .300 Win Magin väliltä. Periaatteessa isommatkin magnumit ovat aivan toimivia muuten, paitsi rekyyli niissä alkaa muodostua ongelmaksi kun taas .300 Win Magissa se on vielä siedettävällä tasolla.

Nykyaikaisilla luodeilla nämä keskikokoiset .30-kaliiperin magnumit toimivat erittäin hyvin lyhyille ampumaetäisyyksille, mutta niiden ominaisuudet eivät lopu kesken pitkillekään holleille. Niiden kanssa ei tarvitse hirven kokoisessa otuksessa arpoa lentoratoja vaan kaikki etäisyydet joille on ylipäätään eettistä ampua metsästysolosuhteissa, onnistuvat ilman lentoratakompensointia. Pidemmillekin etäisyyksille näissä patruunoissa riittää ominaisuudet puhtaaseen kaatoon jos ampuja tekee osansa. Kyse on siis patruunasta joka ei aseta rajoituksia itsessään vaan mahdollistaa kaikkien ampujan kykyjen puolesta eettiset laukaukset. Ja tässä yhteydessä voidaan palata jälleen luoteihin, sillä ilman niissä tapahtunutta kehitystä näin lavea yleiskäyttöisyys ei olisi mahdollista ilman huomattavia ”sivuvaikutuksia”.

Itse olen päätynyt kaikista kaliipereista .300 Winchester Magnumiin monestakin eri syystä. Ensinnäkin se on äärimmäisen tarkka kaliiperi. Toisekseen se on juuri sopivan tehokas ja toimiva myös tehdaslatauksilla. Patruunoista ei ole siis tarpeen vinguttaa irti kaikkea itse lataamalla vaan tehdaspatruunoista löytyy koko joukko toimivia ja tarkasti käyviä vaihtoehtoja. Kyseinen patruuna on hirvijahtiin erittäin käyttökelpoinen niin 180 gr (11,7 g) kuin myös 200 gr (13 g) luodeilla. Ja koska takana on reilusti kyytiä, on mahdollista käyttää myös sitkeitä premium-luoteja 13 g painoluokassa ilman pelkoa avautumattomuudesta. Täytyy myös muistaa, että .300 Win Mag on hyvin suosittu kaliiperi ja maailmanlaajuisesti se on niitä harvoja magnumkaliipereita, jotka yltävät kymmenen suosuituimman kaliiperin listalle.

Toimittajan huomautus tässä vaiheessa: omalla hirvenmetsästysurallani ja koko metsästysseuran tasolla noin vuodesta 1990 alkaen suurin osa luotien toimintaan liittyvistä ongelmista ja näistä aiheutuneista pitkistä raanakkojahdeista on johtunut luotien heikosta avautumisesta. Tämäkin tosin on syynä raanakkojahdeille vain murto-osassa tapahtumia, sillä edelleen huono osuma on syypää 95%:iin ongelmista. Joka tapauksessa perinteinen luodin hajoaminen osumassa on nykyluodeilla niin harvinaista, että oma metsästysseura ei riitä enää otannan tekemiseen vaan tilastoihin pitää ottaa yhteishaku ja ajassa pitää mennä usea vuosikymmen taaksepäin. Tämä on syy sille miksi en pidä kovista luodeista yhdistettynä matalaan osumanopeuteen. Sen sijaan pidän sitkaista luodeista yhdistettynä korkeaan osumanopeuteen. Sitkas luoti laajenee, mutta säilyttää painonsa, joten se myös läpäisee.

Lue myös

Hirven kyttäyspyynti alkaa, oletteko valmiita?

Koppelohommissa

Arto Määttä

Haulikkomies vai kiväärimies – riippuu vuodenajasta

Arto Määttä