Ketun vihollinen

Oikean metsästyksen puolesta

Ketun vihollinen on tällä kertaa hyvin syvällisissä mietteissä. Minulle nimittäin kävi hyvänä muistuttujana toimiva tapahtuma kettujahdissa pari päivää sitten. Se muistutti siitä mitä metsästys oikeasti on silloin kun se on sitä mitä sen oikeasti kuuluukin olla, vaativaa.

20160130_143956

Näkemykseni nykyaikaisesta metsästyksen ympärillä pyörivästä elvistelykulttuurista on muotoutumassa jossain määrin kyynisemmäksi vuosi vuodelta. Onnistumista onnistumisen perään ja toimivaakin toimivampia koiria. Aseet käyvät paremmin kuin kisamiehillä kasahommissa ja ampumataito on imaistu jo äidinmaidossa. Ei metsästys oikeasti ole tätä.

Tämä aika on ketun haaskapyynnissä varsin vaativaa, sillä ketuilla ei juuri nyt näytä kovinkaan kovasti kiinnostavan haaskan hajut tai sen sisältö. Kulkuhaluja on taas senkin edestä. Havaintojen muuttuminen ampumatilanteiksi ei siis ole hetikään niin suoraviivaista kuin aikana jolloin syöminen on näille pienpedoille kaikki kaikessa. Tämä myös tarkoittaa sitä, että onnistumiset eivät ole jokapäiväistä kauraa.

Maaliskuun alkupuolella kytisteltyäni tulin siihen johtopäätökseen, että kyttääminen muutaman tunnin pätkissä ei toisi tulosta, sillä normaalisti pimeän alkuvaiheessa alkava syötävän hamuaminen ei kuulu kettujen tämänhetkiseen rutiiniin. Täten päätin tehdä pidemmän kyttäysrupeaman ja myöhempänä ajankohtana. Ajatukseni oli se, että ”katsotaan saatana”. Odotetaan niin kauan, että näitä kulkumiehiä alkaa näkyä. Paikka kyllä on sellainen, että siitä kuljetaan jos kulkijoita ylipäätään on.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että hieman ennen yhtätoista näin neljänsadan metrin päässä ketun, joka kuitenkin määrätietoisesti kaarteli sektorissa oikealle ja metsän siimekseen noin kolmen ja puolensadan metrin päässä. Sinne meni. Odotellaan lisää. Ja kun kello oli noin puoli kaksitoista, kettu ilmestyi noin sadan metrin päähän oikealle sivustalle. Tätä en koppini suuntausvirheestä johtuen voinut heti ampua, sillä oikealle ampuminen vasenkätisille suunnitellusta kopista on kerta kaikkiaan mahdotonta.

Uusi kettukiväärini oli odotellut tätä hetkeä muutamana iltana aiemminkin, mutta nyt näyttäisi siltä, että tulisimme haistamaan ruudinsavua. Niin hyvältä kuin homma tuntuikin, päätti kettu toisin. Se kipitti hirmuista vauhtia parikymmentä metriä kerrallaan ja pysähtyi nanosekunniksi jatkaen taas matkaansa samanlaisissa sykleissä. Yritin vinkua suullani, mutta kettu ei kuullut eikä nähnyt mitään vaan suuntasi vääjäämättä kauemmas ja kohti vasemmanpuoleista metsänlaitaa. Olo oli jopa epätoivoinen. Aivan kuin saippua olisi ollut luiskahtamaisillaan käsistä.

Juuri ennen kuin kettu painui metsän suojiin, sain kuin sainkin vinkaistua sen verran kovaa, että kettu pysähtyi ja katsoi suuntaani. Tällöin kettu oli jo osittain risujen seassa ja matkaakin oli karttunut jo karvan verran yli 250 metriä. Päätin kokeilla onneani, sillä aloin olla sen verran jäässä, että enää en kovin hirvittävän kauaa jaksaisi odotella. Ja kuten arvaattekin, eihän se osunut. Mistä lie sitten meni ohi, mutta meni kuitenkin. Todennäköisesti alta, sillä matkaa oli mittavasti ja valo sellainen, että osumat olisivat muutenkin alavoittoisia. Saattoi siinä olla risujakin edessä, eikä suoranainen tähtäysvirhekään ole poissuljettua.

Tällainen töpeksiminen olisi ehkä jotakuta saattanut vituttaakin, mutta jotenkin en osaa ajatella asiaa siten. Toki olisi ollut mukavaa osua ja ottaa taas joku irvokas kaatokuva, mutta itse metsästyksen kannalta määrätynlainen epäonnistuminen kuuluu asiaan ja se tekee onnistumisista huomattavasti arvokkaampia. Tätä ei vain moni korosta, eikä töppäämisistä tehdä tämän vuoksi juurikaan numeroa.

Metsästyksessä on aina hienoja päiviä ja huippuonnistumisia, olipa kyse mistä metsästyksestä hyvänsä. Sitten taas on niitä päiviä kun kaikki tapahtuu vaikeimman kautta. Joskus jahtireissut ovat sellaisia, että suurin huoli on patruunoiden loppuminen tai murhe siitä, että kuulonsuojaimet eivät sattuneet mukaan. Näiden perusteella sitten kerrotaan juttuja ja muodostetaan mielikuvaa muille jahtien sisällöstä. Metsästys ei ole tätä. Metsästykseen kuuluu onnistumisten lisäksi koko joukko vastoinkäymisiä ja huonoa tuuria. On turhia reissuja ja huonoja ilmoja. On huonoja lentoja ja vääränlaisia valmisteluita. Nämä pitää hyväksyä, sillä ne kuuluvat oleellisena osana sellaiseen metsästykseen jota voi hyvällä omallatunnolla kutsua oikeaksi metsästykseksi. Tämä on mielestäni metsästyksen ja ampumisen suurin ero.

Tilaa tasta_Oranssi 320x50

Lue myös

Hirven kyttäyspyynti alkaa, oletteko valmiita?

Koppelohommissa

Arto Määttä

Haulikkomies vai kiväärimies – riippuu vuodenajasta

Arto Määttä