Uutiset

Hirvi- ja peuralupiin roima lisäys

Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 52 771 pyyntilupaa hirvelle, 36 191 valkohäntäpeuralle, 169 kuusipeuralle ja 18 metsäpeuralle. Yhdellä pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa. Sekä hirven että valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin tänä vuonna noin neljännes enemmän kuin viime vuonna. Hirven pyyntilupamäärä kasvoi kaikilla riistakeskusalueilla viime vuoteen verrattuna. Suhteellisesti runsainta lisäys oli Lapin, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Hämeen alueilla. Viime syksyn metsästyksessä saatiin saaliiksi noin 49 700 hirveä ja noin 32 200 valkohäntäpeuraa.

Hirvikanta on Luonnonvarakeskuksen tuottamien arvioiden mukaan runsastunut monin paikoin. Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät koko maassa 65 000–89 000 yksilön talvikantaan. Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hirvikanta oli viime metsästyskauden jälkeen 79 000–103 000 hirveä. Tulevan syksyn metsästyksellä tähdätään hirvikannan säätelemiseen tavoitellulle tasolle.

Valkohäntäpeurakanta keskittyy voimakkaasti Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan sekä Etelä- ja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueille. Tulevan syksyn metsästyksellä tavoitellaan kannan leikkausta etenkin runsastuneiden peuraonnettomuuksien vähentämiseksi.

Lue myös

Uusi Riista on ilmestyy perjantaina

Pekka Mommo

Saamamiesten määrä romahtanut 

Pekka Mommo

Hirvilupiin Lapissa lähes kolmanneksen lisäys

Pekka Mommo