Koirat

Ultracom R10 toimi kuin kello

Vuosi sitten lanseerattu Ultracom R10-koiratutka antoi odottaa paljon. Koko kauden kestotestissä se lunasti kaikki lupaukset. 

Ultracom R10 oli pikatestissä heti tuoreeltaan viime syksynä. Jo silloin totesin, että uutuudessa on ainesta Ultracomin uudeksi lippulaivaksi. Ainoa mihin en voinut ottaa kantaa oli luotettavuus pitkällä aikavälillä. Sain myös lukijoilta palautetta, joissa kaivattiin aivan oikeutetusti kestotestiä. Päätin jo silloin, että Ultracom R10 ajetaan läpi koko kauden.

Testitutka oli tutusti dreeverini Carolan kaulassa koko kauden. Jahtipäiviä kertyi puolen sataa eri puolella Suomea aivan kauden loppuun saakka.

Hyvissä ajoin R10 antoi viitteitä äärimmäisestä luotettavuudesta. Tutka naputti paikka kuin pajavasara. Laskin, että koko kaudella yhteys koiraan oli tavalla tai toisella poikki vain alle minuutin. Ja nuokin sekunnit saattavat johtua muustakin kuin itse tutkasta.

Testitutkan antennin suojakuori jäi metsään joulukuussa. Sama valmistuslapsus on tapahtunut monelle muullekin ja se suorastaan harmittaa valmistajan puolesta.

Ultracom R10 läpäisi Riistan kestotestin kiitettävin arvosanoin. R10 on kerrassaan mainio kotimainen huipputuote.

Teksti ja kuva Pekka Mommo

Lue myös

Karkottajat – tulevaisuuden metsästyskoirat

Pekka Mommo