Uutiset

Sivusaaliita

Riekko vai kiiruna? Lajitunnistus vei riistalaukauksesta ilon. Silmän ja noja välissä oleva juova paljastaa, että saaliiksi tuli kiiruna.

Kiirunan asema riistalajina on suomalaisittain harvinaisen epäselvä. Erätarkastaja Ahti Putaalan mukaan on metsästäjien oma etu, ettei huonosti tunnettua, vähälukuista kiirunakantaa veroteta. Sillä jos kanta romahtaa, se voi heijastua rajoituksina riekonpyyntiin.  Juttu julkaistu Riista 8/2019.

 

Ilo setterin onnistuneesta riistatyöstä tyssää saaliin lajitunnistukseen: kiiruna. Metsähallituksen kanalintuluvan mukaan Enonekiöllä saa metsästää vain riekkoa. Samalla muistan, että kiiruna on riistalaji, jota saa metsästää maaliskuun loppuun. Pujotan mietteliäänä linnun reppuun. Miten tämä nyt menee?Olenko metsästysrikollinen vai laillisella asialla?

Maaliskuinen reissu oli alkanut talvijahdille tavalliseen tapaan. Riekot löytyivät alamaista, niitä oli paljon, mutta ne olivat autuaan tavoittamattomissa. Talviparvi päkätti koivikkorinteissä levällään kuin ne kuuluisat eväät. Riekkoja vyöryi edestä karkuun, ne kipittivät horisontissa kuin pyörivät lumipallot.

Olenko metsästysrikollinen vai laillisella asialla?

Setteri teki kyllä parhaansa. Se koetti jallittaa lintuja, mutta se ei päässyt pudotusetäisyydelle. Koira eteni vaivalloisesti. Se humahteli tuon tuostakin leikkaavan hangen läpi. Levottomat riekot pitivät huolen, etteivät päästäneet kulkijoita lähelleen.

Kului päivä, melkein toinenkin. Lopulta oli jätettävä talvitokka rauhaan ja koetettava vähän ylempää puurajan yläpuolelta, paljakalta. Ehkä siellä koira pääsisi kulkemaan paremmin. Ehkä sieltä löytyisi pienempi, kesympi riekkoporukka.

Ei löytynyt kuin kiiruna. Sen pyyntipäivän riistareppu tuntui raskaalta. Luvan mukaan kiirunaa ei saa pyytää. Vai saako sittenkin?

Illalla tavasin lupaa otsalampun valossa. Metsähallituksen kanalintuluvassa lukee sanatarkkaan riistalajin kohdalla: ”kanalinnut (vain riekko)”. Luvan ehdoissa lukee lisäksi seuraavasti. ”Säästä kiirunat metsästykseltä, kiirunapopulaatiot ovat Suomen Lapissa vain paikoittain esiintyviä.”

”Säästä kiirunat metsästykseltä, kiirunapopulaatiot ovat Suomen Lapissa vain paikoittain esiintyviä.”

Lupa siis yhtä aikaa rajaa saaliseläimeksi pelkän riekon, mikä yleensä tarkoittaa sitä, ettei muita lajeja saa metsästää. Toisaalta ehdoissa kiirunan metsästystä ei suoraan kielletäkään.

Asia täytyy selvittää, kunhan pääsen takaisin tästä maisemasta, missä ihminen tuntee tervettä pienuutta.

Kotona etsin lisää tietoa kiirunasta. Suomen Riistakeskuksen mukaan ”kiirunaa metsästetään riekonmetsästyksen ohessa jonkin verran”. Mutta kuka metsästää ja millä luvalla?

Metsästäjäliiton kiiruna-esittely vuodelta 2004 korostaa tiedon puutetta. Lajista ei tiedetä paljon mitään ja ”saalismäärien ei arvella olevan kovin suuria, ja vähäisetkin pyydetyt kiirunat lienevät lähinnä riekkojahdin sivusaalista.” Siis ehkä pyydetään, ehkä ei.

Asia ei selviä netistä. Ei auta muu kuin soittaa sinne, missä luvista tiedetään.

Metsähallituksen eräpalveluiden ylitarkastaja Ahti Putaala vastaa puhelimeen irlanninsetteripentueensa ruokintapuuhissa. Hänen mukaansa lupaehtoja tulee lukea niin, että kiirunan metsästys on laillista, mutta metsästäjiä suositellaan jättämään linnut ampumatta.

Huokaisen helpotuksesta, mutten puhu Putaalalle töppäilyistäni mitään.

Putaala kertoo, että suositus perustuu siihen, ettei lintua esiinny kovin paljoa Suomessa. Syy on yksinkertaisesti se, ettei sopivia elinympäristöjä, suurtuntureita, ole meillä paljoa. Toinen syy on se, ettei kiirunan kantaa seurata aktiivisesti riistalaskennoin, joten riistahallinnolla ei ole lajista riittävästi tietoa.

Kiiruna oli aiemmin uhanalaisten lajien punaisessa kirjassa, mutta tänä keväänä julkaistusta uusimmasta kirjasta sitä ei enää löydy.

Linnustonseurantaan perehtynyt akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta kertoo, että kiirunasta kertyy pieni seuranta-aineisto niin kutsuttujen vakio-linjojen perusteella. Niiden mukaan kiirunan kanta ei ole taantunut enää, pikemmin päinvastoin. Siksi kiiruna poistettiin uhanalaisten listalta.

Keväinen tunturi on seisojametsästäjän paratiisi. Metsästäjien tulee pitää huolta, että se säilyykin sellaisena.

Myös Ruotsissa kiirunakanta on elpynyt. Ahti Putaalan mukaan Norjassa laji löytyy punaisesta kirjasta, vaikka siellä sopivaa elinympäristöä, kivikkoisia tunturinhuippuja riittää.

Putaala kertoo myös, ettei lintuharrastajien keväiset vakiolinjat eivät tuota käyttökelpoisia tiheysarvioita kanalinnuille, joita saadaan riistakolmiolaskennoista ja Ylä-Lapin riekkolaskennoista.

Mutta miksi lajia ei sitten rauhoiteta, jos lajin runsautta ei tiedetä kunnolla ja sen esiintyminen on laikuttaista?

Ahti Putaalan mukaan kiirunan täydellinen rauhoittaminen olisi haastavaa, koska kiirunan erottaminen riekosta voi olla metsästäjille vaikeaa. Riekkojahdin sivusaaliina tulee väistämättä joskus kiirunoitakin.

–Kiirunan säästäminen on lupaehdoissa suosituksena, ei ehdottomuutena, koska ei haluta, että metsästäjä syyllistyy rikkeeseen vahingossa, Putaala sanoo.

Putaalan mukaan joidenkin vesilintujen kanssa on päädytty samanlaiseen ratkaisuun. Koska uhanalainen laji on vaikea erottaa samannäköisestä runsaslukuisesta lajista, ei uhanalaisen ampumisesta ole haluttu tehdä laitonta.

Kiirunan säästäminen on lupaehdoissa suosituksena, ei ehdottomuutena, koska ei haluta, että metsästäjä syyllistyy rikkeeseen vahingossa.

Tämä kuulostaa inhimillisesti katsottuna reilulta. Mutta entäpä jos metsästäjät alkavat metsästää tavoitteellisesti kiirunaa? Kannustimia etenkin kevätjahdissa on paljon. Kiirunan löytää talvella ylhäältä, jossa sekä koiran että metsästäjän on kantohangen takia helpompi kulkea kuin koivikoissa, jossa riekot viihtyvät. Kiiruna on kesympi, joten se on helpompi saada saaliiksi.

Tällaisesta toiminnasta on jo nyt viitteitä. Tuttu kanakoiramies kertoi, että riekko on tunturissa arka, mutta onneksi joskus saa sentään kiirunan. Toinen sanoi, että kiirunaa saa metsästää. Putaala on huomannut seisojaväen Facebook-postauksista, että jotkut sanovat lähteneen kiirunoita katsomaan, koska alhaalla lumi ei kanna.

–Sitä paheksun, Putaala suomii.

Putaala sanoo, että jos metsästys kohdennetaan varta vasten kiirunaan, metsästyksellä on mahdollista tyhjentää joidenkin tunturilakien vähälukuinen kiirunapopulaatio kokonaan. Mutta toisin kuin monien muiden lajien kohdalla, se ei tarkoita sitä, että lintu olisi lopullisesti poissa alueelta. Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan kiiruna saattaa muuttaa jopa sadan kilometrin taipaleita, joten tyhjät, mutta kiirunalle soveltuvat alueet täyttyvät pikku hiljaa uudestaan.

Varma kiirunaseisonta. Kun lintu löytyy kivikkoiselta tunturinhuipulta, on helppo päätellä, että koiran edessä on riekon vähälukuisempi serkku.

Putaala korostaa, että on metsästäjien oma etu, että suositusta noudatetaan. Jos havaitaan, että kiirunaan suunnattu jahti lisääntyy ja kiirunakanta sen vuoksi vaaraantuu, hallinnon on pakko reagoida.

– Se olisi ekologisen kestävyyden kannalta ongelma ja joutuisimme miettimään rajumpia rajoituskeinoja.

Sellainen voisi olla vaikkapa kiirunan rauhoitus, jolloin ampuminen olisi rangaistavaa. Mutta voiko edessä olla jopa rajoituksia talvijahtiin?

– En ole päättämässä metsästysajoista, mutta kiirunan heikko tilanne saattaisi olla vaa’ankieli tilanteessa, jossa riekkokantakin on alhainen.

Itse ajattelen, että muutkin voivat olla epätietoisia asiasta kuin minä. Ehkä kaikki eivät tiedä kiirunan tilannetta, eivätkä osaa varoa sen ampumista. Kenties yleensä niin ehdottoman ja selkeän riistahallinnon viesti on kiirunan kohdalla ollut epäselvä.

Tai kukaties joihinkin piireihin on syntynyt kulttuuri, jossa se mikä ei ole kiellettyä, on sallittua. Huonoimmassa skenaariossa voitaisiin olla tilanteessa, että fiksut välttävät kiirunaa ja rämpivät koivikoiden uppohangissa samaan aikaan kun välinpitämättömät nautiskelevat jahdista kantavalla paljakalla.

Niin tai näin, Ahti Putaalan terveiset metsästäjille ovat selvät. On metsästäjistä itsestään kiinni, millä ehdoilla riekkoa pyydetään tulevaisuudessa.

–Tämä on metsästäjille vastuullisuuden näytönpaikka.

Näin vältät kiirunavahingon

Kiirunan erottaminen riekosta on vaikeaa. Kiiruna on kooltaan vähän vähän pienempi. Nokka on musta ja pienempi kuin riekolla. Koiraskiirunan erottaa nokan ja silmän välisestä mustasta ohjasjuovasta. Naaraalla juovaa ei ole.

Kiiruna vaihtaa väriään monta kertaa vuodessa. Uros neljästi, naaras kolmesti. Syksyllä kiiruna on usein harmaasävyisempi ja kesällä keltaisempi kuin riekko.

Kiiruna elää puurajan yläpuolella suurtuntureillamme. Paras tapa välttää vahingonlaukaus on vältellä korkeita paljakoita, etenkin kivikkoisia tuntureiden lakia. Luontoportin muistisäännön mukaan paljakoiden korkeus muodostaa rajan, pensasrajan yläpuolella esiintyvät ovat kiirunoita, alapuolella riekkoja.

Kiirunan asuinpaikoista voi tehdä myös kevätjahdissa myös kuulohavaintoja. Kiirunan nariseva soidinääni poikkeaa täysin riekon ääntelystä.

Pekka Juntti, teksti ja kuvat

Lue myös

Kanalinnuilla menee lujaa – vai meneekö?

Pekka Mommo

Räsäsen rakennettu riistaparatiisi

Pekka Mommo

Jänis ja kettu menestyvät pohjoisessa

Pekka Mommo