Uutiset

Ikimetsän kaipuu  

Haix Nature Camo GTX
Kaverin viesti harmitti: ”En saanut lupia, menivät hetkessä. Jää Lapin reissu tekemättä”. En ole takuulla ainoa, jonka puhelimeen vastaavan kaltainen viesti on kilahtanut.  

 

Upeat jahtimaastot ajavat usein saaliin ohi. Vuodesta toiseen Lapin legendaarisimmat maat myydään loppuun minuuteissa. Olen viimeiset pari vuotta tehnyt lintureissun Inariin.  

Erämiesystäväni sen tiivisti; ”Metsästäjä on romantikko. Se kaipaa isoja koskemattomia selkosia ja metsotokkia”. Niin, ei ihme, että A.E Järvisen eräkirjat kuluvat vuosikymmenestä toiseen uusien metsästäjäsukupolvien käsissä. Niissä kuljetaan legendaarisissa Lapin erämaissa. 

Maissa, joihin kirves ei ole koskenut ja oksanpankkoja riittää metsoille istuttavaksi. Istutaan tervastulilla pitkää iltaa. Nämä erämaat ovat vähenemään päin myös Lapissa. Inarista niitä edelleen löytyy ja monen matka viekin sinne joka syksy.  

 Olen kasvanut metsästäjäksi Länsi-Lapissa. Se on tyystin erilaista Lappia kuin itäinen Lappi. Mutta joskus sekin oli hienoa jahtimaata. Muistan, kuinka poikasena puupyssy kädessä minuun teki syvän vaikutuksen Perä-Pohjolan isot kuusikot, metsäiset suot, tumman vihreät sammalmatot, pienet purot, valtavat tuulessa kahisevat haavat. Vielä 80-luvulla näitä maita oli kuljettavaksi asti. Kotikyläni takamailla oli vain kaksi pientä hakkuuaukkoa. Metsäteitä ei ollut ensimmäistäkään. Maiden läpi kiemurteli kiviä väistellen kuusten lomassa polkuja. Niitä oli hevosilla kuljettu iät ja ajat. Haettu tarvepuut takamailta, järeimmistä tehtiin talot. Niin minunkin kotitaloni 1927.  

 1980-luvulla kaikki muuttui. Vanhojen isäntien aika jätti. Maat jaettiin, metsät pistettiin kerralla rahaksi, Kemin sellukattilat imivät alueen puut.  

 Nyt nuoruuteni jahtimailla metsät ovat parturoitu, maat aurattu, kannot ja kivet törröttävät monen metrin korkeudessa. Taimikot puskevat uuttu puuta, mutta rajusta maan muokkaamisesta johtuen liikkuminen muualla kuin tiellä on raivotuttavan tuskainen kokemus. Nuoruuteni jahtimaita ei enää ole olemassa.  

 Ystäväni rakensivat mökin Inariin, lähelle Ivaloa. Aluksi ihmettelin mökkivalintaa. Inari on kaukana, talvi on pitkä ja työssäkäyvän lomat lyhyet. Kunnes minäkin löysin Inarissa metsän uudelleen. Ensimmäinen metsotiputus oksanpankolta ei unohdu. Inarin ikimetsien veto tarttui minuunkin. Olen alkanut ymmärtää ystäviäni ja kymmeniä, ellei satoja kaltaisiaan, jotka etsivät ja ovat löytäneet koskemattoman luonnon Inarista. Samalla koin surua ja jopa pientä vihaa siitä, että lapsuuden kotikyläni metsät on tuhottu ikiajoiksi. Itse asiassa se jopa estää minua palaamasta takaisin Lappiin.  

 Metsähallituksen Itä- ja Pohjois-Lapin kohteet myydään loppuun joka vuosi minuuteissa, oli lintua tai sitten ei. Muu Lappi ei vedä samaan malliin, vaikka siellä olisi paremmin kanalintuja.  

Syykin on selvä, legendaariset lintumaat houkuttavat ja toisaalta Länsi-Lapin metsät ovat niin käsiteltyjä, että jo liikkuminen on hankalaa. Erämaa on muuttunut viime vuosikymmeninä metsäpalstojen mosaiikiksi, viivasuoria linjoja, jossa eri puulajit alkavat ja loppuvat kuin seinään.  Se ei etelän, eikä oikein pohjoisenkaan metsästäjää houkuta. Luontokokemus ajaa itse saaliin ohitse. 

 Mutta sitten on se Inari. Pohjoisen Lapin metsomaat tulivat lupamyyntiin parisen vuotta sitten. Sitä ennen ne olivat vain paikallisten nautinnassa. Suurten avotuntureiden laaksot kätkevät metsiä, joihin ei ole kirves kajonnut. Alue on valtava. Kahden vuoden aikana vastaan on tullut vain kaksi muuta metsästäjää. Väistämättä tullee mieleen, että lupia myydään maltillisesti ja metsästyspaine ei ole suuri. Myös paikalliset metsästäjät ikääntyvät, eikä kenkä vie enää kauas tuntureiden taakse.  

 Metsähallituksen rooli pohjoisessa on ristiriitainen. Se tarjoaa kansalaisille luontoelämyksiä, mutta samalla se hakkaa metsiä rahaksi. Pohjoisessa metsätalous onkin ollut suurennuslasin alla. Sillä metsän uudistuminen on erittäin hidasta, josko sitä tapahtuu ollenkaan. Inarin valtion omistamat ikimetsät ansaitsevat mielestäni kansallisaarteen leiman. Olemme velkaa sen tuleville metsästäjille. Me emme saa olla se sukupolvi, joka teki metsosta jalkamiehen.  

Oikaisu: Riista numero 8/21 oli A.I. Virtanen lipsantanut eräkirjailijaksi. Nobelisti ei kirjoittanut erätarinoita vaan tietysti A.E. Järvinen. 

 

 

Haix Nature Camo GTX

Lue myös

Optiikassa paljon uutuuksia

Pekka Mommo

Steiner Ranger 4 – Kokonaan uusiksi

Pekka Mommo

Valkohäntäpeura – Rasite vai rikkaus?

Pekka Mommo