Aseen hankkiminen käytettynä on oiva keino päästä kiinni laadukkaaseen aseeseen kohtuuhinnalla. Käytetty ase vaatii perehtymistä. Nyt markkinoilla enemmän kuin koskaan laadukkaita aseita käytettynä.
Käytettyjen aseiden markkinaa voidaan jossain määrin verrata uusien aseiden markkinaan, mutta selkein ero käytetyissä ovat niiden haluttavuudessa. Uusissa aseissa hinta usein raakkaa ostajia kaikkein prameimmista malleista, joten käytettyjenkin markkinoille näitä päätyy vähiten.
Käytetyissä kivääreissä suurin kysyntä kohdistuu niin sanotusti “kurantteihin” aseisiin ja erityisesti kaliipereihin. Kaliiperi on isossa roolissa, liikkuuko tuote, vai jääkö se täyttämään hyllyä.
Toinen merkittävä tekijä on, että toimiiko kiväärin varaosahuolto ja esimerkiksi lipashuolto, vai ollaanko niiden osalta tekemisissä alati supistuvilla markkinoilla.
Haulikoissa jako haluttujen ja vältettävien välillä on jyrkkä. Ensinnäkin haluttuja pesityksiä ovat nykyään vain niin sanotut magnumpesitykset, eli perinteisten 70 mm pesällä varustettujen haulikoiden rooli on jäädä hyllyyn.
Toinen merkittävä haluttavuuteen vaikuttava osa-alue on supistajakierre ja sen yleisyys. Jos vaihtosupistajat puuttuvat tai supistajakierre on kovin eksoottinen, niin ei jatkoon.
Käytetyissä tuotteissa on toisinaan niin sanottuja löytöjä, jotka ovat huokeita hinnaltaan ja korkealaatuisia ominaisuuksiltaan ja kunnoltaan. Näiden löytäminen on todella vaikeaa, mikäli mielii saada samaa mitä kaikki muutkin ovat etsimässä. Toisaalta homma on helppoa, jos reunaehdot ovat laveammat.
Kivääreissä kaikkein helpoin tapa bongata löytö, on etsintöjen kohdentaminen kaliipereihin, jotka eivät ole maassamme valtavirtaa. Näillä ei ole isommin kysyntää uutena, eivätkä ne ole suosittuja myöskään käytettyinä.
Tämän takia parhaat löydöt onkin mahdollista tehdä juuri hieman epätavallisempiin kaliipereihin pesitetyistä aseista.
Haulikoissa on tällä hetkellä ostajan markkinat siinä mielessä, että kiinteät supistukset ja standardipesät ovat kaupallisessa mielessä tällä hetkellä romurautaa. Tämän takia näissä haulikoissa on tarjolla todella laadukkaitakin merkkejä ja malleja ja todella aseen löytäminen näillä reunaehdoilla ei ole mitenkään epätavallista.
Käytettyjen aseiden kanssa selkein vaaran paikka on langeta aseeseen, jonka lipas puuttuu tai se on viallinen. Tällöin hälytyskellojen tulee soida. Puuttuuko lipas sen takia, että sitä ei enää saa tai onko lipas murjottunakin parempi kuin ei lipasta ollenkaan?
Tämä on seikka, joka monelta unohtuu, mutta joka määrittää todella merkittävästi sitä, että onko kyseessä käyttökelpoinen ase, vai onko asetta liki mahdoton saada elävien kirjoihin.
Yksi perusongelma liittyy niihin aseisiin, joiden valmistus on loppunut aikoja sitten ja joihin lippaita ei ole valmistettu enää vuosikymmeniin.
Tällaisissa ongelmissa ensimmäisenä oli Sako L46, joiden lipashuolto loppui ensimmäisenä. Tänä päivänä näitä aseita on myynnissä runsaasti ja näiden arvo perustuu siihen, että löytyykö lipasta ja minkä kuntoinen se on. Toisaalta myös sillä on merkitystä, että onko aseen mukana myytävä lipas alkuunkaan oikeaan kaliiperiin.
Toinen ryhmä aseita, joiden kunto on lipasriippuvainen, ovat Tikka M-55 ja M-65 mallit. Aina toisinaan näihin on tehty jälkituotantona lippaita pienempien pajojen toimesta, mutta karkeasti voidaan sanoa, että uusien lippaiden hankkiminen näihin kiväärimalleihin vaatii huolellista paneutumista aiheeseen.
Verkostoitumaton ostaja ei ole vahvoilla netin tarjontaa selatessaan ja juuri oikeanlaisen lippaan löytäminen voi muuttua vakituiseksi työmaaksi.
Yksi ongelma näissä niin sanotusti vaikean saatavuuden lippaissa on niiden hinta, joka on usein pökerryttävä. Hyvästä lippaasta saattaa joutua maksamaan niin paljon, että hyvältä diililtä vaikuttaneesta käytetystä muodostuukin kallis harrastus.
Haulikoissa suurimmat sudenkuopat liittyvät sellaisiin merkkeihin ja malleihin, joiden valmistus on ollut suurelta osin käsityötä ja joiden valmistusmäärät ja malli-iät eivät ole olleet mittavia. Varmimpia hyviä haulikoita ovat runsaasti valmistetut laatumerkit, kuten Beretta, Browning ja Miroku.
Näihin varaosia saa merkkien yleisyydestä johtuen vanhoinakin. Suurella todennäköisyydellä löytyy myös seppiä, jotka nämä osaavat tarpeen mukaan korjata. Myös suurten valmistusmäärien itselataavat haulikot ovat käytännössä ikuisia.
Tärkeää haulikoissa on suunnata katse niihin haulikkomerkkeihin ja -malleihin, joita on tehty paljon ja jotka ovat tunnettuja kyvystään niellä suuria laukausmääriä. Tämä pitää sisällään koko joukon maailmalla yleisiä merkkejä, mutta huomio kannattaa suunnata niihin haulikkomerkkeihin, joita käytetään laajasti rata-ammunnassa.
Tällöin on tavallista, että myös näiden haulikoiden metsästysmallit ovat pitkäikäisiä, eivätkä hätkähdä suuristakaan laukausmääristä.
Metsästyksessä on koko joukko metsästysmuotoja, jotka ovat tavalla tai toisella erikoistuneita ja joihin sopii parhaiten sellainen ase, joka ei edusta välttämättä aseen pääasiallista käyttötarkoitusta.
Nämä käyttötarkoitukset saattavat olla kuitenkin tärkeä osa metsästystä, mutta sellainen osa, jota ei ole välttämättä mielekkäintä toteuttaa pääasiallisella kalustolla.
Hyvä esimerkki haulikkomaailmasta voisi olla se, että metsästäjän pääasiallinen jahti tapahtuu sorsavesillä ja kettujahdeissa, joissa käytetään modernia itselataavaa, mutta joka vuosi on olemassa tärkeä jahtimuoto, jossa itselataavaa katsotaan kieroon.
Tällainen voi olla vaikkapa kyyhkyjahti pellolla, josta tulee poimia kaikki hylsyt tai ampumarata, jolla itselataavia katsotaan kieroon. Tällöin korvaavillakin haulimateriaaleilla voidaan hyödyntää 12/70 pesitys, eikä haulikko ole mitenkään käyttökelvoton näihin käyttötarkoituksiin, vaikka se totisimpiin sorsahommiin ei sopisikaan.
Kiväärimetsästyksessä on olemassa runsaasti eri metsästysmuotoja, joissa aseelta toivotut ominaisuudet poikkeavat toisistaan merkittävästi. Tämä ei tarkoita välttämättä sitä, että nämä metsästysmuodot olisivat metsästäjän kalenterissa keskenään samanarvoisessa asemassa, joten käytetty kivääri voi olla mainio ratkaisu vähäisempään, mutta tärkeään käyttötarkoitukseen.
Monesti rakennusaihiot ostetaan käytettyinä, sillä niiden hinta on huokeampi ja ase saa muutenkin osakseen täyden muutostyön. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että kaikki vaihtoehdot eivät taivu rakenteluun keskenään tasavertaisesti.
Kivääreissä on paljon eroja sen osalta, että ovatko ne rakentelemalla muunnettavissa sujuvasti, vai onko erilaisten muutososien saanti kiven alla. Jos ajatuksena on esimerkiksi vaihtaa kivääriin tukki, on aseen merkillä ja mallilla suuri vaikutus tarviketukkien saatavuuteen.
Samaten kiikariasennuksen monipuolisuus vaihtelee merkittävästi eri kiväärien välillä. Tämän takia käytettyä aihioksi etsittäessä tulee aina ensimmäiseksi päättää se, että mitkä vaihtoehdot ovat sopivia, eikä siten, että hommataan edullinen käytetty, johon ruvetaan metsästämään tarvikeosia.
Monesti käytetyt kiväärit ja haulikot ovat hyviä sellaisenaan, jos ase sopii esimerkiksi rajalliseen käyttötarkoitukseen. Tällöin kiväärin ei tarvitse välttämättä olla se maailman säänkestävin tai helppohoitoisin, vaan puutukki saattaa toimia hommassa vallan mainiosti.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että Suomen metsästäjät metsästävät hyvin suurelta osin juuri näillä “käytetyillä” kivääreillä, ilman ongelmia.