Kuusipuolikkaat valokeilassa – 6,5×55 SE vs. 6.5 Creedmoor
Edellisessä Riistassa perehdyttiin patruunamaailmaan uuteen tulokkaaseen, 6.5 Creedmooriin. Nyt uutuuspatruunaa verrataan vanhaan ja tuttuun 6,5×55 SE kaliiperiin, joka on ollut jo pidempään suosiossa erityisesti Skandinaviassa. Juttu julkaistu Riista 7/2018.
Käsittelyssä olevat kilpakumppanit ovat samankaltaisuuksistaan huolimatta kuin eri maailmoista. 6,5×55 SE edustaa savuttoman ruudin aikakauden alkuvaiheen patruunakehitystä ja 6.5 Creedmoor on kaikin puolin nykyaikainen patruuna. Yhdistävänä tekijänä näille patruunoille voidaan nimetä oikeastaan vain molemmille yhteinen luodinhalkaisijaa. Muilta osin patruunat poikkeavat toisistaan melko paljon.
Tekniset erot ja niiden syyt
Vuonna 1892 maailma oli aseiden osalta kovin erilainen kuin nykyään. Pulttilukkoiset kiväärit hakivat muotoaan, samoin niissä käytetyt patruunat. Tuolloin kyse oli sotilasaseista ja niiden ampumatarvikkeista. Useissa kyseisen aikakauden patruunoissa oli vielä hyvin vahvoja viitteitä mustaruutiajoista ja kertalaukeavien aseiden maailmasta.
6,5×55 SE on patruuna, joka syntyi skandinaavisen sotilasyhteistyön pohjalta. Se edustaa modernia suuntausta aikakaudella, jolloin käytössä oli myös esimerkiksi laippakantaisia patruunoita. 6,5×55 SE ei siis ollut jo syntyessään ”valmiiksi vanha”.
1800-luvun loppupuolella aseet suunniteltiin kokonaisuuksina. Patruunan muoto oli oleellinen osa asejärjestelmää. Tästä johtuen esimerkiksi luodin rooli oli suuri ja sen muodolla vaikutettiin patruunan syöttöön makasiinista patruunapesään.
Tämän vuoksi patruunat muotoutuivat pitkiksi ja kapeiksi. Muoto yhdistettynä patruunan kartiomaisuuteen aina kannasta luodin kärkeen, puolsi toimivuutta makasiinisyötössä ja loi pohjan aseiden toimintavarmuudelle.
Sotilasluodit olivat savuttoman ruudin alkutaipaleella pitkiä ja pyöreäkärkisiä. Vasta ajan kuluessa huomattiin aerodynaamisten luotien edut. 6,5×55 SE on ajalta, jolloin käytössä olivat pitkät ja pyöreäkärkiset luodit. Ajattelutavassa oli siis jäänteitä hitaiden mustaruutipatruunoiden ajalta.
6,5×55 SE:n suurin riippakivi nykymittapuun mukaan ei ole patruunan kokonaispituus, vaan alkuperäisten luotien vaatimat mitoitukset patruunapesissä. Pitkät ja pyöreäkärkiset luodit vaativat pitkän freeboren (rihlaton osuus hylsyn suun ja rihlojen alun välissä) ja nämä mitoitukset jäivät pysyväksi ominaisuudeksi tässä kaliiperissa.
6,5×55 SE:n suurin riippakivi nykymittapuun mukaan ei ole patruunan kokonaispituus, vaan alkuperäisten luotien vaatimat mitoitukset patruunapesissä.
Nykyään käytössä oleva CIP järjestelmä määrää 6,5×55 SE kaliiperien patruunapesien mitoitukset noudattamaan näitä alkuperäisiä mitoituksia, joten pelivara on tältä osin nollassa. Sama ongelma löytyy myös monista muista saman aikakauden patruunoista, joista 7×57 Mauser on hyvä esimerkki.
Toinen merkittävästi 6,5×55 SE:n suorituskykyyn vaikuttava tekijä on sen matala painetaso. Tämä rajoittaa tehokkaasti tehdaslatausten suorituskykyä ja hylsytilavuudestaan huolimatta 6,5×55 SE:n koko potentiaalin saavat käyttöönsä vain patruunoiden itselataajat. Matalaan painetasoon vaikuttaa patruunan kehitysajankohdan asekonstruktiot, jotka rajoittivat patruunoiden käyttöpainetta.
Uutta patruunakehitystä edustava 6.5 Creedmoor on ollut vapaa menneisyyden kahleista ja se on suunniteltu nykyaikaisia aseita varten. Tästä johtuen näissä aseissa on patruunapesät, joiden luodille varattu tila vastaa paremmin nykyaikaisia luotityyppejä.
Patruunan muoto on voitu myös optimoida palotilan osalta, sillä nykyaikaisissa lipassyöttöisissä aseissa patruunan muoto ei vaikuta niin oleellisesti aseen toimivuuteen kuin ennen. Lisäksi patruunan painetasoa on voitu korottaa nykyaseiden sallimissa rajoissa, jolloin pienempi palotila saadaan hyödynnettyä tehokkaammin.
Lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaisten 6.5 Creedmoor edustaa patruunaa, jossa yhdistyy yli sadan vuoden aikana opitut asiat kiväärinpatruunoista ja niiden ominaisuuksista. Aiemmat kehitysaskeleet ovat olleet lähinnä yksittäisiä tai niitä käyttävät patruunat ovat olleet käyttöalueeltaan suppeampia.
6.5 Creedmoor pitää sisällään riittävän monta nykyaikaista teknistä yksityiskohtaa, jotta siitä voidaan puhua kokonaisuudessaan nykyaikaisena kaliiperina. 6,5×55 SE taas pitää sisällään koko joukon aikakautensa piirteitä, jotka näkyvät patruunan suorituskyvyssä ja joista patruuna ei tehdasaseiden pesityksenä pääse erilleen.
6,5 mm ja metsästys
Savuttoman ruudin alkuaikoina metsästävä väestönosa ei ollut täysin vakuuttunutta pienten luotien toimivuudesta metsästyksessä. Useiden kaliiperien koetinkiveksi muodostui niissä käytettävien patruunoiden laatu, tai pikemminkin kehno laatu. Yksittäiset luodit ominaisuuksineen määrittivät kaliiperien paremmuutta ja usein sotilaspatruunoista pidettiin sen vuoksi, että ne olivat toimintavarmempia kuin siviilipatruunat.
1900-luvun alku oli metsästäjien asemaailmassa sekavaa aikaa, moni asemaailman lausahdus on peräisin juuri tältä ajanjaksolta. Savuton ruuti loi suuria ongelmia luotien kestävyydelle ja tästä johtuen moni tuon aikakauden ”guru” vannoikin mustaruutiaikojen luotien nimeen.
Hitaat ja raskaat lyijyluodit nähtiin parempina ja varmempina riistan kaatajina kuin nopeat ja kevyet luodit. Näin ollen jalansijaa saivat useat suustaan avatut patruunat, joihin oli istutettu suurempi luoti.
Vaikka 6,5×55 SE:n nykyisenä heikkoutena voidaankin pitää vanhanaikaisia patruunapesän mitoituksia, olivat 1900-luvun alkupuolella juuri pitkät ja halkaisijaan nähden raskaat luodit tämän kaliiperin pelastus.
6,5 mm luodit alkoivat hakea nykyaikaisempaa muotoa vasta 1960-luvulla .264 Winchester Magnumin osalta.
Ne toimivat kokoonsa nähden mainiosti ja avautuvinakin niillä oli useimmiten riittävästi läpäisyä. Halkaisijaan nähden raskaat ja ulkoballistisesti epäedulliset luodit kuitenkin jarruttivat 6,5×55 SE:n yleistymistä Yhdysvalloissa. ”Lännen” pidemmät ampumaetäisyydet suosivat kevyempiä ja aerodynaamisempia luotityyppejä. Ja olihan tätä varten olemassa jenkkien oma .270 Winchester, joka hoiti peurapatruunan virkaa suvereenisti.
6,5 mm luodit alkoivat hakea nykyaikaisempaa muotoa vasta 1960-luvulla .264 Winchester Magnumin osalta. Raskaat luodit saivat väistyä aerodynaamisempien ja kevyempien luotityyppien tieltä ja luodit suunniteltiin uudelleen kohderiistan pyyntiin paremmin sopiviksi.
Tästä johtuen suurin osa Yhdysvalloissa valmistetuista 6,5 mm luodeista on tarjolla 120 – 140 grainin painoluokassa. Nykyään parhaat metsästysluodit löytyvätkin juuri tästä painohaarukasta. Meikäläisittäin perässä laahaa enää vanhentunut lainsäädäntö, joka pakottaa käyttämään esimerkiksi hirven metsästyksessä vanhentuneita luotikonstruktioita, vaikka toiminnaltaan tehokkaampiakin vaihtoehtoja olisi saatavilla.
Uuden ja vanhan erot käytännössä
Jos tämä artikkeli olisi kirjoitettu pari vuotta sitten, olisi 6.5 Creedmoorista puhuminen nähty haihatteluna. Toki osa pitää kyseistä kaliiperia vieläkin muoti-ilmiönä ja luottaa vanhaan ja tuttuun 6,5×55:een kuin uuteen köyteen. Tilanne on kuitenkin muuttunut siten, että 6.5 Creedmoor on jo nyt maailmanlaajuisesti suositumpi kuin 6,5×55 SE.
Tämä johtuu siitä kiivaasta tahdista, jolla uusia aseita on tuotettu Yhdysvaltojen markkinoille. Yhdysvallat on metsästävän maailman keskipiste ja valkohäntäpeura on maailman tärkein riistaeläin. Jonkin ilmiön nousu Yhdysvalloissa lyö siis laineita lähes poikkeuksetta myös muualle maailmaan.
Jonkin ilmiön nousu Yhdysvalloissa lyö siis laineita lähes poikkeuksetta myös muualle maailmaan.
Metsästykselliset erot kaliipereilla ovat minimaaliset, onhan niissä käytössä samat luodit kutakuinkin samoilla nopeuksilla. Suurimmat erot tulevat esiin 6.5 Creedmoorin joustavuuden myötä. Se sallii huolettomamman suhtautumisen patruunan valintaan, sillä patruunan sisäballistiikasta johtuen se antaa huomattavasti enemmän anteeksi latauksen ominaisuuksille.
Vanhemmissa patruunamalleissa on tyypillistä, että aseilla on selviä eroja niissä käyvien ja niihin epäsopien patruunoiden osalta. Metsästäjälle ero on lähinnä se, että käytettävän patruunan valinnassa voidaan keskittyä paremmin käytettävään luotiin ilman huolta sen käynnistä. 6,5×55:ssä joudutaan usein tekemään kompromisseja patruunan käynnin ja luodin ominaisuuksien välillä.
Tämä on toki karkea yleistys ja asekohtaisia eroja on olemassa, mutta keskimäärin tämä on ero nykyaikaisten patruunoiden ja vanhanaikaisten patruunoiden välillä.
Patruunansa itse lataavat huomaavat hyvin nopeasti 6,5×55 SE:n koetinkiven, pitkän ylimenon. Vain ani harvalla kevyemmällä luodilla onnistuu latauspituuden venyttäminen lähelle niiden rihlakosketuspituutta. Toisaalta, vaikka tämä onnistuisikin, tuppaa luoti olemaan tällöin kiinni hylsyssä vain nimellisesti.
Käytännöllisten latausten osalta on siis useimmiten hyväksyttävä se, että niiden on oltava irti rihloista. Osa luodeista kestää tämän, osa taas ei suostu käymään näin ladattuina. Erityisen hankalia ovat kevyet ja lyhyet tuhoeläinluodit, joissa luoti mahtuu koko laakeripinnaltaan hylsynsuun ja rihlojen alun väliseen freebore -osuuteen ilman minkäänlaista ohjausta tällä alueella.
6,5 Creedmoor taas on päinvastainen, eli siinä lyhyetkin luodit nappaavat kiinni rihloihin pääsääntöisesti ennen sen poistumista hylsyn otteesta. Sama etu 6,5×55 SE:n nähden on myös esimerkiksi .260 Remingtonilla.
Patruunoiden lataamisen kannalta on edullista, jos patruunan hylsytilavuuden ja luodinhalkaisijan välinen tilavuussuhde on selvästi jonkin ruutilaadun käyttöä puoltava. Creedmoor on huomattavasti selkeämmin yleisruutien kaliiperi, kun taas 6,5×55 toimii yleisruutien ja magnumruutien välimaastossa.
Toisin sanoen 6,5×55:ssä yleisruudit tuppaavat olemaan liian nopeita hylsytilavuuteen nähden ja magnumruuteja on taas vaikea saada sopimaan hylsyyn riittävää määrää. Esimerkkejä tällaisesta hienon hienosta tasapainottelusta löytyy muistakin parivaljakoista.
Meneekö ”ruotsinmauseri” vaihtoon?
Yksi peruskysymys tällaisessa uuden ja vanhan vertaamisessa on se, että tekeekö tämä uutuuspatruuna nyt vanhasta väsyneen ja kelvottoman. Yksinkertainen vastaus: ei tee. 6,5×55 SE on heikkouksistaankin huolimatta hieno patruuna ja se toimii edelleen yhtä hyvin kuin se on aina toiminut.
Jokainen joka omistaa kyseisen aseen, voi hyvillä mielin käyttää vanhusta jatkossakin. 6,5×55 SE edustaa iästään huolimatta patruunaa, jonka ominaisuudet olivat jo vuonna 1891 selvästi aikaansa edellä. Tämän vuoksi ajan hammas ei ole purrut siihen niin voimakkaasti kuin moniin sen aikalaisiin.
Jokainen joka omistaa kyseisen aseen, voi hyvillä mielin käyttää vanhusta jatkossakin.
On myös syytä muistaa, että uuden myötä vanhat aseet eivät katoa minnekään. Ja vanhuksenkin olot sen kun paranevat 6,5 mm luotien paremmasta saatavuudesta johtuen.
Ainoa merkittävästi 6.5 Creedmooren myötä muuttunut asia liittyy uusien aseiden myyntiin. 6,5 mm luotia ampuvissa kaliipereissa uusien aseiden pesitykset tulevat todennäköisesti painottumaan tähän patruunaan. Myös patruunavalikoima tulee jossain vaiheessa suosimaan uudempaa patruunaa.
Metsästävän väestön keskuudessa aseiden kokonaismäärissä tapahtuvat muutokset ovat hitaita, mutta aktiivisesti metsillä käytettävien aseiden otoksessa muutos alkaa näkyä nopeammin. Ilmiö on hieman sama kuin käyttöhaulikoissakin, eli vaikka aseiden suuren massan muodostavat vanhat haulikot, nähdään aktiivisessa metsästyskäytössä keskimäärin uudempia aseita.
Suomessa 6,5×55 SE on nostanut suosiotaan tasaisesti ja sen erinomaisuus liittyy hyvin pitkälti miellyttävään rekyyliin, laakeaan lentorataan, hyvään tarkkuuteen ja erinomaiseen käytettävyyteen erityisesti pienen ja keskisuuren riistan yleiskiväärinä.
Maamme on muuttumassa täydellisen hirvivetoisesta metsästyskulttuurista kiihtyvää vauhtia monipuolisempaan suuntaan. Juuri tässä yhteydessä 6,5 mm luotia ampuvat kaliiperit nostavat päätään.
Lue myös
