Ennen koronaa jokakeväinen eurooppalaisen asealan huippuhetki oli Saksan Nürnbergissä järjestetyt IWA-messut. Nyt näiden aikakausi näyttää olevan ohi. Ja se on kuluttajalle huono juttu, sillä nyt uutuuksien aikataulut venyy ja paukkuu.
Maaliskuun alussa pidettävät IWA-messut Saksassa ovat ammattimessut, joille pääsevät osallistumaan asealan valmistajat, kauppiaat ja median edustajat. Tyypillisesti näillä messuilla esiteltiin koko joukko tuoteuutuuksia, joiden myynnin painopiste oli Euroopan metsästysmarkkinoilla.
Nyt näyttää siltä, että isot toimijat jäävät IWAsta pois ja messut näivettyvät.
Korona sai aikaan sen, että messut jouduttiin perumaan pariksi vuodeksi. Ensimmäinen peruminen tapahtui viikko ennen H-hetkeä, eli Riistan toimituksessakin suunniteltiin jo sitä, että kuka messuille lähtee riskeeraamaan mahdollisen koronatartunnan kanssa.
Huoli koronatilanteesta kasvoi myös muilla, sillä nopeasti muuttuvasta koronatilanteesta alettiin keskustella alalla laajemminkin ja lopulta töpseli vedettiin seinästä. Messut peruttiin.
Messujen peruminen oli luonnollisesti sokki alalle, sillä jo valmiiksi suunnitellut ja osittain rakennetutkin messut peruttiin ja rahaa näihin panostuksiin oli jo käytetty. Lopulta peruutus kuitenkin oli helpotus inhimilliselllä tasolla, mutta markkinointiponnistelut jäivät messujen osalta piippuun.
Kovin kauaa valmistajilta ei mennyt huomata sitä, että tuotelanseeraukset voidaan tehdä myös ilman messuja. Näistä ensimmäinen isompi julkaisutilaisuus tapahtui kotimaisen Sakon toimesta, joka lanseerasi kevättalvella 2020 Sako S20 kiväärimallin. Tämä myös avasi silmiä. Sako sai tuotteilleen täydellisen medianäkyvyyden tyylikkäällä julkaisullaan, jonka piti alunperin tapahtua IWA-messuilla.
Tuotelanseerausten kannalta tällainen omien somekanavien ja lehdistön käyttäminen eksklusiivisessa julkaisutilanteessa osoittautui suunnanmuuttajaksi. Miksi kilpailla näkyvyydestä muiden kanssa messuilla, kun homman voi tehdä siten, että uutuus saa paljon laajemman näkyvyyden?
Jatkokysymys puolestaan on; miksi ylipäätään kilpailla näkyvyydestä sellaisena ajankohtana, jolloin kaikki muutkin julkaisevat tuotteitaan? Onko sittenkin järkevämpää valita julkaisulle jokin vapaa viikonloppu ja saavuttaa näin täydellinen medianäkyvyys ja huomio? Tältä homma nykyään vaikuttaa.
Vaikka messut eivät kohtele valmistajia tasa-arvoisesti, ovat ne aina olleet kirittäjä tuotekehitykselle. Tämä kiritys näkyy lähinnä siten, että lattialiikennettä osastolle saadaan vain uutuuksilla, joten välivuosi uutuuksissa tarkoittaa messumaailmassa välivuotta mediahuomiosta. Vaikka uutuuksia ei tarvita paljoa, tarvitaan niitä kuitenkin sen verran, että vähäistäkin kiinnostusta olisi.
Messumaailman kilpailutilanne tarkoittaa, että uutuus yksistään ei riitä siihen, että jostain tuotteesta tulee huomion keskipiste, vaan tuotteen pitäisi olla myös sellainen, jolla lytätään muiden valmistajien uutuudet.
Messumaailman kilpailutilanne tarkoittaa, että uutuus yksistään ei riitä siihen, että jostain tuotteesta tulee huomion keskipiste, vaan tuotteen pitäisi olla myös sellainen, jolla lytätään muiden valmistajien uutuudet. Tämä näkyi messuilla lähinnä siten, että ne kaikkein kiinnostavimmat tuotelanseeraukset veivät suurimman huomion ja jokin kasvojenkohotus taas toisaalla ei välttämättä riittänyt keräämään lehdistöä nimeksikään.
Messujen aikaansaaman kilpailun voidaan sanoa olleen hyväksi kuluttajille, sillä uusien tuotteiden tulo markkinoille oli tasaista. Nyt tilanteen voidaan sanoa muuttuneen ja moni valmistaja on himmannut tahtia tuotelanseerauksissaan. Siinä missä ennen oli tarkka deadline tuotteen julkaisulle, puuttuu nyt tällainen tarkka takaraja ja tuotteiden tulo markkinoille venyy.
Messujen vähentyminen näkyy toimituksissa, yhteydenpito valmistajiin ja vuoropuhelu on entistä työläämpää. Tätä on taas kompensoitu siten, että valmistajat ovat järjestäneet erillisiä esittelytapahtumia, jotka mahdollistavat tämän vuorovaikutuksen.
Messujen puute on isoin ongelma nykypäivänä pienille valmistajille ja marginaalisempien tuoteryhmien edustajille, jotka eivät saa enää tuotteitaan samalla tavalla näkyville kuin ennen. Isoille valmistajille vaihtoehtoisten markkinointikanavien käyttö on mahdollista, mutta pienten valmistajien resurssit riittivät lähinnä pieniin messuosastoihin, joilla kuitenkin saavutettiin toiminnan mittakaavaan nähden tarvittava näkyvyys ja mediahuomio.
Messut ja näistä etunenässä IWA ovat tapahtumia, joiden merkitys muuttuu koko ajan paikallisemmaksi. Niiden hyödyllisyys valmistajien kannalta vaihtelee ja tämä on alkanut näkyä siten, että yhä useampi iso valmistaja ei enää osallistu messuille omilla osastoillaan. Tyypillisempää onkin, että tuotteita näkyy maahantuojien tai isojen jälleenmyyjien osastoilla, mutta kaikki isommat tuotejulkaisut tehdään nyt valmistajien itsensä toimesta, heidän valitsemillaan kanavilla.