fbpx

MetsästysUutiset

Metsästäjävastaisuus ja metsästäjän vastuu 

Metsästäjien sulkeutuneisuus ja haluttomuus puhua elämäntavasta luo salamyhkäisen vaikutelman. Metsästäjä, kirjankirjoittaja ja somevaikuttaja Aleksi Lumme katsoo metsästystä Helsingistä käsin ja yllättää havainnoillaan kokeneen eräjorman.

Metsästysvastaisuus näyttäytyy usein ärhäkkäänä, varsinkin somessa. Siitä saa helposti myös väärän kuvan todellisesta tilanteesta. Kuva Benjamin Hokkanen

Metsästysvuosi 2022 alkoi pyyntiraudat kieltävän kansalaisaloitteen läpimenolla. Sen jälkeen kiellettiin metsästys ulkoilijoille vaarallisena osissa UKK:n kansallispuistoa. Sitten laitettiin suden kannanhoidollisen metsästyksen kaatoluvat toimenpidekieltoon ja tämän päälle taustalla valmisteltiin myös luolapyynnin kieltävää lakialoitetta.  

Näitä seuraillessa on helppo ajatella, että metsästyksen (ja luonnon monimuotoisuuden) tulevaisuus on uhattuna, mutta miten tällaiseen pisteeseen on päädytty? Miten on mahdollista, että metsästysvastaista disinformaatiota on niin helppo levittää ja miksi se vetoaa ihmisiin niin voimakkaasti?  

Aloittaessani metsästystä kaupunkilaisena, ajattelin joutuvani hyökkäysten kohteeksi. Yllättäen kävikin niin, että keskustellessani metsästyksestä niin mediassa kuin kasvotustenkin, kaupunkilaiset ovatkin olleet kiinnostuneita, kuuntelevia ja arvostavia.

Kohdatessa ihmisiä on ilmiselvää, että suurin osa suomalaisista, jopa Helsinkiläisistä, suhtautuu metsästykseen joko neutraalisti tai positiivisesti. Tämän vuoksi on entistä erikoisempaa, että metsästysvastaisilla meemeillä ja somejulkaisulla saadaan aikaan niin suurta kohinaa.  

Tähän ristiriitaan on olemassa useampi selitys. Ensimmäinen niistä liittyy sosiaalisen median luonteeseen . Sosiaalisen median kautta on mahdotonta muodostaa realistista kuvaa yhtään mistään.  

Sosiaalisen median kautta on mahdotonta muodostaa realistista kuvaa yhtään mistään.

Jos maailma olisi sellainen kuin sosiaalinen media antaa ymmärtää, ainoa järkevä toimintamalli olisi kaivautua aseistettuna maakuoppaan odottamaan ylitse vyöryvien katastrofien ohi menemistä. Siksi on helpottavaa tietää, että päivityksistä, jaetuista uutisista ja ryhmäkeskusteluista muodostuva maailmankuva ei ole todellinen. 

Tunnetko ihmisiä, jotka ovat kohdatessa aivan erilaisia kuin heidän someviestintänsä antaisi ymmärtää? Kuvaako metsästysryhmien keskustelu laajasti kokemustasi oman metsästykseksi todellisuudesta? Entä metsästysvastaisten ryhmien viestintä? Voiko sen avulla päätellä metsästyksestä pitävästi jotain?  

Ihminen on taipuvainen etsimään tietoa, jonka oikeellisuuteen jo valmiiksi uskoo. Koska mihin tahansa ajatukseen löytyy internetistä vahvistusta, nykyään on mahdollista upota maailmankuvaan, johon moni uskoo palavasti, mutta joka on täysin irti todellisuudesta.  

Metsästyksestä kiinnostuneiden tie voi tyssätä tutkinnon suorittamiseen. Yllätyin metsästystä aloittaessani, kuinka vaikeaa siitä oli saada tietoa. Metsästäjätutkinto esitteli aivan perusasiat ja lainsäädännön, mutta olin sen jälkeen metsästäjänä yhtä valmis kuin autokoulun teoriaosuuden suorittanut on valmis kuljettaja.

Minulla oli veljeni kautta mahdollisuus saada opastusta ensi metreillä, mutta mitä jos tämä kontakti olisi puuttunut? Minkälainen metsästäjä minusta olisi tullut?  

MAINOS ALKAA

MAINOS PÄÄTTYY

Suomessa eniten metsästäjätutkintoja suoritetaan Uudellamaalla, vuonna 2021 yhteensä 1115 kappaletta. Täällä seuroihin vierailemaan pääseminen on huomattavan vaikeaa. Uusi metsästäjä ei yksinkertaisesti tiedä mistä aloittaa tai mitä metsästykseltä odottaa. Jokainen tällainen rakosiin pudonnut metsästyksestä kiinnostunut on menetetty mahdollisuus. Kaupungissa asuvat metsästäjät eivät välttämättä pysty osallistumaan talkoisiin, mutta he pystyvät vaikuttamaan epätietoisuuteen.  

He levittävät kokemuksiaan lähipiirissään ja toimivat lähettiläinä juuri siellä missä lähettiläitä eniten tarvitaan. Tätä mahdollisuutta kannattaa alkaa hyödyntää viipymättä. 

Metsästäjien sulkeutuneisuus ja haluttomuus puhua elämäntavasta luo salamyhkäisen vaikutelman. Olen metsästysjuttuja tehdessäni törmännyt asenteeseen, jonka mukaan on parempi olla puhumatta metsästyksestä mitään. Vihreät käsittävät puheen kuitenkin väärin ja tulevat kieltämään senkin vähän, mikä meillä vielä on. Tämä on vaarallisin virhepäätelmä, jonka olen metsästykseen liittyen tunnistanut.  

Metsästys kyllä näkyy ulospäin, mutta tällä hetkellä näkyvissä on ensisijaisesti kuoleman juhliminen, ei se mikä henkilökohtainen merkitys kaikella saaliin saamisen ympärillä tapahtuvalla on. Ulkopuolelta katsottuna metsästäjälle tylsältä vaikuttava tyhjyys ja hiljaisuus onkin valtavan kiinnostavaa.  

Jos haluat kertoa metsästyksestä metsästäjille, kerro metsästystilanteista. Jos ulkopuolisille, kerro siitä muusta 99 prosentista. Vaeltamisesta, rauhasta, ajatuksistasi luontoon liittyen ja kaikesta työstä mihin metsästys sinua motivoi ja ennen kaikkea sen työn tuloksista.  

Sulkeutuminen vaikuttaa automaattisesti epäilyttävältä. Se, että metsästys sisältää brutaaleja elementtejä ei ole peruste niiden piilotteluun. Sosiaalisen median perusteella on helppo kuvitella, että ihmiset ovat vieraantuneet kuolemasta ja vihaavat siksi metsästystä. Metsästykselle ongelmia ei kuitenkaan aiheuta kuolema itse, vaan metsästäjien tapa esitellä kuolemaa.  

Metsästykselle ongelmia ei kuitenkaan aiheuta kuolema itse, vaan metsästäjien tapa esitellä kuolemaa.  

Tosiasiassa suurin osa ihmisistä tiedostaa olevansa vastuussa eläinten kuolemasta ruokavalionsa kautta. Siksi metsästäjän rehellinen suhtautuminen siihen on enemmänkin vetoavaa. Sen sijaan revittyjä verisiä ruumiita kukaan ei halua nähdä siksi, että ne viestivät epäkunnioituksesta. Ruumiskasojen juhliminen romuttaa väitteet luonnon arvostamisesta.  

Samoin usein unohtuu se, että ihmisillä ei ole mahdollisuutta tietää miten vaikkapa petopyynti vaikuttaa luonnon monimuotoisuuteen. Kuvissa metsästäjät juhlivat kuolleita supeja. Juhlinnan kohde pitäisi olla todistusaineisto siitä, että väsymättömällä työllä on pystytty vaikuttamaan uhanalaisten lintukantojen elinvoimaan. Kuolleet supit ovat tässä prosessissa välttämätön paha. 

Ja jos harjoitettu toiminta ei kestä päivänvaloa, se tulee lopettaa tai sitä tulee muuttaa jo ennen kuin joku ulkopuolinen pakottaa siihen. Nyt olemme tilanteessa, jossa väärinkäytöksiä tapahtuu, mutta niistä ei suostuta puhumaan ilman pakottamista. Juuri tämä on syy metsästysvastaisen lakialoitteiden tekemiseen. Ne ovat yliampuvia ja jopa luonnolle haitallisia, mutta ne ovat olleet ainoa toimiva keino nostaa metsästykseen liittyviä ongelmia keskusteluun. 

Avoin ja rehellinen vuoropuhelu hälventää ennakkoluuloja molemmissä leireissä.

Kaikki nämä yhdessä tarkoittavat sitä, että nykyisellä mallilla ihmisten on vaikeaa saada realistista kuvaa metsästyksen todellisuudesta ja motivaatiosta.  

Siksi tulevaisuudessa metsästäjillä ei ole mahdollisuutta keskittyä vain omaan metsästykseensä. Kaikki mitä teemme tai jätämme tekemättä vaikuttaa lajin tulevaisuuteen.  

Tilanne siis voi vaikuttaa toivottomalta, mutta se on kaikkea muuta kuin sitä. Riistanhoitomaksun maksoi 310 074 metsästäjää vuonna 2020. Heistä noin 203 000 kävi metsällä. Tavoitamme tällä porukalla koko suomen kansan, jos niin haluamme.  

Metsästäjä, kerro metsästysharrastuksestasi rehellisesti ja avoimesti. Osoita saaliin kunnioitusta niin sanoilla, kuvilla kuin teoillakin.

Kutsu aktiivisesti ihmisiä mukaan jahtiin, tarjoudu mentoriksi ihmisille, joilla ei ole perheessä metsästäjäkontaktia. Tarjoa ystäville riistaruokaa.

Vastaa kysymyksiin aina olettaen, että kysyjä todella haluaa tietää vastauksen, eikä ole hyökkäämässä.

Vastaa kysymyksiin asiallisesti silloinkin, kun kysyjä hyökkää. Koska keskustelulla todennäköisesti on seuraajia, jotka seuraavat sisällön sijasta osapuolten käyttäytymistä.  

Ja ennen kaikkea, viivästytä vastaamista silloin kun sosiaalisessa mediassa joku saa sinut kierroksille. Tai jätä vastaamatta kokonaan, ota pakastimesta riistaa ja kutsu ystäviä syömään, ja miettimään mitä voisitte yhdessä elämäntavan ja luonnon eteen tehdä.