Miten peura kaadetaan?
Valkohäntäpeurakannan kasvuvauhti on yllättänyt maanomistaja, metsästäjät kuin kaupunkilaisetkin. Peurakannan tuotto on ollut sen verran vahvaa, että kannanleikkuu ei ole sekään mennyt kuin Stömsössä. Ensikertaa on saatavana tarkempaa tietoa peurankaatojen toteutuksesta. Riista-lehti perehtyi tilanteeseen.
Valkohäntäpeurasta alkoi kehittyä riistalaji hiljalleen 1970-luvulla. Kukaan ei vielä tuolloin arvannut minkälainen peuran todellinen esiinmarssi tulee olemaan. Valkohäntäpeura on kiistatta Etelä –Suomen tärkein riistalaji ja kestää reipasta verotusta.
Kun peurajahdit aikoinaan Suomessa alkoivat, oli kyseessä lähes poikkeuksetta niin kutsuttu kyttäysmetsästys. Ehkäpä joku oli saanut vinkkiä Pohjois–Amerikasta, Minnesotasta, josta peurat Suomeen tuotiin. Sikäläinen peurajahtihan on edelleenkin yksilöjahtia ja tapahtuu pääasiassa kyttäämällä.
Ensimmäisiä peuroja Suomessa kaadettaessa ei varmaan kukaan osannut ajatella ajometsästyksen mahdollisuuksia, eikä se ollut lainsäädännön puolesta mahdollistakaan. Vasta myöhemmin sallittiin matalajalkaisten ajavien koirien käyttö valkohäntäpeuran metsästyksessä.
Suomalainen kyttäysperinne
Peuroista haluttiin riistalaji Suomeen, ja sitä tarkoitusta vartenhan se on maahamme alun perin 1937 tuotukin. Innokkaat riistamiehet aloittivat talviruokinnat, mistä peura oli helppo tavoittaa myös eräksi. Kylmät talvet ja räntäkelit innoittivat ajatukset kyttäyskopeista. Niitä rakennettiin huolella ja hartaasti. Moni maalaismies vietti kyttäyskopissa laatuaikaa lähes rajoituksetta.
”Asiantuntijat” tiesivät kertoa minkälainen ampumaluukun tulee olla. Kuinka korkea tornin on vähintään oltava ja mitä materiaalia olisi hyvä käyttää lattiassa narinoiden välttämiseksi.
Kyttäyskoppien rakentaminen omaksuttiin luultavimmin Keski-Euroopan jahtimatkoilta. Joka tapauksessa muotoutui oma supisuomalainen kyttäysperinne ruokintoineen ja koppeineen. Perinne on koitunut monen valkohäntäpeuran surmaksi.
Käytännössä kyttäysjahdeista kaadettiin alkuaikoina lähes kaikki peurat. Ainakin Urjalassa kokeiltiin myös peuran miesajoja vaihtelevalla menestyksellä. Siinä peurat usein poukkoilivat ajoketjun välissä kohti takapassia.
Riistakeskus selvittää peurankaatotapoja
Suomen riistakeskus on tarkentanut tiedonkeruutaan saalisilmoitusten yhteydessä. Seuranta on mielenkiintoinen ja vahvistaa sekä dokumentoi tietoa peuran metsästyksen muutoksesta. Metsästystapaa koskevan tiedon keruuta pilotoitiin vasta metsästysvuonna 2020–2021, joten siltä vuodelta ei ole vielä kunnon tilastodataa, mutta seuraavilta kahdelta metsästysvuodelta on. Toki varsin suuressa osassa ilmoituksia saalistieto on edelleen metsästystavaltaan: ”Ei tiedossa”.
Metsästysvuonna 2021–2022 Suomessa kaadettiin vahtimalla 53 067 peuraa, mikä on 82,2 prosenttia kaikista peurakaadoista. Koiran kanssa kaatui 9 985 peuraa eli 15,5 prosenttia, ”Muulla tavoin” kaatui 1 476 eli 2,3 prosenttia koko pääluvusta. Metsästystapa ”ei tiedossa” lukema puolestaan oli 9 362.
Ei tiedossa olevan metsästystavan suuri lukumäärä herättää hieman hämmennystä, ja ehkäpä tilastoinnin kysymyksiä olisi syytä vielä tarkentaa. Myös saaliin kokonaismäärässä on pientä eroa muuhun saalitilastointiin, mutta päälinjat tiedoista selviävät suomalaisen peuran pyynnin osalta.
Metsästysvuonna 2022–2023 päälinjat ovat arvatenkin samat. Menneenä jahtikautena kuitenkin koiran kanssa kaatui 3,1 prosenttia enemmän peuroja, koirakaatojen kokonaismäärän lähestyessä 11 000. Myös muulla tavoin kaadettujen peurojen ja ei tiedossa olevien kaatotapojen osuus hieman pieneni.
Joka tapauksessa on päivän selvää, että Suomi on kyttääjien maa. Perinne on jo siirretty uusille metsästäjäsukupolville. Kaurakippo täytetään ja koppiin noustaan uskollisesti.
Uudistuuko peurajahti?
Peurajahdin uudet tuulet puhaltavat jo nurkan takana. Saalismäärien kasvaessa ja elämyshakuisuuden lisääntyessä, muut jahtimuodot kuin supisuomalainen kyttääminen kiinnostavat enemmän. Niille, jotka haaveilevat ruokintakiellosta ja samalla kannan leikkaamisesta seurannan tiedot ovat myrkkyä.
Peuroja ei saada varmasti vähennettyä ampumalla ilman perinteistä suomalaista kyttäysjahtia.
Ajojahtien suosion kasvu alkaa varmaankin olla sekin huipussaan. Mäyräkoirat aloittivat valloituksensa parikymmentä vuotta sitten. Hirvieläintä ajavan koiran säkäkorkeuden noston mahdollistaneen lakimuutoksen myötä rotukirjo laajeni dreevereihin, bassetteihin ja muihin rotuihin. Seuraavaksi tulevat karkottavat.
Peurajahdin uusia tuulia ovat myös houkuttelumetsästys, hiipiminen ja metsässä passitus. Uusia pyyntitapoja ne eivät ole, mutta vähemmän käytettyjä Suomessa. Toivottavasti riistakeskus tarkentaa vielä tiedonkeruutaan jatkossa.
Supisuomalaisen peuranmetsästyskulttuurin tehokkain tapa on tilastojen valossa kaataa peura ”kyttäystornista nauris suussa”. Tämä on osittain perua siitä, että näin on aina tehty.
Kovaa vauhtia yleistyy myös alkukauden peltokyttäys siellä missä peurat ruokailevat. Myös ajojahdeissa kaadettujen peurojen määrä kasvaa.
Mikäli ruokinnoilta metsästys Suomessa kokonaan kiellettäisiin, tulisivat oikeat metsästystaidot nopeasti uuteen arvoonsa, varsinkin jos peurakanta olisi merkittävästi nykyistä pienempi.
Tilaston tiedot ovat kuitenkin niin selvät, että Suomi on ja pysyy vielä pitkään supisuomalaisen kyttäysperinteen maana.
