Musta metso kiikarissa
Hammastunturin erämaa Inarissa on vertaansa vailla. Muutaman päivän reissu Lapin syrjäiseen kairaan on syksyn kohokohta.
Huomaan, että metso istuuu petäjän oksalla kuudenkymmenen metrin päässä. Pihka haukkuu sitä kiivaasti puun juurella. Olen hiipinyt haukun tuntumaan parisataa metriä. Puu, jossa metso istuu, kasvaa pienen jängän reunalla. Jängän takana kohoaa metsäinen vaara. Maisema on kuin akvarellimaalauksesta, mutta sitä en malta nyt pidempää ihailla. Aamupäivällä jätin koppelon ampumatta, mutta tämän nuoren metson voisin koiralle palkinnoksi hyvästä työskentelystä pudottaa. Hivuttaudun mahalleni ja haen pienestä mättäästä tukea.
Matka on sen verran pitkä, että lintua on ammuttava haulikkorihlan luotipiipulla. Saan metson kiikarin ristikkoon, puristan hitaasti liipaisimesta. Laukauksen kajahtaessa haukku lakkaa. Näen linnun lähtevän puusta lentoon ja lentävän viitisenkymmentä metriä, kunnes se selvästi istahtaa männyntarriin.
Suomen Lapissa on 12 erämaa-aluetta, jotka soveltuvat rauhaa hakevalle metsästäjälle. Erämaa-alueet ovat suojelualueita, joiden alueella ei harjoiteta metsätaloutta, mutta virkistyskäyttö, metsästys mukaan lukien, on sallittu. Moni erämaaelämään tykästynyt metsästäjä on löytänyt oman henkilökohtaisen paratiisin jonkin erämaa-alueen syrjäisestä kolkasta, ja niin taisi käydä meillekin.
Suosituimmille metsästysalueille on joskus vaikea saada metsästyslupia. Toisaalta mielenkiintoisia erämaita on erämaametsästäjälle tarjolla useita eri puolella Lappia. Pystykorvamiehelle Ylä-Lapin erämaat eivät sovellu metsästyskohteeksi, koska niissä saa metsästää kanalinnuista vain riekkoa. Sopivia erämaa-alueita pystykorvajahtiin ovat Tuntsan-, Tsarmitunturin-, Hammastunturin-, Vätsärin-, Kemihaaran- ja Puljun erämaaalueet; yhteensä kymmeniä tuhansia neliökilometrejä lähes luonnontilaista kairaa. Jokaisella alueella on omat erityispiirteensä, ja kaikki ovat käymisen arvoisia.
Teiden lähialueet ovat metsästyspaineen alla, mutta etäisyyden kasvaessa tieverkostoon, väki vähenee. Viiden kilometrin etäisyydellä teistä muutoksen huomaa, ja yli kymmenen kilometrin etäisyydellä metsästyspaine on jo lähes olematon, sillä harva päiväretkiä tekevä metsästäjä ehtii käymään päiväseltään niin kaukana autolta. Metsästysreissu kauas tieverkostosta ja maalikylistä tarkoittaa maastoyöpymisiä asennolla. Yöpyminen syksyisessä metsässä on jo itsessään hieno elämys.
Kohteeksemme valikoitui tällä kertaa Inarin kunnassa sijaitseva Hammastunturin erämaa-alue, joka sijaitsee Nelostien länsipuolella, Ivalon ja Saariselän korkeudella. Erämaa-alue ulottuu lännessä Inarista Pokkaan menevälle tielle asti. Erämaa-alueen halki kulkee kuusen pohjoinen metsäraja eli eteläosissa ja Ivalojokivarressa on kuusikoita, mutta pohjoisosissa pelkkiä männikkökankaita. Ominaispiirteensä alueella antavat useat yli 500 metriin kurkottavat tunturit.
Kanalintujahti alkoi eilen. Vaelsimme vaimoni Merja, minä ja Pihka-koira vajaa kymmenen kilometriä autolta erämaa-alueelle pienen lammen rannalle, jonne pystytimme vaelluskodan tukikohdaksi. Matkalla koira sai jo haukun metsosta, mutta saalis jäi vielä saamatta. Matkalla törmäsimme yhteen vaeltajapariskuntaan. Metsästäjistä emme tehneet mitään havaintoja, vaikka on syyskuu ja metsästyskausi parhaimmillaan.
Ympärillämme on satoja neliökilometrejä metsäisten vaarojen, pienten jänkien ja järvien, sekä puuttomien tuntureiden muodostamaa mosaiikkia. Ja mikä parasta: vaaroissa on isoja metsopoikueita. Totesimme jo ensimmäisenä päivänä, että lintujen pesintä on todellakin onnistunut hyvin. Olemme saapuneet pystykorvametsästäjän paratiisiin.
Metso on sopeutunut alueelle täydellisesti, ja se onkin havaintomme mukaan yleisin havulintu Inarissa. Hammaskaira on teeren levinneisyyden äärirajoilla. Teeriä kyllä on, mutta ne ovat huomattavasti metsoja harvinaisempia. Myös pyy on levittäytynyt alueelle, mutta ennen niin yleisen riekon kanta vaikuttaisi edelleen olevan alamaissa.
Luonnontilainen kaira on kuin vastakohta etelä-suomalaiseen talousmetsään. Etelässä täytyy tarkasti suunnitella reitti, jotta pystyy kävelemään edes parin tunnin lenkin ilman, että ajautuu kulkukelvottomaksi muokattuun hakkuuaukkoon tai läpipääsemättömäksi pusikoituneeseen taimikkoon. Vähissä ovat ne eteläsuomalaiset metsät, joissa pystykorvametsästäjänä on mukava kulkea.
Koiran toimintaa on laajassa erämaassa helpompi arvioida, kun koira pääsee tekemään työtään ilman häiriötekijöitä. Alue on valtava, joten koiralta vaaditaan laajaa hakua, jotta linnut löytyvät. Erämaassa korostuu koiran taito löytää isäntä, koska isäntä ei pääse autolla koiran luo. Erämaan linnut käyttäytyvät koiran haukussa usein eri tavalla kuin kovan pyyntipaineen alla olevat serkkunsa etelässä.
Poikalinnut eivät ole koskaan nähneet ihmistä, eivätkä ne osaa vaistota vaaraa, vaikka havaitsevatkin haukkua lähestyvän metsästäjän. Näkyväisyys on männikkökankailla loistava ja usein lintu näkyy jopa sadan metrin päähän.
Ihmettelen ohilaukaustani asetta uudelleen ladatessa. Näin selvästi, kun lintu lensi lyhyen matkan ja koiran pitäisi saada se helposti uusintahaukkuun. Tutkasta tarkistan, että Pihka jäi luuhaamaan haukkupuun alle. Yritän löytää lintua kiikariin, mutten saa sitä näkökenttääni. Enkä lintua muutenkaan ampuisi, mikäli koira ei sitä hauku. Pihkaa ei vaan kuulu, joten heitän pyssyn selkään, ja lähden haukkupuuta kohti. Koira nujuaa jotain puun juurella: sen hampaissa on henkitoreissaan oleva metso.
Puussa oli siis kaksi lintua, joista ampumani tipahti ilman, että huomasin ja toinen lensi pienen matkaa. Kerrassaan erikoinen ja mieleenpainuva tilanne.
Koira saa kehujen lisäksi palkinnoksi linnun sydämen ja maksan. Olen jo unohtanut puuhun lentäneen metson, mutta tehdessämme lähtöä kohti asentopaikkaa, lintu hyppää siivilleen ja lentää vaaraan. Koiramme ampaisee perään ja aloittaa hetken päästä haukun kolmensadan metrin päässä. Katsahdan hieman epäilevästi vaimoani. Ei auta, kuin lähteä katsomaan, että saiko Pihka linnun todella uusintahaukkuun.
Tiettömässä erämaassa täytyy pärjätä omillaan. Yleensä metsästäjiltä löytyvät riittävät erätaidot erämaassa selviytymiseen. Mukavuutta retkelle tuovat kunnolliset varusteet, joista tärkeimpiä ovat laadukas majoite, sekä lämmin makuupussi ja hyvä makuualusta. Lapissa voi syyskuussa sataa lunta pakkasöistä puhumattakaan. Yöt täytyy pystyä viettämään kuivana ja lämpöisenä kaikissa olosuhteissa, koska kunnollinen lepo on tärkeää vaativassa ympäristössä.
Maittava ravinto on tärkeä osa onnistunutta reissua. Saaliin varaan ei ruokahuoltoa voi ainakaan kokonaan laskea. Reppuun kannattaa kyllä pakata pari sipulia, pieni purkki kermaa ja konjakkipullo, jotta pyyntionnen ollessa suotuisa, pystyy kokkaamaan erämaan gourmet ruoan.
Syrjäisessä erämaassa kännykkä ei kuulu kuin korkeintaan tunturien huipulla. Nettiyhteyttä vaativat koiratutkat eivät siis toimi kuin satunnaisesti. Mikäli tutkaa haluaa käyttää, on sen oltava radiotekniikalla toimiva. Kaikki elektroniikka kuluttaa sähköä, joten virrankulutukseen on varauduttava. Kokemuksemme mukaan Ultracom Avius toimii hienosti erämaassa, kunhan kartat muistaa ladata puhelimen muistiin etukäteen. Kännykän virrankulutuksen saa minimiin, kun puhelimen säätää lentokonetilaan, jolloin se ei yritä hakea kenttää.
Kattila riippuu keitistangossa nuotion päällä. Sen sisällä porisee päivällä pudotettu metsopoika. Valmistumassa on juhlaillallinen hyvin alkaneen eräretken kunniaksi. Kypsäksi keitetty lintu on tarkoitus vielä paistinpannulla paistaa ja nauttia hiljentyvässä Lapin illassa. Kuukkelipari tulee katsomaan touhujamme.
No miten kävi Pihkan uusintahaukulle? Koira tosiaan sai metson uusintahaukkuun, mutta Metsähallituksen alueilta saa ulkopaikkakuntalainen metsästää päivässä yhden metson ja koko metsästyskaudessa kaksi metsoa. Tieto siitä, että lintu olisi ollut ammuttavissa, riittää. Toisen linnun lupa jää vielä loppureissulla käytettäväksi.
Teksti Jyrki Puupponen
Kuvat Merja ja Jyrki Puupponen
