Takaisin sportingin alkujuurille
Semi-Auto Challenge on sporting-ampumalaji, jossa käytettävänä ampumakalustona ovat joko itselataavat haulikot tai pumppuhaulikot. Lajissa ammutaan vain ja ainoastaan triploja tai yhdenaikaisia tuplia.
Sporting on nykypäivänä muodostunut kilpaurheilulajiksi, jonka suosio on jo kansainvälisesti ylittänyt niin sanottujen olympialajien suosion harrastajamäärissä ja kilpailuihin osallistuvien ampujien määrässä. Kyseessä on siis haulikkomaailmassa ainoa nouseva ampumaurheilulaji, joka imee harrastajia puoleensa.
Syyt sporting-lajien suosiolle ovat ilmeiset. Niissä ampuja pääsee lähimmäs haulikkoammunnan perimmäistä olemusta, sillä kyseisten lajien säännöissä on edelleen maininta siitä, että heitettävien kiekkojen tulisi muistuttaa lentoradoiltaan ammuttavan riistan lentoratoja. Sporting-lajit tukevat siis parhaiten metsästystä.
Kun aloitin sporting-ammunnan, ei kisoissa ollut vielä niin sanottuja kansainvälisiä kiekkoja tai compak-sportingissa kiekkojen lentoalueita. Erikoisempia heittimiä oli vähemmän ja ratojen suunnittelu oli kohtuullisen vapaamuotoista. Joskus oli vaikeampaa ja toisinaan helpompaa.
Pääpaino kisaratojen suunnittelussa oli tehdä niistä jossain määrin riittävän haastavia parhaille ampujille, mutta samaan aikaan sellaisia, että niiden vaatimustaso ei olisi luotaantyöntävän vaikea niin sanotuille tavallisille harrastajille. Tämä tarkoitti usein sitä, että osa kiekoista aiheutti kauhua ja hyvätkään ampujat eivät hätyytelleet täysiä osumamääriä. Toki tasokin on parantunut ampujien osalta, mutta keskimääräiset osumaprosentit ovat nykyään korkeampia kuin ennen.
Sportingin idea taas ei ole treenata tuttuja ratoja selkärankaan, vaan avainasemassa on muutos.
Mikä hyvänsä ampumaurheilulaji muuttuu jossain vaiheessa siihen, että kalustolla haetaan mahdollisimman hyvää suoritustasoa ja ampujakohtaista etua. Tämä taas on isossa mittakaavassa jakava tekijä, eli niin sanotut reppusarjalaiset jättävät kisat tällöin herkästi väliin. Sportingin idea taas ei ole treenata tuttuja ratoja selkärankaan, vaan avainasemassa on muutos. Muutosta saadaan aikaan ampumalla kisoja, joissa radat tehdään uusiksi jokaista kisaa varten.
Metsästyshaulikot käyttöön
Semi-Auto Challengen alkuperäinen ajatus oli saada metsästäjät ampumaan sportingia metsästyskauden alla niillä vehkeillä, joita he käyttävät metsästyksessä. Ainakin pohjoisemmassa itselataavien haulikoiden osuus metsästäjien haulikoissa on valtavan suuri, sillä painopisteet metsästyksessä ovat sellaisia, joissa itselaavista saadaan esiin paras hyöty.
Kisoihin osallistui paljon enemmän ampujia kuin muihin paikallisiin kisoihin, sillä otsapannan kireydestä oli saatu useampi naksu pois.
Lajin lanseerauksen myötä huomattiin saman tien se ilmiö, että kisoihin osallistui paljon enemmän ampujia kuin muihin paikallisiin kisoihin, sillä otsapannan kireydestä oli saatu useampi naksu pois. Moni myös koki, että kaluston osalta oli otettu pois suurin osa kilpailueduista.
Toisaalta myös kilpailujen painottaminen metsästyskauden alle sai aikaan sen, että metsästäjät näkivät sadan kiekon kisan mukavana viimeistelytreeninä jahtia varten.
Lajin erityispiirteet
Semi-Auto Challengen alkuperäinen idea oli se, että sportingin sääntöjä tulkitaan hieman enemmän entiseen malliin, eli kiekkoihin ampuminen on vapaampaa, aivan kuten vanhojen sääntöjen aikana. Toisin sanoen, jos haluat ampuma kaikki laukaukset ensimmäiseen heitettävään kiekkoon, niin tämä on mahdollista.
Toisaalta lajiin tehtiin yksi selkeä tiukennus, eli häiriöitä ei hyväksytä lainkaan, eli jos ase tai patruuna tekee häiriön, niin uusia kiekkoja ei tule. Häiriön toki saa poistaa, ja jatkaa suoritusta seuraavaan heitettävään kiekkoon.
Heti lajin alkuvaiheissa huomattiin, että laukauksesta lähtevien triplojen (triple on report) ampuminen on siinä määrin haastavaa, että ratojen yksittäisten kiekkojen vaikeustason ei tarvitse olla kovinkaan merkittävä, jotta tapahtuu se ilmiö, että suorituksia ei ammuta täyteen.
On huomionarvoista, että triplassa vaihtoja on kaksi kertaa enemmän kuin tuplakiekoissa. Juuri tämä eri kiekkojen rytminvaihto luo haastetta, jossa ampujat missaavat niin sanottuja helppojakin kiekkoja. Tämä taas tekee lajista mukavan myös vähemmän harrastaville ampujille, sillä osuminen ei ole mahdotonta.
Yksi alkuperäinen ajatus Semi-Auto Challengen armottomuudesta liittyi erilaisten aseiden toimintavarmuuteen. Ajatuksena oli, että kisamittaisessa touhussa nähtäisiin konkreettisesti se, että mitkä haulikot olisivat niitä kaikkein toimintavarmimpia ja missä häiriöitä taas näkyisi reilummin.
Alun hypoteesi toimintavarmuustilastoista suoraan sanoen lässähti, sillä käytännössä oikeilla patruunoilla eli 28 gramman sporting-latauksilla nykyaikaiset itselataavat haulikot ovat puuduttavan varmatoimisia. Toki kisoissa nähdään varmistelua, eli porukka käyttää mieluusti niin sanotusti kovempia patruunoita, mutta joka tapauksessa häiriöitä tapahtuu vain yksittäisillä haulikoilla.
Tyypillisesti tällöin on kyseessä esimerkiksi vanha ja tukkoon ammuttu Remington 1100. Kaikki nykyaikaiset kaasumäntätoimiset ja inertiatoimiset haulikot ovat kisoissa toimineet häiriöittä. Tänä vuonna häiriöistä vastasi Mossberg, mutta sekin saatiin toimivien kirjoihin patruunalaatua vaihtamalla.
Sako Semi-Auto Challenge
Tämän vuoden kisassa pääpalkintona oli Sako Oy:n sponsoroima Franchi Affinity III itselataava haulikko. Tämän lisäksi palkintoja sponsoroivat Ylöjärven asetarvike (patruunat) ja Tapojärvi Oy (polttoainelahjakortit).
Kisa ammuttiin Rovaniemellä Pahkamaan ampumaradalla ja kisan järjestänä toimi Rovaniemen ampujat ja metsäveikot ry. Ampujia nopealla aikataululla kokoonkutsutussa kisassa oli 22, jolla sadan kiekon kisa pyöräytettin nopeasti.
Kilpailun voitti järjestävän seuran Mikko Huuskonen tuloksella 83 ja tällä hän pokkasi itselleen uuden haulikon. Voittaja ampui kisan Beretta A400 Xplor Unico haulikolla.
Suurinta Merkkiä kisoissa edusti Benelli, joista malleina eniten edustettuina olivat Super Black Eagle ja M2. Seuraavaksi suosituin oli nopeasti yleistynyt Franchi Affinity III, joita kisassa oli puolenkymmentä. Tämän jälkeen eniten oli erilaisia Beretta A400 malleja, Browning/Winchester (Fusion, SX4) ja pari Remington Model 1100 ja yksi Mossberg. Pumppuja oli käytössä Remington 870 ja Browning BPS, molempia yksin kappalein.
Ammuttaisiinko meilläkin?
Tänä päivänä ratojen osalta kaikkein matalimman kynnyksen haulikkoammuntalajit ovat nimenomaan sportinglajeja. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että sportingia ammutaan akkukäyttöisillä heittimillä, eikä muille lajeille tyypillisiä maanrakennustöitä ja sähköliittymiä tarvita lainkaan.
Pienen mittakaavan sportingradan saa siis aikaiseksi muutamalla tuhannella eurolla. Tämän takia entisiä metsästyshaulikkoratoja on nykyään muutettu muutaman sportingheittimen radoiksi.
Semi-Auto Challenge on vaativa ja mukava laji, jonka ampuminen on ratajärjestelyiden osalta erittäin kevyttä. Radan voi tehdä halutessaan alkuperäisen English sportingin tapaan kahdella heittimellä, vain ampumapaikkaa vaihtaen, mutta jo kolmella heittimellä ratoihin saadaan valtavasti vaihtelua.
Kyse on enemmänkin ratojen suunnitelussa käytetystä mielikuvituksesta kuin heitinten määrästä. Lisäksi on mahdollista käyttää hyväksi olemassa olevia skeet- ja trapheittimiä, aivan kuten compak-sportingissa usein tehdään.
Moni karsastaa radoilla itselataavia haulikoita siitä syystä, että hylsyt jäävät ammunnan jälkeen maahan. Tähän on kuitenkin olemassa helppo konsti, jolla muut radan käyttäjät saadaan pidettyä tyytyväisenä. Kerätään ammuntojen jälkeen hylsyt maasta, eikö vain?
