Nuori seppä Smeds ja parempien laukausten paja
Lasse Smeds on maineikkaan seppäsuvun kasvatti. Lassen käsissä koivuviilu muuntuu kiväärin tukiksi.
Aseseppä Lasse Smeds jatkaa käsityöläisenä sukunsa viitoittamaa tietää, vaikka hopeaseppä-isä vastusti ajatusta. Smeds kertoi tarinansa ja näytti miten suomalainen koivuviilu taipuu kauniiksi ja käteensopivaksi aseentukiksi. Artikkeli julkaistu Riistassa 9/2018.
Nailonvasara paukkuu, pienet itsetehdyn karhennustuurnan piikit uppoavat koivuviiluun. Työhönsä keskittynyt tukkiseppä Lasse Smeds, 28, kyyristelee sporter-mallisen kiväärin tukin yllä. Meneillään on karhennusten iskeminen, ja taitaa siinä samalla tapahtua paljon muutakin.
Lasse Smeds lyö kivääriin pintaa osana maineikkaan seppäsuvun jatkumoa. Siinä hän viimeistelee taidonnäytettään, vaikka isä Markku varta vasten varoitti lapsiaan ryhtymästä käsityöläisammattiin.
”Hommatkaa joku oikea työ. Pitäkää nämä vain harrastuksena”, isä sanoi lapsilleen. Hopeaseppänä nelilapsisen perheensä elättänyt isä tiesi, että käsityöläisen arki on joskus kovaa.
Mutta isän neuvot eivät purreet. Jokainen lapsi, Laura, Anna, Ilkka ja kuopus Lasse löysivät urapolun käsillä tekemisestä. Laurasta tuli teollinen muotoilija ja tekstiilisuunnittelija, Annasta tekstiilisuunnittelija ja puutarhuri. Ilkka kouluttautui teknisen työn opettajaksi. Eräelämästä innostunut Lasse opiskeli ensin puusepäksi ja sitten asesepäksi.
Nimi Smeds on ruotsia ja tarkoittaa seppiä. Nimi osuu kohdalleen niin hyvin, että on vaikea sanoa kumpi oli ensin: nimi vai seppien suku.
Lasse Smedsin isopappa Janne Smeds eli Valarin Janne oli nimensä mukaan metallivalun ammattilainen.
Pappa Pauli Smeds perusti kuuluisan Smeds-uistimen. Setä Jorma toimi Markku-isän tapaan hopeaseppänä. Pentti-setä tunnettiin muun muassa puukoistaan. Smeds-uistimen tarinaa jatkaa nyt Lassen serkku Pauli Smeds.
”Smedsiläisessä käsityöläisyydessä on menossa sukupolvenvaihdos,” tukkiseppä sanoo.
Se on viime vuosien tapahtumiin nähden vaatimattomasti sanottu. Sedät kuolivat nuorina, vain noin kuudenkymmenen vuoden iässä.
Syöpä vei isän elokuussa 2017 vain 57 vuoden iässä. Isän verstas kotipihalla hiljeni, kaiverrin lakkasi piirtämästä hopealusikoihin ja muihin ruokailuvälineisiin Tornionlaakson kukkaa. Markku Smeds ehti kaivertaa uransa aikana 350 000 vaivero-kukkaa.
”Lapsena sitä ei tajunnut millainen ammattilainen isä oli. Isän työn katsomiseen oli niin tottunut. Kun kaverit tulivat käymään, he ihmettelivät, mitenhän voi tehdä kukan kahdessa minuutissa ja miten se voi olla juuri samanlainen on kuin kaksitoista muuta siinä vierellä”.
Lasse Smeds rakentaa isän vanhassa verstaassa kiväärin tukkeja metsästäjille, rata-ampujille, kasa-ampujille ja ampumahiihtäjille. Mallisto on alkujaan Antero Laurosen suunnittelema. Smeds sai ostaa sen oululaiselta Jarno Kemppaiselta.
Smeds siirsi koneensa ja työkalunsa Kemistä isän verstaalle puoli vuotta isän kuoleman jälkeen. Isän verstaan tyhjentäminen oli henkisesti raskas urakka.
”Olin kolmevuotias, kun tämä rakennettiin. Kasvoin siihen, että isä oli aina verstaalla. Kaikki täällä muistutti isästä”.
Isän kaiverruspöytä on edelleen vanhalla paikallaan ikkunan alla. Seinältä löytyy huoneentaulu, joka neuvoo, miten työtä jaksaa uupumatta.
”Ota aikaa itsellesi, pidä itseäsi hyvänä”, kuuluvat ohjeet seinällä.
Smedsin mielestä kaiken perusta on itsestään huolehtiminen.
”Sanoin koulussakin, että loppujen lopuksi käsityöläisyydessä kaikki muu on tärkeämpää kuin itse se työ”.
Smedsin mukaan pitää osata levätä, pitää muistaa liikkua, mutta järjen kanssa, ettei loukkaa itseään. Jos käsi on paketissa, työstä ei tule mitään.
Smeds harrastaa pallopelejä. Syksyisin hän metsästää pienriistaa, kyyhkyjä, sorsia ja kanalintuja. Haulikko ampuu tunnetusti perällään, joten sepän piti rakentaa omaansa sellainen, jolla osuu.
Verstaan lattialla pötköttelee vuosikas gordoninsetteriuros. Siitä seppä Smeds toivoo saavansa vielä joskus linnustuskaverin.
Yrityksen kasvattamiseen hän suhtautuu maltilla. Verstasta on mahdollista laajentaa autotallin puolelle joskus, mutta vielä siihen ei ole tarvetta.
Sanoin koulussakin, että loppujen lopuksi käsityöläisyydessä kaikki muu on tärkeämpää kuin itse se työ.
”Kun on lapsesta asti nähnyt käsityöläisen arjen, ei ollut harhakuvitelmia. Tuntui melkein pahalta kuunnella koulussa, kuinka monilla oli niin suuria suunnitelmia. Käsityöläisyys on kuitenkin Suomessa melko pientä”.
Smeds lyö koivuviiluun jälkiä tarkasti koko ajan karhennustuurnaa pyöritellen, jotta jäljestä tulee säännöllisen epäsäännöllinen. Koivuviilutukkiin karhennus on tehtävä aina lyömällä, sillä kaivertamalla pinta helposti hajoaa.
Smeds tutkii karhennuksia. Valmiilta näyttävät. Seuraavaksi karhennukset saavat maalin päälleen. Smeds ottaa kaapista nahanvärjäykseen tarkoitetun maalin ja pikkuruisen pensselin. Tämäkin työvaihe vaatii tarkkaa keskittymistä. Nahkamaali on erittäin juoksevaa ja leviää helposti yli karhennusrajan.
Kun työ on tehty, Smeds avaa karhennuksen rajat vielä karhennusraudalla.
Aseentukki on puusepälle kaikin puolin hyvä tuote. Markkina-alue on koko Suomi, sillä toisin kuin vaikkapa isot ja raskaat huonekalut, tukki on kohtuullisen halpa lähettää Matkahuollossa asiakkaalle. Materiaalia kuluu kohtuullisen vähän.
Myös se vaikuttaa, että käteen sopivasta harrastusvälineestä ollaan valmiita maksamaan enemmän. Käyttöhuonekalu haetaan mieluiten kaupasta.
”Liikkeeni nimessä lukee on puu- ja tukkisepänliike, mutta olen todennut, että Haaparannan Ikea on liian lähellä minua”, Smeds nauraa.
Edellisissä tiloissa Smedsillä oli huonekalun tekoon soveltuvat työkalut, mutta enää niitä ei ole. Hän keskittyy nyt tekemään ampujien harrastuksesta hauskempaa.
Smedsin ratatukit ovat helposti säädeltävissä poskipakan ja perälevyn ansiosta, joten tukki on mahdollista rakentaa asiakkaalle sopivaksi etänä ilman kotikäyntiäkin.
Liikkeeni nimessä lukee on puu- ja tukkisepänliike, mutta olen todennut, että Haaparannan Ikea on liian lähellä minua.
”Aseen vetopituus ja liipasinsormen pituus tarvitaan”.
Jos kuitenkin asiakas asuu lähellä, Smeds tekee raakamallin ja pyytää sitten asiakkaan käymään. Niin tukista saadaan täydellisesti käteen sopiva.
”Kämmenet ovat ihmisillä niin erikokoisia”.
Lasse Smeds käyttää tukeissaan suomalaisen Coloured Wood Productsin koivuviilua. Eniten menee kaupaksi tukkia, jonka syyt on läpivärjätty gamo-väreihin. Se on sepän omakin suosikki.
”Myös tämä on aika räyheä, Smeds sanoo ja nostaa punaisen näytepalikan pöydälle”.
Metsästäjille löytyy myös perinteisempää mallia ja väriä, mutta yllättävän moni haluaa nykyään ratatukin metsästysaseeseensa. Smedsin mielestä ainakin säädettävä poskipakka olisi hyvä olla kaikilla.
”On paljon helpompi ampua nopeasti, kun ristikko tulee heti nostossa oikealle korkeudelle”.
Kun aikaa ja kokemusta tulee, Smeds aikoo suunnitella oman tukkimalliston. Hän aikoo kehittää edelleen Laurosen malleja. Muutokset eivät välttämättä ole suuria, sillä materiaali ja käyttötarkoitus rajaavat mahdollisuuksia.
”Ei riitä, että tukki on hieno, sillä sen pitää myös kestää”.
Rekyylin ja kolhun kestovaatimus on syy, miksi iso osa tukkimalleista on kaikkialla maailmasssa suurin piirtein saman näköisiä.
”Tiettyjä asioita ei voi muokata paljoa. Esimerkiksi peukalonväistöä ei voi ohentaa loputtomiin. Tukki ei kestä”.
Tukki alkaa olla valmis. Työ alkoi parisenkymmentä työvaihetta sitten viilun palasesta edellisenä päivänä. Sitten siihen ajettiin sovitteet, jonka jälkeen se istutettiin kopiojyrsimeen mallinnetukin viereen. Mallinnetta pitkin ajamalla jyrsin kopioi viilunpalasesta oikeanmuotoisen tukin.
Edessä on enää yksi työvaihe. Öljyäminen.
”Öljy korostaa värisävyt. Ja virheet”, hän virnistää.
Öljyäminen on helppoa työtä, mutta se vie kokonaisen viikon. Öljy pitää imettää yhä uudelleen tukkiin, että siitä tulee säänkestävä ja kaunis.
Seppä Smeds pyyhkii öljyn viiluun. Sitten tutkii taidonnäytettään kriittisenä. Hän ei ole täysin tyytyväinen. Karhennuksen reunassa on pienen pieni karhennusraudan tekemä viilto.
”Aina niissä jotakin on”, Smeds tuumaa.
Onnellisia hetkiä verstaalla ovat ne, kun seppä tuntee onnistuneensa työssään. Liian tyytyväiseksi ei kuitenkaan passaa ruveta.
”Sitähän sanotaan, että kehitys loppuu tyytyväisyyteen.”
Smedsillä on yleensä eriasteisia aihioita verstaalla muistuttamassa, mistä käsissä oleva valmis tuote sai alkunsa.
Myös asiakkaiden palaute tuo hyvän mielen, vaikka joskus soitot muutama päivä tukin lähetyksen jälkeen suoraan sanoen hirvittävät. Rauhalliset suomalaiset osaavat peittää innostuksensa, joten kun asiakas soittaa ja aloittaa hitaasti, että ”se tuli tukki”, seppä ehtii miettimään kaikki mahdolliset asiat, jotka ovat voineet mennä pieleen.
”Sitten kun ostaja pienen hiljaisuuden jälkeen sanoo, että se on ihan loistava niin sitä on, että onpa hieno homma”, Smeds nauraa.
Smeds nostaa tukin telineeseen kuivumaan. Smedsin verstaassa Tornion Raumolla on jälleen valmistunut yksi käsityö.
Lasse Smeds tietää, että isä oli ylpeä pojastaan, vaikka varoitteli käsityöläisammatista eikä osannut koskaan kehua pojalleen tämän uravalintaa.
”Eikö suomalainen mies ole vähän sellainen, että ollaan ylpeitä salassa”?
Kylillä isä muisti kyllä mainita ihmisille mitä poika tekee .
”Tiedän, että hän puhui tästä monelle”.
Lasse Smeds
28-vuotias puu- ja aseseppä Torniosta. Tekee päätyönään kiväärin tukkeja.
Harrastaa muun muassa kyyhky- ja sorsajahtia. Mielii nuoresta gordoninsetteristä itselleen jahtikaveria kanalintujahtiin.
Harmittelee, että hopeaseppäperinne katkesi isään ja haaveilee, että voisi joskus jatkaa myös isänsä työtä.
Pekka Juntti, teksti ja kuvat
