Tarkkuuden salaisuus piilee patruunapesässä
Nykyaikaisessa patruunasuunnittelussa on seikkoja, jotka eivät nouse esille pikaisella perehtymisellä. Miksi moderni 6,5 Creedmoor tuntuu käyvän joka patruunalla, mutta vanha 6,5×55 SE on ronkeli? Vastaus piilee patruunapesässä.
Nykyaikaisessa patruunakehityksessä usein tapetilla on patruunoiden tarkkuuspotentiaali. Tämä kehityssuunta saavutti tehdaspatruunat vasta 2000-luvun puolella. Sen jälkeen, kun uudempien kaliiperien tarkkuuspotentiaali on huomattu konkreettisesti myös käyttäjien toimesta, on asiaan kiinnitetty enemmän huomiota ja aiempia konsepteja on ruvettu tarkastelemaan kriittisemmin.
Yksi perusväite, joka jokaisen uuden kaliiperin kohdalla kuullaan, on sen yhteydet aiemmin kehitettyihin, mutta jostain syystä unholaan painuneisiin tai suosion harjan ohittaineisiin kaliipereihin. “Tuo 22 Creedmoor on ihan sama kuin .22-250 AI 8” rihlannousulla” on esimerkiksi väite, joka lipsahtaa herkästi asiantuntijakeskusteluissakin.
Yksi perusväite, joka jokaisen uuden kaliiperin kohdalla kuullaan, on sen yhteydet aiemmin kehitettyihin.
Jostain syystä uudemman kehitystyön tulokset kuitenkin voittavat, kun aseiden käyntiä ruvetaan vertaamaan.
Pohdittaessa syitä eri kaliiperien tarkkuuspotentiaalissa, keskitytään yleensä asioihin, joista on hoettu vuosikymmeniä. Puhutaan hylsyn palotilan optimoinnista ja luodin asemoitumisesta ruutitilaan nähden. Tosiasiassa useasti kyse on patruunapesämitoituksista.
Tehdasaseissa patruunapesien mitoitukset määräytyvät yhteisesti hyväksyttyjen normien mukaan. SAAMI ja C.I.P. määrittävät patruunapesien minimi- ja maksimimittoja, joiden välissä asevalmistajien on pysyttävä. Näissä mitoissa on muutamia kohtia, joiden vaikutus aseiden käyntitarkkuuteen on valtava.
Tämä on usein myös syy sille, miksi joillain luodeilla on selkeä taipumus joko käydä tai olla käymättä kussakin aseessa. Tämä on usein myös syynä joidenkin asemallien tai -merkkien tarkkuudelle tai sen puutteelle.
Patruunapesämitoitusten pieni, mutta merkittävä muuttuja liittyy niin sanotun kurkun halkaisijaan.
Patruunapesämitoitusten pieni, mutta merkittävä muuttuja liittyy niin sanotun kurkun halkaisijaan. Tämä osa patruunapesää on se kohta, jossa rihloja ei ole. Voidaan puhua niin sanotusti patruunan kärjessä olevan luodin vaatimasta tilasta.
Tämä halkaisija on tyypillisesti perinteisissä kaliipereissa ollut kohtuullisen väljä, kun se uudemmissa on huomattavasti tiukempi. Tällä muutoksella on valtavan suuri vaikutus käyntiin.
Kurkun halkaisijalla on vaikutusta moneen eri asiaan. Metsästäjät hyötyvät tarkemmin valmistetuista pesistä esimerkiksi siten, että aseiden käyntierot eripainoisilla luodeilla tasoittuvat. Hyvä esimerkki ongelmallisesta kaliiperista kevyillä ja lyhyillä luodeilla on 6,5×55 SE. Tässä kaliiperissa patruunapesämitoituksilla on valtava vaikutus siihen, että vain aniharva tämän kaliiperin kivääri käy tarkasti keveimmillä varmint-luodeilla. Tällaista ongelmaa ei esiinny 6.5 Creedmoor kaliiperissa, jossa pesämitoitukset ovat nykyaikaisia.
Joidenkin kaliiperien käyntiongelmat näkyvät myös siinä, millainen patruunatarjonta kuhunkin kaliiperiin on. Esimerkiksi juuri 6,5×55 SE on kaliiperi, johon varmint-latauksia ei ole kaupallisesti saatavilla, koska ongelmat kevyillä luodeilla ovat niin ilmeisiä. Taas kerran 6.5 Creedmoor voittaa, sillä siihen tarjontaa on olemassa.
Käytännössä kaikissa tarkkakäyntisiksi mielletyissä “ratakaliipereissa” käynnin tasaisuus vaikuttaa sisäänrakennetulta ominaisuudelta, joka maagisesti liittyisi patruunan suunnitteluun.
Tosiasiassa voidaan kuitenkin nähdä, että aivan kaikki asiat eivät näissäkään patruunoissa ole yhteneviä päällisin puoli tarkasteltaessa. Erot löytyvät usein piilossa olevista asioista, joista patruunapesän mitotukset nousevat arvoon arvaamattomaan.
Vanhatkin kaliiperit on mahdollista hengittää nykypäivään, mikäli intoa ja tarmoa on. Tämä tapahtuu käytännössä piiputtamalla ase uudelleen ja pesittämällä se kalvaimella, jossa mitoitukset ovat tarkemmat. Tällöin ei kuitenkaan puhuta enää säännösten mukaisesta pesästä, joten kyseessä on niin sanottu villikissakaliiperi. Käytännössä homma vaatii mittatilauskalvaimen, jolla patruunapesä työstetään.
Tällaisia valmistajia löytyy pääasiassa Yhdysvalloista, eivätkä kyseeseen tule niin sanotut hyllystä löytyvät kalvaimet. Eli tilaushommiksi menee. Tällöin on kuitenkin mahdollista tilata kalvain haluamillaan mitoilla, jolloin ongelmista päästään erilleen.
Usein uusien kaliiperien kohdalla tarkastelussa on vain niiden suorituskykyero vanhempiin vaihtoehtoihin verrattuna. Tämä ajattelutapa sisältää kuitenkin puutteita, sillä tällöin parempi tarkkuuspotentiaali jää usein hämärän peittoon.
