Kertalaukeava kivääri opettaa
Monet muistavat nuoruudestaan taittuvapiippuiset kertalaukeavat haulikot. Nämä yksipiippuiset olivat usein karmeita ammuttavia erityisesti lentoonammuntaa ajatellen. Kivääreissä asetelma muuttuu kokonaan toiseksi.
Kivääreissä toitotetaan nykyään tulivoimaa, aivan kuin kaikki metsästys olisi keski-eurooppalaista possujunien tulittamista, jossa lippaanvaihtokin on jarruttavassa roolissa. Kiväärimetsästys meikäläisittäin on kuitenkin todella harvoin tälaista.
Yksi ongelma tulivoimassa on sen psykologinen vaikutus ampujaan. Tämä tarkoittaa useimmiten sitä, että laukaus suoritetaan hieman epävarmemmistakin tilanteista luottaen siihen, että lisää on tulossa.
Kertalaukeavuus taas vaikuttaa sekin psykologisesti, mutta vaikutus on päinvastainen. Ensimmäisen laukauksen onnistumisen merkitys ylikorostuu ampujan mielessä ja sen kanssa ollaan korostetun huolellisia.
Kertalaukeava kivääri on metsästysetiikan kannalta ideaali metsästysase, sillä se pakottaa metsästäjän keskittymään oleelliseen.
Kertalaukeava kivääri on metsästysetiikan kannalta ideaali metsästysase, sillä se pakottaa metsästäjän keskittymään oleelliseen. Eettinen riistalaukaus on se, jossa eläin ammutaan mahdollisimman siististi ja eleettömästi, ja jossa pääpaino on oikeaoppisessa, varmassa ja virheettömässä osuman sijoittamisessa riistaeläimeen. Tämän pitäisi olla toimintaperiaatteena aina, mutta kertalaukauskiväärin käyttö ohjaa tähän tulivoiman puutteellaan.
Kertalaukauskiväärit vaikuttavat antavan “händikäpin” puutteellisella tulivoimallaan, mutta tosiasiallisesti käytännön metsästystilanteista kerätty aineisto puoltaa vahvasti sitä, että tämä tasoitus perustuu virheellisiin mielikuviin tulivoimaisemmista aseista. On fakta, että pääasiallinen hyöty tulivoimasta saavutetaan vain useampien kohteiden ampumisen muodossa, joista kiivastahtiset ajojahdit ovat selkein esimerkki.
Tyypillisessä suurriistametsästyksen riistalaukaustilanteessa ensimmäinen laukaus voidaan “parsia” nopeasti vain siinä tapauksessa, että laukaus ammutaan kokonaan ohi. Tällöin on tyypillistä, että laukaus erityisesti hirvieläimien suuntaan saa aikaan pakoreaktion sijaan ihmettelyä ja tuijotusta laukaussuuntaan.
Tällöin nopealle paikkolaukaukselle voi olla aikaa eläimen vielä seistessa. Sen sijaan osumassa eläin käyttäytyy toisin, eli tyypillisin reaktio on välitön ryntäys osuman jälkeen.
Metsästyksessä puhutaan usein paikkolaukauksista, mutta tavanomaisesti esimerkiksi hirvieläimiin ammutut paikkolaukaukset ovat selkeiden asioiden sotkemista. Ensin ammutaan hyvä keuhko-osuma, jonka jälkeen sitten yritetään jotenkin parantaa tilannetta ampumalla nopea lisälaukaus tyypillisesti vauhdilla liikkuvaan eläimeen. Tällöin on tavanomaista, että ruhosta löytyy kaksi osumaa, hyvä ja huono.
Keskimääräinen riistaaukauksen ja siistin paikkolaukauksen välinen ero on kansainvälisillä mittareilla kahdeksan sekuntia.
Keskimääräinen riistaaukauksen ja siistin paikkolaukauksen välinen ero on kansainvälisillä mittareilla kahdeksan sekuntia. Tämä johtuu hyvin pitkälti siitä, että osuman jälkeinen välitön ryntäys päättyy ja eläin pysähtyy ihmettelemään tapahtumia. Tällöin toisen laukauksen voi ampua vielä onnistuneesti. Tällöin myös metsästäjä ehtii tekemään arvion toisen laukauksen tarpeellisuudesta. Kahdeksassa sekunnissa ehtii lataamaan minkä hyvänsä asetyypin.
Kertalaukauskivääri voi siis tuntua äkkiseltään hassulta vaihtoehdolta, mutta erityisesti kokeneilla metsästäjillä niitä taas nähdään käytössä. Epävarmat laukaukset metsästäjäuran aikana on tullut suoritettua jo aiemmin ja metsästyksen realiteetit ovat selvillä.
Ensimmäisen laukauksen laadukkuukkuuden merkityksen ymmärtäminen on yleensä nousujohteinen kokemuksen karttuessa. Tämän takia ajatus siitä fiinimmästä Kipplauf -kivääristä alkaakin kummitella monen keski-ikäisen ajatuksissa potentiaalisena vaihtoehtona. Ja niin se on sitä tämänkin vahvasti keski-ikäistyvän kirjoittajan ajatuksissa.
