Metsästys

Kevätpukki kruunaa upean illan

Maltti on valttia ja onnistunut kaato kruunaa keväisen pukkijahdin.

Kevätpukkijahti kestää aina kesäkuun puoliväliin saakka. Kevät etenee pitkälle kesään kuukauden aikana ja metsästysolosuhteet vaihtelevat melkoisesti. Kauden edetessä kaurispukki vaihtaa karvansa ja saa kauniin punaisen värin.

Loppukevään illat ovat kuparinpunaisen auringon laskun valaisemia. Kun muistelee viimeisten viiden kuuden vuoden toukokuita, ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka mannermaiseksi ilmastomme on muuttunut. Vai onko kyse sittenkin vain syklistä ja jossain vaiheessa palaamme taas viileämpiin ja sateisempiin toukokuihin.

Viimeiset vuodet kevätpukkia on saanut jahdata kevyissä varusteissa, eikä passiin siirryttäessä ole voinut siitä huolimatta hikoilulta välttyä.

Kevätpukkikauden edetessä taktiikkaa pitää usein päivittää.

Kevätpukkikauden edetessä taktiikkaa pitää usein päivittää. Toukokuun alussa, ennen kauden alkua, kauriit näyttäytyvät kohtuullisen uskollisesti samoilla pelloilla. Ne ovat paljon näkyvillä ja odotukset ovat korkealla. Usein käy kuitenkin niin, että kun kausi alkaa toukokuun puolessa välissä, kauriita ei samalla tavalla näy. Ne siirtyvät ruoan perässä uusille paikoille.

Puiden lehdet ilmestyvät naamioimaan eläimet peltojen laitametsiköissä. Aika usein kauriinmetsästäjien kuuleekin päivittelevän, että riistaa ei näy, kun kausi pyörähti käyntiin.   

Kaurispukin reviiri

Pukeilla on reviirit, joista käydään tarvittaessa rajuja taiteluita. Pikkupukit lennätetään tehokkaasti alueelta pois. Pukki kiertelee ja merkkaa reviiriään. Se on tehnyt ison työn vallatessaan alueen ja sillä oleskelevat naaraat itselleen.

Harvemman kauriskannan alueella pukit eivät näyttäydy yhtä tiheästi ja yhtä uskollisesti samoilla paikoilla. Reviirit voivat olla isompia ja kaurispukilla menee aikaa, kun se sattuu taas kiertämään samoista paikoista uudelleen.   

Onnistunut kaato vaati hyvän taustatyön. Pukin käytös ja paikka vaihtelee kauden edetessä.

Onnekas, kärsivällinen ja tarkkaavainen metsästäjä saattaa onnistua pukin kulkutielle. Siellä missä kauriskanta on vasta nousussa, kaatoon saatetaan tarvita useampia iltoja ja aamuja. Pukin saattaa päästä jo näkemäänkin, mutta kaatoon johtanut kohtaaminen odotuttaa itseään. Reviiriään kiertävä pukki on usein myös liikkeessä jatkuvasti. Jos pukin pääsee näkemään, ei kaato ole vielä lainkaan varmaa.

Jossain tilanteessa voi joutua toimimaan rivakastikin, mikäli mielii kauriskaatoon. Hosumaan ei pidä pukkijahdissa koskaan ryhtyä, mutta valmius tunnistaa, tähdätä ja laukaista on hyvä olla maastoa kiikaroivalla metsästäjällä jatkuvasti.     

Tukea tarvitaan

Olipa kevätpukin kyttäysmetsästys järjestetty kopista käsin tai maapassista, on varauduttava ampumaan tuelta. Kopista ammuttaessa on hyvä käyttää kunnollista kolmen pisteen tukea. Pellonlaidassa odottavalta metsästäjältä tulisi löytyä mukana kannettava jämäkkä tuki tai maastosta löytyvä kunnollinen tuki aseelle.

Kunnon tuki aseelle on ehdoton varuste. Se auttaa myös kiikaroinnissa, kädet eivät väsy.

Kauris on kohtuullisen pieni riistaeläin. Vitaalialueelle tähdätyn laukauksen tehokas osuma–ala on ison kämmenen kokoinen.

Ei tarvita kummoistakaan laukaisuvirhettä tai nykäisyä, kun osuma on tehokkaan alueen reunoilla tai kokonaan osuma-alueen ulkopuolella. Kaurispukki on sitkeää tekoa. Mikäli osuma epäilyttää, on hyvä odottaa rauhassa jonkin aikaa. Mikäli eläin ei löydy haulikon kantamalta, on syytä valmistautua kunnolla jälkitöihin osaavan koiran, ja tarkoitukseen sopivan aseistuksen turvin. Haavoittunut kauris osaa piiloutua ja jos voimia on, se pakenee myös vauhdilla etsijöitään.  

Oikukas tuuli

Tuuli on metsästäjän tärkein hajunsuoja. Etenkin Amerikassa näkee hajunpoistoon tarkoitettuja kemikaaleja ja varta vasten ihmisen hajua vähentämään tarkoitettuja laitteistoja. Niiden avulla olisi tarkoitus pyrkiä välttämään riistaeläimen pakenemista paikalta sen saatua hajun metsästäjästä. Tuuli hoitelee tämän kaiken paremmin, ja mikä parasta täysin ilmaiseksi.

Pukkijahdin osalta tuuliasiat ovat haastavia. Pukit eivät useinkaan tule kunnolla esiin kovalla tuulella. Ne varovat tulemasta ulos metsän antamasta näkösuojasta. Reilumpi tasainen tuuli voisi olla metsästyksen kannalta hyödyllinen. Tuuli veisi äänet ja hajut mennessään. ainoastaan tuulen alta saapuva pukki voisi havaita metsästäjän.

Muista suunnista saapuvat eläimet eivät huomaisi oikeastaan mitään.

Kauris kantoon ja kotia kohti. Pukki kulkee autolle kätevästi olalla.

Pyörivä tuulikin on haastava. Vaikka päätuulensuunta olisikin oikein ja metsästäjä olisi sijoittunut tuulen alle, voi pyörähtelevä tuuli kuljettaa käryt pukin herkkiin sieraimiin. Hajun saatuaan se nostaa nopeasti päänsä ja jähmettyy. Jos haju on riittävän vahva, se loikkii korkeilla hypyillä matkoihinsa. Pysähtyy vähän kauempana katsomaan hajun suuntaan ja jatkaa matkaansa karheasti ja kuluvalla äänellä mörähdellen.

Paras keli on tasainen hiljainen suunnassaan pysyvä kevättuuli. Se ei pelota kauriita ja ne uskaltautuvat näkyville. Se vie hajut tasaisesti tuulen alle. Lisäksi se hellii passissa istuvan metsästäjän kehoa ja vie mahdolliset hyttysetkin pois.