Haavakon jäljestys − Huono osuma, nyt tarvis apua
Hyvästäkin osumasta eläin voi juosta jopa satoja metrejä ennen kaatumistaan. Saaliin löytyminen ruskapuskasta on haastavaa ilman kunnollista koiraa. Jälkikoira isäntineen onkin jahtiseurueelle kullanarvoinen apu.
Syyskuun loppupuolella päätän aloittaa peurastuskauden. Suosituksena olisi kaataa vasoja, mutta aikuisiakin saa ampua. Suuntaan kyttäyskoppiin jo hyvissä ajoin ennen auringonlaskua.
Yhdistän kuulosuojaimet puhelimeen ja laitan äänikirjan kuulumaan. Kuulosuojainten avulla ääni ei kuulu ulospäin. Kyttäysaika kuluu rattoisasti äänikirjaa kuunnellen ruokinnan ympäristöä seuraillen. Nautin hetkellisestä hengähdystauosta vauvaperheen hulinasta.
Tunnin istumisen jälkeen vielä valoisassa ruokinnalle kuudenkymmenen metrin päähän kävelee yksinäinen valkohäntäpeura. Pään muoto vaikuttaa vasalta, mutta mittasuhteiden hahmottaminen yksinäisestä eläimestä on haastavaa. Kiikaroin eläintä aikani ja totean, että eläin on suurella todennäköisyydellä vasa. Ylivuotisenkin ampuminen on luvallista, joten päätän ampua eläimen.
Hyvän ja huonon laukauksen anatomia
Hyvän ja huonon laukauksen erottaa usein vain muutama sentti. Varminta olisi ampua lapojen läpi keskikeuhkoille. Nopealla kupariluodilla ammuttaessa tulee ”lapaosumasta” kuitenkin paljon lihahävikkiä, jolloin lähes koko lapojen liha on käyttökelvotonta. Mikäli laukauksen sijoittaa aivan lavan taakse keuhkoille, on lihahävikki huomattavasti pienempi.
Odotan, että peura kääntyy kyljittäin ruokinnalle. Tähtään eläintä hyvältä tuelta lavan taakse. Laukauksesta eläin säntää juoksuun. Peura juoksee kohti kyttäyskoppiani kaartaen vasemmalle, kunnes häviää nopeasti näkösektorista.
Peura merkkasi osuman selvästi, mutta jotenkin laukauksesta jää hieman huono fiilis.
Ampumapaikalle ei ole jäänyt kummoisia veriroiskeita, eikä verta pikaisella haeskelulla löydy oletetulta juoksureitiltäkään. Tarkistan metsäpellon juoksusuunnasta, mutta eläin on voinut hypätä ruskakasvillisuuden suojaan lähes heti sen kadottua näkökentästäni.
Kunnollisesta keuhkolaakista vasan pitäisi kipata melko nopeasti. Mieleen hiipii epäilys, että olikohan osumapiste siellä missä piti? Verkkokalvoilla on ampuhetkestä kuva, että eläin liikahti hieman eteenpäin juuri laukaisuhetkellä.
Ruhon päälle pitäisi kävellä, jotta se löytyisi tiheiköstä. Ikävä epävarmuuden tunne valtaa pian mielen. Ei auta kuin soittaa jälkikoira avuksi. Enempää eläintä ei kannata haeskella, vaan antaa sen kuolla tai rauhoittua haavakkona.
Jälkikoira suurena apuna
Verijälkikoirina käytetään yleisesti metsästyskoiria, mutta periaatteessa melkein minkä rotuisesta koirasta hyvänsä voi kouluttaa jälkikoiran.
Seuramme jäsenen Jussi Salosen puoliso Jenni Salonen on kouluttanut kolme vuotiasta labradorinnoutajaansa Niinivuoren Heinähattua eli Nasua verijäljen seuraamiseen.
Koira on käynyt pari kertaa metsästyskoirien jäljestämiskokeessa MEJÄ:ssa. Jäljestämiskokeessa maastoon vedetään naudan tai hirvieläimen vereen kostutetulla sienellä verijälki, jota koiran tulee seurata.
Koe jäljittelee metsästystilanteessa tai liikenneonnettomuudessa haavoittuneen sorkkaeläimen kulkua. Nasu on molemmilla koekerroilla saavuttanut AVO1-tuloksen ja näyttelykäynnin jälkeen koira siirtyy voittajaluokkaan.
Soitan Jussille, joka on heti valmis tuomaan koiran jäljelle. Koiraa on käytetty noutajana kyyhky- ja sorsajahdissa, mutta nyt on ensimmäinen todellinen jäljestystehtävä.
Löytymättä olisi jäänyt
Puolen tunnin päästä koira ohjaajineen saapuu. Ilta on jo pimentynyt. Kerron peuran oletetun kulkusuunnan. Haemme jäljen ampumapaikalta, josta nyt tarkasti katsottuna löytyy muutamia veripisaroita. Koira merkkaa jäljen innostuneena. Salonen liinaa koiralla jälkeä. Jälki kaartaa ihan eri suuntaan kuin mihin oletin peuran juosseen. Nasu ohjaa meitä hyvin suoraviivaisesti läpi tiheän kasvuston.
”Nyt rupeaa olemaan jo enemmän verta”, Salonen huikkaa. Kuljemme koiran ohjaamana vielä muutamia kymmeniä metrejä ja löydämme hengettömän vasan. Osumaa tutkiessani huomaan, että laukaus oli hieman takana. Vasa ei ollut täysin poikittain, joten luoti on tavoittanut vain toiseen keuhkoon.
Mittaan kartalta, että peura on juossut noin 180 metriä laukauksen jälkeen. Totean heti, että ilman koiraa peuran löytyminen olisi ollut mahdotonta. Verijälki oli niin heikko, ettei sitä pystynyt seuraamaan sulalla maalla ilman koiraa. Eläin myös kaartoi ihan eri suuntaan kuin mihin oletin sen juoksevan.
Olen enemmän kuin helpottunut, että eläin löytyy kuolleena, eikä meillä ole edessä haavakkojahtia. Salonen on myös tyytyväinen, että koira pääsi jäljestystyössä tositoimiin.
