fbpx

Metsästys

Hirven kyttäyspyynti on oma lajinsa

Hirven kyttäyspyynti lisää suosiotaan vuosi vuodelta. Se on tehokasta ja onnistuu monissa eri paikoissa, joissa koiran käyttö on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Lisäksi se antaa mahdollisuuden poikkeuksellisen hyvään ammuttavien yksilöiden valikointiin. Toimittaja Arto Määttä on kytännyt hirviä vuosia ja jakaa nyt oppimaansa Riistan lukijoille.

Hirviä kaislikossa
Maltti on valttia kyttäämisessä ja hirveä ei kannata ampua epävarmaan paikkaan. Tässä kuvassa näkyy selvästi se, että pitkässä kasvuvaiheessa oleva pelto peittää erityisesti vasan osuma-aluetta merkittävästi.

Hirven kyttäyspyynti ei monissa seuroissa ole ottanut tuulta alleen johtuen vanhakantaisista asenteista ja joissain tapauksissa huonosti hoidetuista kyttäyspyynneistä. Hirven kyttäyspyynti on mahdollista toteuttaa siten, että kaikki sujuu hyvin, mutta valitettavasti jahti antaa myös mahdollisuudet kaikkien asioiden täydelliseen epäonnistumiseen.  

Tämän takia kyttäysjahti tulee ottaa vakavasti ja sen eri osa-alueet on suunniteltava huolella. 

Hirven kyttäyspyynti on parhaimmillaan johdettua metsästystä, jossa kyttääjä on vain yksi lenkki pitkässä ketjussa. Ampujan lisäksi tulee pitää huoli siitä, että valmiudessa ovat ruhon “kuljetusyksikkö” ja saaliin käsittelyn apukädet.  Tämän lisäksi apuvoimia on hyvä olla valmiudessa olevan jälkitarkan koiran ja sen ohjaajan muodossa, jotta pitkän kuolinjuoksun tehnyt hirvi löytyy mahdollisimman nopeasti. 

Pitkän kuolinjuoksun tehneen hirven jäljittäminen on yksi herkimmistä ja vaativimmista osista kyttäyspyyntiä. 

Hyvään valmistautumiseen kuuluu oleellisena osana kyttäyspyynnin koko ketjun hahmottaminen ja jokaiseen eri asiaan valmistautuminen. Ennen jahtikauden alkua kyttäyspaikka tulee valmistella siten, että kytättävällä alueella ei ole esteitä. Myös kyttäyskoppi tai -lava pitää laittaa kuntoon, jotta siitä on mahdollista ampua tarkasti ja käyttö on turvallista.

Itse jahtipäivän valmistautumiseen kuuluu jokaisen vaiheen huolellinen suunnittelu ja erityisesti sellainen suunnittelu, jossa otetaan huomioon esimerkiksi se, mitä tehdään, jos hirvi tekee pitkän kuolinjuoksun ja sitä joudutaan etsimään? Samoin huolehditaan, että saalis saadaan pois metsästä ja käsiteltyä. Näiden asioiden pohtimista ei pidä jättää siihen, kun hirvi on jo kaadettu.  

Kyttäysjahtiin pitää suhtautua siten, että sinne mennään ampumaan hirvi ja tämän jälkeen homma on vetosolmussa jokaisen pykälän osalta niin pitkälle, että hirvi saadaan kylmiöön asti. 

Apuvoimat kehiin 

Hirven kyttäyspyynnissä hirven ampuminen on vain yksi pieni osa koko jahtia. Hyvin hoidettu hirven kyttäysjahti pitää sisällään selkeän tehtäväjaon, johon kuuluu oleellisena osana valmiudessa olevat apuvoimat hirven käsittelyyn maastossa, sen kuljettamiseen pois maastosta ja sen käsittely riiputuskuntoon kuljetuksen jälkeen.  Ilman näitä valmiuksia kyttäyspyyntiin ei tule lähteä. Toki aamu antaa tässäkin anteeksi jonkin verran, mutta puolihuolimattomalla iltakyttäyksellä saa herkästi aikaan ärtymystä muussa porukassa, jos iltahommia alkaa tulla liiaksi ja yllättäen. 

Yleensä negatiiviset kokemukset kyttäyspyynnistä liittyvät siihen, että valmiutta ei ole ja pilliin vihelletään vasta siinä vaiheessa, kun hirvi on jo ammuttu.   

Hirviä sumussa
Sääolosuhteet vaikuttavat näkyvyyteen merkittävästi.

Hirven kohdalla kannattaa vielä muistaa se, että se on koostaan johtuen käsiteltävyydeltään eri sarjassa, kuin keskisuuri riista, jonka hoitaa helposti orteen myös omin voimin. 

Pitkän kuolinjuoksun tehneen hirven jäljittäminen on yksi herkimmistä ja vaativimmista osista kyttäyspyyntiä. Tämän vaativuutta lisää se, että vain ani harvoin hirviporukoilla on koiria, jotka ovat opetettu seuraamaan verijälkeä jälkiliinassa. Myös valitettavan harvassa ovat ne koiramiehet, joilla on käsitystä siitä, että miten hirvi kannattaa etsiä koiran avulla maastosta.  

MAINOS ALKAA

MAINOS PÄÄTTYY

Ensisijaisen tärkeää on se, että koiraa ei löysätä irti, sillä tällöin on suuri vaara, että koira alkaa tehdä sitä työtä, mitä se tekee normaalistikin – etsii hirveä ja alkaa haukkua sitä. Ongelma on se, että koira ei välttämättä välitä raadosta, vaan hakee maastosta terveen hirven ja haukkuu sitä.  

Koiran tulee siis olla liinassa ja jos koira on jälkivainuinen ja se löysätään oikeasta kohtaa jäljelle, menee se yleensä suurella varmuudella suoraan kaadolle.  

Koiraan luottaminen on tärkeää, sillä aistihavainnot hirven liikkeistä sen kuolinjuoksun osalta saattavat olla vääristyneitä tai ne saattavat olla sekoittuneita muiden lähistöllä olleiden hirvien aiheuttamiin ääniin. Koira taas seuraa verijälkeä.

Aamu vai ilta? 

Hirven kyttäyspyynnissä aamu on ehdottomasti suositeltavin aika, tällöin metsästäjällä on puolellaan valo. Kaikki asiat helpottuvat laukauksen jälkeen, kun taas iltaa vasten pimeä haittaa toimintaa. On syytä muistaa, että riistalaukaus voi ollakin hämärässä vielä kohtuullisesti suoritettavissa, mutta kaikki sen jälkeinen toiminta pimeässä vaikeutuu. 

Hyvä nyrkkisääntö hirven kyttäyspyyntiin on: aamulla ammutaan aikuisia, illalla vasoja.

Illalla haasteena on kaadetun hirven löytäminen, apuvoimien niukkuus ja työskentely pimeässä valojen varassa. Aamu on siis monessakin mielessä paras aika hirven kyttäyspyynnille.  

Aamukyttäyksen houkuttelevuutta vähentää karmean aikaiset aamuherätykset ja tästä seuraava vuorokausirytmin häiriö. Huomionarvoista on se, että aamukyttäys pitää aloittaa jo aamuyöstä, jotta metsästäjä ehtii kyttyylle hyvissä ajoin ennen hirvien saapumista. 

Hyvä nyrkkisääntö hirven kyttäyspyyntiin on se, että aamulla ammutaan aikuisia ja illalla vasoja. Tämä perustuu puhtaasti työmäärään, mitä kumpaankin näistä liittyy. Vasan kanssa touhuaminen on helpompaa ja kevyempää ja apukäsien tarve on vähäisempää, joten iltahommina se on mielekkäämpi pyydettävä. Aikuisissa hirvissä työtä on enemmän ja panos suurempi, joten niitä ei ensisijaisesti kannata pyytää iltakyttäykseltä. 

Hirvet udussa
Utuisassa aamusäässä hirvestä erottaa lähinnä siluetin.

Aamukyttäyksellä hirven ampumisen voi suorittaa sellaisessa valossa, jossa osuman saa sijoitettua asiallisesti. Aamukyttäyksen yhteydessä voidaan puhua aidosta hämärä- tai pimeäjahdista. Iltaa vasten kannattaa kuitenkin jättää valon osalta pelivaraa, jotta hirven löytämiseen on tarjolla vielä luonnonvaloa.  

Hämärän pituus vaihtelee hieman alkujahdin ja myöhäisemmän syksyn välillä, joten tämä kannattaa ottaa huomioon iltakyttäyksen lopettamisaikaa määritettäessä. Auringonlasku on hyvä raja ja kokemuksen karttuessa tästä voi vielä kytätä pidemmällekin. Joka tapauksessa juuri nämä viimeisen valon hirvenampumiset ovat niitä, jotka aiheuttavat keskimäärin eniten päänvaivaa ammutun hirven löytämisessä.  

Pimeässä käy usein niin, että saaliseläimen tarkka kohta maastossa hämärtyy ja etsintä saatetaan kohdistaa aivan väärään paikkaan. Illalla ampumisessa pitää olla pää kylmänä ja jahti tulee lopetettaa ajoissa. Hirvi on liian arvokas riistaeläin pilattavaksi työllä. Eli aivan samoin, kuin liian pitkään koiran haukussa ollut hirvi ei ole enää lihan laadultaan priimaa, ei sitä ole myöskään liian kauan suolet sisällä hautunut raato. 

Buck fever eli hirvihorkka 

Kyttäysmetsästyksessä on tyypillistä, että metsästäjän vireystila laskee alas passiivisessa odotteluvaiheessa. Tällöin myös kroppa on lepotilassa ja rauhallinen. Kaikki yleensä muuttuu siinä tilanteessa, kun hirvi saapuu paikan päälle.  

Keho sopeutuu stressiin niin sanotulla “taistele tai pakene” reaktiolla. Tällöin elimistöön erittyy adrenaliinia, jolloin hienomotoriikka heikkenee ja syke nousee. Tässä nousuhumalassa ei kannata tehdä päätöksiä, vaan odottaa oireiden tasaantumista, jonka jälkeen päätöksentekokyky selkeytyy ja fyysinen valmius ampumasuorituksen tekemiseen paranee. 

Hätäily, panikointi ja kimpoilu paikasta toiseen ovat selkeitä indikaattoreita siitä, että ampuja ei ole saanut olotilaansa hallintaan.

Suurin osa harkitsemattomuudesta riistalaukauksen suorittamisessa kyttäysmetsästyksessä ajoittuu juuri tähän pahimpaan fysiologiseen myräkkään. Hätäily, panikointi ja kimpoilu paikasta toiseen ovat selkeitä indikaattoreita siitä, että ampuja ei ole saanut olotilaansa hallintaan.  

Homma korostuu erityisesti aloittavilla metsästäjillä ja niillä metsästäjillä, joilla kyse on uudesta kokemuksesta. Saattaa siis olla, että muissa jahdeissa on jo totuttu tämän fysiologisen tilan hallintaan, mutta kyttäysjahdissa tämä tilanne tulee uutena ja voimakkaampana johtuen jahdin vahvasta “puoliunesta täyteen vireystilaan” luonteesta. 

Laukaus = Start! 

Hirven ampuminen on konkreettinen lähtölaukaus tapahtumaketjulle, joka pitää sisällään kuolleen hirven löytämisen maastosta, suolistamisen, kuljettamisen nylkypaikalle ja riiputuksen aloittamisen. Toisin sanoen itse kyttääminen on vielä henkilökohtaista yksilösuorittamista, mutta laukaus aloittaa tapahtumat, jotka määrittävät jahdin todellisen onnistumisen. 

Riistalaukauksen laatu on useimmiten suorassa suhteessa siihen, miten hyvin asiat tästä eteenpäin rullaavat. Ensimmäinen ja yleisin virhe riistalaukauksen suorittamisessa on hätäily ja heti sen perään toinen virhe on liian pitkälle viety mietiskely. 

Hätäily riistalaukauksessa näkyy siten, että pellolle tuleva hirvi ammutaan liian nopeasti. Toisin sanoen rauhallisesti pellolle tulevaan hirveen suhtaudutaan samoin, kuin kyseessä olisi ajoketjun edessä passiin tuleva hirvi, jossa aikaa suoritukseen on vain vähän.  

Tällöin käy usein siten, että hirvi on lähellä pellon reunaa, josta sillä on lyhyt matka näkösuojaan. Tällöin kuolinjuoksu tapahtuu pääosin piilossa, joten hirven löytäminen vaikeutuu. Toisaalta hätäileminen näkyy osuman sijoituksessa, sillä hirveä ammutaan sen ollessa epäedullisessa asennossa ampujaan nähden. 

Hirvi pellonlaidassa
Hirven tullessa pellolle metsän suojista, on tyypillistä, että ampujalle tulee kiire. Tällöin kannattaa rauhoittua ja odottaa, että hirven asento muuttuu optimaaliseksi. On parempi päästää hirvi menemään, kuin ampua siihen hätiköity laukaus.

Liian pitkälle viety mietiskely näkyy useimmiten osumakohdan “optimointiyrityksenä”, jossa ampuja miettii laukausta esimerkiksi lihojen säästäminen mielessään. Tällöin tapahtuu herkästi lapalihojen säästämistä sillä seuraamuksella, että osuma sjoitetaan liian taakse eläimen pituusakselilla.  

Erityisesti hämärässä tämä tarkoittaa useimmiten selkeästi liian takavoittoista osumaa, joka taas johtaa joko lihan laadun pilaavaan suolisto-osumaan tai aivan liian pitkään kuolinjuoksuun.  

Myös pää tai rankaosuman tavoittelu saattaa hiipiä mieleen ja tämä on onnistuessaankin pääsääntöisesti kohtalokasta lihojen laadun kannalta. Tällainen osuma jättää veren tyypillisesti eläimen sisään ja lopputuloksena on “tervalihat”, joiden maku on maksamainen. 

Oikein toteutettu riistalaukaus pitää sisällään hirven sijainnin ja asennon optimointia, sekä osuman sijoittamisen ylitsepursuavaa konservatiivisuutta. Käytännössä hirvi siis kannattaa mahdollisuuksien mukaan päästää niin kauas näkösuojasta kuin mahdollista ja sen asennon tulee olla mahdollisimman kyljittäin ampujaan nähden.  

Tämän jälkeen osuma kannattaa sijoittaa lihaa säästämättä niin keskelle hirven keuhkoja kuin mahdollista. Tässä hirven pituussuunta kannattaa määrittää säkälinjan mukaan ja pystysuunta säkälinjan kohdalta puolivälin ja alakolmanneksen väliin. Myös hirven kulmittaisuuden havainnointi on tärkeää, eli hirven kolmiulotteisuus tulee muistaa, jotta laukausta ei sijoiteta liian taakse. 

Oikein suunniteltu laukaus minimoi riskin sille, että hirvi pääsee laukauksen jälkeen näkösuojan puolelle, joka tarkoittaa automaattisesti hirven etsimistä maastosta.  

Harkitusti, mutta nopeasti 

Nopeus on hirven kyttäyspyynnissä valttia. Tämä ei tarkoita sitä, että hirvi pitää saada ammuttua mahdollisimman nopeasti, vaan sitä, että ampumisen jälkeen saaliin nopea löytäminen, suolistaminen, kuljetus, nylky ja ruhon jäähdyttäminen riiputuslämpötilaan ovat avain onnistuneeseen jahtiin ja laadukkaaseen lihaan.  

Tärkeintä laukauksen jälkeen on muistaa kuunnella hirven edesottamukset niin pitkälle, kunnes kaikki ääni on loppunut. 

Huonosti ammuttu hirvi, jota haetaan tuntitolkulla kissojen ja koirien kanssa, on varmistus sille, että kyttäysjahtia ei saa jatkossa tukea, ei seuran muiden jäsenten tai kotijoukkojen osalta. 

Käytännössä pois näkyviltä rynnänneeseen hirveen kannattaa aina suhtautua etsittävänä kohteena. Tämän takia on hyvä ilmoittaa heti viimeisten aistihavaintojen jälkeen muulle porukalle ennakkovaroitus tulevasta. Hirvi on todennäköisesti kuollut, se saattaa löytyä nopeasti ja saattaa olla, että koiraa ei tarvita, mutta turha valmistautuminen on helpompi perua, kuin antaa se liian myöhään.  

Tärkeintä laukauksen jälkeen on muistaa kuunnella hirven edesottamukset niin pitkälle, kunnes kaikki ääni on loppunut. Tyypillisesti viimeinen kuulohavainto tehdään silloin, kun hirvi rysähtää nurin viimeiselle leposijalleen.  

Tänä aikana metsästäjän täytyy olla hiljaa ja kuunnella, eikä vielä tässä vaiheessa saa hätäillä alas tornista. Ylimääräinen ääni saattaa pahimmillaan aiheuttaa sen, että hirvi säikähtää ja tekee sen takia viimeisillä voimillaan ryntäyksen kauemmas metsän suojiin. Toiminta saa jatkua siis vasta sen jälkeen, kun ryske metsässä lakkaa. 

Naarashirvi juoksee pellossa
Hirvijahti kyttäämällä mahdollistaa ammuttavien eläinten helpon valikoinnin ja esimerkiksi uros-naarassuhteen säätämisen.

Kaliiperit ja luodit 

Hirven kyttäyspyynnissä kannattaa suosia voimakkaita kaliipereita, joiden avulla luoti on mahdollista lähettää kohteeseen riittävällä nopeudella. Syy tälle on se, että luodin tulee avautua voimakkaasti osumassa ja aiheuttaa kohteelle mahdollisimman suuri kudosvaurio.  

Vaikka hirvi kyllä kuolee kohtuullisen helposti sen kokoon nähden, niin voimaa tarvitaan siihen, että keuhkolaukauksen jälkeinen kuolinjuoksu saadaan minimoitua. Parhaita kaliipereita tähän tarkoitukseen ovat magnumpatruunat, jotka ampuvat .277”–.338” halkaisijaltaan olevia luoteja.  

Standardikaliipereista parhaita ovat ne, joiden hylsykapasiteetti mahdollistaa riittävän suuret nopeudet. Esimerkkejä tällaisista ovat niin sanotut pitkät standardipatruunat, kuten .270 Winchester, 7×64 Brenneke ja .30-06 Springfield. 

Luodin ominaisuuksia hirven kyttäyspyynnissä ei voida korostaa liiaksi. Kyseinen jahtimuoto poikkeaa muista siinä mielessä, että hirven nopea kaatuminen (mieluiten näkösälle) on tavoiteltavaa ja helpottaa jahtia merkittävästi, kun taas monissa muissa jahdeissa apua kuolleen hirven löytämiseen löytyy helpommin.  

Luodin ominaisuuksia hirven kyttäyspyynnissä ei voida korostaa liiaksi.

Tämän takia luodin pitää avautua nopeasti ja varmasti ja tämän edessä voidaan tinkiä jonkin verran myös läpäisystä, jota hirviluodeissa on yleensä vähintäänkin riittävästi. Erityisesti kupariluoteja käytettäessä läpäisy ei ole yleensä ongelma, jos luoti ei ole lähtökohtaisesti liian pitkä ja huonosti avautuva ja näin ollen osumassa kaatuva. Lyhyempi ja osumanopeudestaan johtuen varmasti avautuva luoti läpäisee suoraviivaisesti ja tekee työtä käskettyä siellä missä työtä pitää tehdä. 

Viime vuosikymmeninä tilanne luotien kehityksessä on muuttanut maailmaa käytettävien kaliiperien osalta merkittävästi. Ennen oli jopa suositeltavaa käyttää hieman hitaampia nopeuksia ja raskaampia luoteja, mutta nykyään erityisesti umpiainesluotien myötä ajattelutapa on muuttunut.  

Luodit eivät ole enää nykyään osumassa niin herkästi hajoavia, joka on saanut aikaan muutoksen myös terminaaliballistiikan osalta. Nykyluodit kestävät suurempia osumanopeuksia, eikä lihanhävikki ole enää suoraan verrannollinen luodin nopeuteen.  

Tämän takia nopeuden ja lihahävikin välillä ei ole enää yhtä selkeää korrelaatiota kuin aikaisemmin. Toisekseen, nopeasti löytyvä hirvi on aina parempi vaihtoehto, kuin hirvi, jota joudutaan etsimään kissojen ja koirien kanssa sen tehtyä tarpeettoman pitkän kuolinjuoksun. Muutama kilo hävikkiä lapalihoissa on pienempi paha kuin se, että hirvi löytyy liian myöhään. 

Hirvi vastavalossa
Kyttäyspyynnissä on tärkeää pitää huoli myös turvallisuudesta. Vaikka kuvassa oleva sonni onkin houkuttelevassa asennossa, on tausta horisontin yläpuolella. Tällaiseen paikkaan ampuminen on useissa maissa kiellettyä ja eläimen läpäisevä luoti on suuri turvallisuusriski ilman kunnollista taustaestettä.

Kivääri 

Kyttäyspyynnissä käytettävissä kivääreissä on selkeä kahtiajako. Toisaalta suuremmasta kokonaispainosta on aina etua ampumasuoritukselle, mutta painosta on selkeä haitta, jos kivääriä ajatellaan pelkän kyttäyskäytön sijaan yleiskäyttöisenä.  

Tämän takia kahden kiväärin taktiikka on käytännöllinen varsinkin, jos kiväärin pääsee vaihtamaan tarpeen mukaan sopivammaksi päivän muihin jahteihin. Toinen tapa on taas käyttää kevyttä kivääriä ja varustaa se painavammalla tähtäimellä kyttäyspyyntiin ja kevyemmällä ajojahteihin tai koirapyyntiin. Samaten vaimentimella on mahdollista tehdä painoa aseeseen kyttäyskäyttöä varten.  

Tällainen lähestymistapa on erittäin käytännöllinen silloin, kun hirvijahti vaatii reissaamista esimerkiksi kotipaikkakunnalta jahtimaille ja mukana autossa kulkee muutakin, kuin päivävarustus jahtia varten. 

Aseen materiaalien osalta hirven kyttäyspyynnissä on hyötyä samoista ominaisuuksista, kuin hirvijahdissa muutoinkin. 

Aseen materiaalien osalta hirven kyttäyspyynnissä on hyötyä samoista ominaisuuksista, kuin hirvijahdissa muutoinkin. Säänkestävyys on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, sillä tyypilliseen hirvijahtiin kuuluvat vaihtelevat keliolosuhteet ja vaihteleva ilmankosteus, sekä jahtipäivän aikainen huolimaton aseenkäsittely.  

Tyypillistä on, että kivääriä ei saada kuivattua, siihen kosketaan verisillä käsillä ja runtataan asepussiin märkänä kuljetuksen ajaksi. Hirvijahdissa aseiden kaltoinkohtelu on huomattavan yleistä, sillä varsinkin kaadon jälkeen (tekipä sen kuka hyvänsä), alkaa muu työ, jonka ajan ase viettää aikaa surkeissa olosuhteissa.  

Ruostumattomat tai pinnoitetut rautaosat ja komposiittitukit ovat hirvijahdissa ehdottomasti suositeltavia ominaisuuksia. Näistä kuitenkin tärkeämpi on se, että tukki ei elä sään vaihdellessa. Muistamisen arvoista on se, että kaadon jälkeen hirven käsittely on prioriteettilistalla numero yksi ja aseen hinkkaamiseen voidaan palata siinä vaiheessa, kun hirvi on kylmiössä.

Hirviä auringonnousun aikaan
Kyttäyspyynnissä tilanteet etenevät usein rauhallisemmassa tahdissa ja laukaisuun ehtii valmistautua paremmin.

Optiikka 

Kyttäyspyynnissä tarvitaan optiikkaa ja suosittelenkin heti alkuun hommaamaan tähän(kin) kyttäyskäyttöön hyvät katselukiikarit. Suurennusta ja kokoa ei tarvita kohtuuttomasti, eli peuran tapaisesta kytättävästä ei ole kysymys. Hyvä kokoluokka on 8×42, jossa on riittävästi valovoimaa ja sopiva suurennus pidempäänkin katselutuokioon.  

Nämä ovat myös kooltaan mukavia, jotta ne eivät vie liikaa tilaa repussa tai paina liikaa kaulalla, kun kyttäyksen päätteeksi siirrytään maastoon. 

Kiväärin optiikassa hirven kohdalla suurennus on isommassa roolissa, kuin maksimaalinen valovoima. Hirven kyttäysetäisyydet ovat usein vaihtelevampia kuin peuran kohdalla, eikä hirveä tule ampua yhtä heikoissa valaistusolosuhteissa kuin peuraa. Siksi x56 kokoluokan tähtäimet eivät ole välttämättömiä.  

Valovoimasta ei missään nimessä ole haittaa, mutta yleiskäyttöisyyttä suurikokoinen tähtäin vesittää. Vähimmillään hirven kyttäyspyynnissä siis pärjää tähtäimillä, joissa löytyy x42 – x50 etulinssi ja suurennusta mielellään noin 10x verran. Yhden tähtäimen taktiikalla (ajojahdit ja kyttäyskäyttö) paras kiikari on sellainen, jossa vähintään 10x suurimman suurennuksen lisäksi löytyy laadukas ja vääristämätön enintään 2x pienin suurennus. 

Aloittelijoiden avittaminen 

Kyttäyspyynti on mainio tapa opettaa hirvijahdissa tarvittavia taitoja uusille ja nuorille metsästäjille. Tyypillisin virhe hirvijahdissa on se, että hirven alkukäsittelyn hoitavat aina yhdet ja samat miehet. Tämä on toki mukavaa, nopeaa, siistiä ja tehokasta, mutta valitettavasti tällä tavalla valmiudet omatoimisuuteen eivät kasva. On tärkeää, että kaataja pääsee suolistamaan hirven ja opettelemaan kädestä pitäen tämän osan hirvijahtia. 

Aloittelijoille tulee myös antaa opastusta ja tukea perusasioissa.

Aloittelijoille tulee myös antaa opastusta ja tukea perusasioissa, eli juuri niissä, mistä tässä artikkelissa kirjoitan. Myöskään passitusapu ei ole huono ajatus, sillä kokeneemman metsästäjän välitön tuki helpottaa päätöksentekoa ja auttaa esimerkiksi pahan horkkatilanteen ylipääsemiseen. 

Yksi hyvistä keinoista kehittyä hirven kyttäyspyynnissä on harjoitella kyttäystä ilman ampumistarkoitusta. Tällöin voidaan huomata se, että hirviä on mahdollista tarkkailla hyvin pitkään niiden ollessa pellolla.  

Tämä opettaa erityisesti pois hätäilystä, sillä tarkkailtaessa hirviä ilman metsästyspainetta, voidaan myös käydä läpi sitä, että milloin hirvi olisi paras ampua. Silloin, kun hirvet tulevat näkösälle, ovat ne siinä yleensä koko tovin. Tällainen havainnointi on hyvää opettelua varsinaisiin jahteihin. 

Hirviä kynnetyllä pellolla
Aloittelijan kannattaa ensimmäisillä kerroilla keskittyä lähinnä tarkkailemaan hirvien käytöstä pelloilla.

Kyttäys vs. koirat 

Hirven kyttäyspyynnin suurin vastustus tulee yleensä hirvikoiraharrastajien taholta. Kyse on siitä, että hirvikoirat vaativat suuria panostuksia ja moni hirvikoiraharrastaja näkee asian siten, että kyttäysjahti on pois heidän koiraharrastuksestaan. Tämän takia monissa seuroissa kyttäyspyynti ei ole sallittu, vaan “yhdessä on sovittu”, että hirviä pyydetään vain koirilla. Tämä on valitettavasti suurin kyttäyspyynnin este maassamme tällä hetkellä. 

Hirvikantojen vaihdellessa on tärkeää, että yhden kortin varaan ei lasketa. Mahdollisimman monipuolinen jahtimuotojen käyttö on perusteltavaa. Koiramäärä humppaa aina hirvilupamäärien perässä ja hirvikantojen nousuvaiheessa koiria on aina liian vähän ja lupamäärien laskiessa koiria on taas suhteellisesti paljon ja niiden käytöstä käydään veristä ja joskus rumaakin kilpailua.  

Kyttäysjahti on omiaan tasoittamaan tätä, mutta ilman kokemusta jahdista, ei kyttäysjahti tuota tulosta. Varsinkaan silloin se ei tuota tulosta, jos sille ei anneta mahdollisuutta. 

 Kyttäyspyynti on aktiivista metsästystä, samoin kuin koirametsästys.

Usein kyttäysjahdista puhumista pidetään merkkinä siitä, että taustalla olisi jokin vahva salaliitto esimerkiksi susien määrän kasvattamisesta ja koirien metsästyskäytön tekemisestä mahdottomaksi tällä keinoin. Kyse ei kuitenkaan ole tästä. Metsästäjien sisäinen jakauma on muuttumassa kovaa vauhtia siihen, että hirvikoirien pitäminen menee henkilökohtaisella tasolla yhä suuremmalle osalle metsästäjistä hyvin vaikeaksi ja työlääksi.  

Toisin sanoen väki asuu eri paikassa, kuin missä he metsästävät ja yhä useammilla ei ole mahdollisuutta koirien pitämiseen.  

Kyttäyspyynti on aktiivista metsästystä, samoin kuin koirametsästys. Passiivista metsästystä taas on se, että vuoden aikana käytetään minimipanostus jahtiin, niin jahdin ulkopuolella, kuin jahdin aikana. Näille lihalaatikkomiehille sopivinta on usein se, että joku muu hoitaa jahdin ja he saavat osallistua siihen näennäisesti, osallistumatta jahtiin.  

Kyttäysjahti mahdollistaa aktiivisen osallistumisen seuran hirvijahtiin useammalle. Ja se on toivottavasti monen hirviporukan tavoite.

Juttu on julkaistu Riista 7/2022 -lehdessä