Kaliiperisuositusten kaksijakoisuus
Metsästyspatruunarasioista löytyy usein merkintöjä siitä riistasta, mille kiväärinpatruuna on sopiva. Suositusten antamisessa on vallalla hieman yksisilmäinen näkemys, jolla haluttu toiminta riistassa määräytyy.
Kiväärillä metsästävä maailma on jaettavissa käytännössä kahteen eri metsästyksen pääkategoriaan: On olemassa lihametsästystä, jossa riistaa metsästetään syötäväksi ja kaupallinen metsästys, jossa pääasiallinen fokus on kaadettavan eläimen valinnassa.
Lihametsästyksessä kaadettavaksi yksilöksi kelpaa usein kohteet laajalla kirjolla. Kotimaisessa hirven- tai peuranmetsästyksessä pääosa kaadoista tehdään riistaan, joka on kulloinkin luvallista, ja joka tarjoaa hyvän ampumakulman riistalaukauksen suorittamiseen. Tämä riittää.
Kaupallisessa metsästyksessä valtaosa työstä liittyy sopivan ammuttavan yksilön valintaan.
On tavallista, että valikoitaessa tiettyä yksilöä muiden joukosta, on metsästys huomattavan vaativaa huolimatta eläinten läsnäolosta. Jos vain yksi eläin joukosta kelpaa saaliiksi, on aivan sama kuinka paljon muita kohteita olisi ammuttavissa.
Metsästettäessä näitä valikoituja yksilöitä, on muistettava, että osumakulmat saattavat olla huomattavasti vaativampia kuin niin sanotussa lihametsästyksessä, jossa pyrkimyksenä on aina lihojen laadun kannalta optimaalinen osuma. Toki tämä on oikea tavoite kaikessa metsästyksessä, mutta valikoitaessa “trofeeta”, on joskus tyydyttävä epäedullisempiinkin ampumakulmiin.
Luodille asetettavat vaatimukset riippuvat täysin kohteen ominaisuuksista. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistaa, että kohteen ominaisuudet vaihtelevat ampumakulman mukaan.
Suorassa kulmassa ampujaan nähden kyljittäin seisova hirvi vaatii läpäisyn osalta huomattavasti vähemmän kuin kulmittain seisova eläin. Luodin vaadittu tunkeutumismatka on herkästi kaksinkertainen ja osumassa on tyypillisesti myös enemmän vastusta kuin suorassa keuhkolaukauksessa.
Suurriistan metsästyksessä on tyypillistä antaa suosituksia pahimman skenaarion mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että luodin on syytä tunkeutua elintärkeisiin elimiin myös epäedullisista ampumakulmista. Tämän ajattelutavan varjopuoli taas on se, että tällaisilla luodeilla on tapana toimia jopa liian kontrolloidusti ja läpäisypainotteisesti riistassa, johon ammutaan niin sanottu “lihametsästyksellinen” keuhko-osuma.
Metsästäjien keskuudessa on aina ollut kissanhännänvetoa siitä, että tarvitaanko johonkin hommaan riittävä vai järeä kaliiperi? Argumentit sinkoilevat ja jossain välissä mukaan otetaan myös kansainvälisiltä foorumeilta kaivettuja suosituksia, vanhojen asekirjoittajien artikkeleita ja ase- ja patruunavalmistajien suosituksia. Moni vain tuntuu unohtavan loppukäyttäjän tarpeet ja tekemiset.
Metsästäjien keskuudessa on aina ollut kissanhännänvetoa siitä, että tarvitaanko johonkin hommaan riittävä vai järeä kaliiperi?
Jokaisella on mielikuva siitä, että mitä metsästys on. Jokaisella tuppaa olemaan myös tapansa suorittaa riistalaukaukset ja monella metsästäjällä on rajat, joiden puitteissa riistalaukaus voidaan suorittaa.
Yksi ampuu tavoitteenaan saada koiralle kaato, toinen tavoittelee lihanleikkaajaystävällistä osumaa ja kolmas pyrkii ampumaan riistaa lihan laatu mielessään. On päivänselvää, että ihmiset näkevät tarpeet ja luodeille asetetut vaatimukset eri tavoin.
Käytännössä kannattaa muistaa se, että suositukset annetaan yleensä pahimman skenaarion mukaan ja mukana erityisesti ase- ja patruunavalmistajien suosituksessa on kosolti niin sanottua varmuusvaraa.
Tämän takia suositusten mukaiset kaliiperit ja patruunat yleensä toimivat myös niin sanotusta marginaalisuudestaan huolimatta hyvin, jos osuma vain on kohdallaan. Mutta osua pitää myös silloin, kun marginaalia on patruunan myötä kosolti.
