fbpx

Uutiset

Peurat vähenevät ja karhut lisääntyvät

Valkohäntäpeurojen määrä on selvässä laskussa. Syynä on tehostunut metsästys ja pedot. Karhukanta sen sijaan on kasvussa.

Peurakanta on selvässä laskussa. Syynä on aktiivinen metsästys muutaman viime vuoden ajan.

Valkohäntäpeurojen määrä on selvässä laskussa. Luonnonvarakeskus arvioi, että nyt peurakannan suuruus on noin 120 000 peuraa. Alas on tultu selvästi muutaman vuoden takaisesta 150 000 peuran populaatiosta.  

Erikoistutkija Sami Aikio sanoo, että kannan leikkaamisesta saa kiittää metsästäjiä mutta osansa ilmeisesti on myös tihentymäalueiden kasvaneella susi- ja ilveskannalla. 

Peurojen määrän lasku näkyy jo nyt liikenteessä. Peurakolareita on selvästi aikaisempaa vähemmän.  

Metsästäjien vastuu kannan pitämiseksi kurissa ei pääty tähän. Jatkossa saalismäärän on oltava vuosittain 40 000 yksilöä, mikäli se halutaan pitää näissä lukemissa. 

Karhujen määrän alvellaan kasvaneen 20 prosentilla viime vuodesta.

Karhujen määrän alvellaan kasvaneen 20 prosentilla viime vuodesta. Luke mukaan nyt Suomen metsissä heräilee talviunilta jopa yli 2200 karhua. Syynä kannan kasvuun on muun muassa se, että viime kaudella kannanhoidollinen metsästys oli pitkälti jäissä valitusten vuoksi.

Karhunaaraat saavat tavallisesti ensimmäiset pennut vasta neljän vuoden ikäisenä, joten kannan todellinen kasvu nähtäneen mahdollisesti muutaman vuoden päästä.