fbpx

Uutiset

Kuusipeurakanta vahvistuu eteläisessä Suomessa. Kuusipeuran tarhaus on levinnyt aina Keski-Suomeen saakka.

Kuusipeuroja kaadettiin Suomessa metsästyskaudella 2020–2021 yhteensä 201 yksilöä. Valtaosa saaliista saatiin Uudeltamaalta.

Suomeen istutetut kuusipeurat voivat hyvin.Kuluvalle kaudelle kuusipeuran pyyntilupia on myönnetty yli 500 kappaletta.

Kuusipeuroja kaadettiin Suomessa metsästyskaudella 2020–2021 yhteensä 201 yksilöä. Valtaosa saaliista saatiin Uudeltamaalta. Kuusipeuroja kaatui myös pieniä määriä Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Hämeessä. Kaatojen jakautuminen vastaa pitkälti lajin levinneisyysaluetta. Satunnaisia kulkijoita tavataan myös muualla maassa.

Kuluvalle kaudelle kuusipeuran pyyntilupia on myönnetty yhteensä 507 kappaletta. Luvussa on kasvua edellisvuoteen 168 luvan verran. Prosentuaalisesti kyseessä on huikea nousu. Kuusipeuroistaan tunnettuja alueita ovat muun muassa Tammisaari, Inkoo, Lohja, Kirkkonummi ja Hyvinkää.

Luonnonvarainen kuusipeurakantamme on syntynyt lukuisten istutusten myötä. Vapautuksia on tehty lukuisia eri puolille eteläistä Suomea. Onnistuneimpina ja tunnetuimpina 1935 Inkooseen, 1953–1954 Hyvinkäälle ja 1972–1973 Lounaissaaristoon.

Tilanne kuitenkin elää koko ajan, sillä Suomessa on tälläkin hetkellä kuusipeuratarhoja muun muassa Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa saakka. Leudontuneet talvet auttavat kuusipeuraa levittäytymään ja kannan kasvu on mahdollista. Kuusipeurasta saataisiin Suomeen oiva riistalisä hirvieläinjahteihin. Kuusipeura on arvostettu riistalaji muualla Euroopassa. Laji on valitettavasti erittäin loukkaantumisherkkä ja altis myös petojen saalistukselle. Mikäli kuusipeurakanta kehittyy suotuisasti, voi tästä upeasta riistalajista nousta uusi metsästettävä laji eteläiseen