fbpx

Aseet & optiikka

Picatinny – Valmistajakohtaisista voittavaan tekniikkaan

Pulttilukkoisissa kivääreissä on tapahtunut nopeasti muutosta eri osien standardisoinnissa. Näistä näkyvin ja merkittävin on optiikan kiinnitykseen liittyvä. Miksi Picatinny valtaa alaa?

Tikka T3X UPRj ja Picatinny. Sako sinnitteli pitkään omilla malleilla, mutta uusin Sako 90 on jo saatavissa myös Picatinny-kiinnityksellä.

Ennen vanhaan kaikilla kiväärivalmistajilla oli omat erikoisuutensa aseisiinsa liittyen. Maailmalla ei ollut mitään yleisesti hyväksyttyä standardia kiikaritähtäinten kiinnitykseen, sillä alkoihan kiikaritähtäinten aikakausi vasta koko tovin myöhemmin, kuin minne pulttilukkoisten kiväärien tarina ulottuu.

Kiikaritähtäinten yleistyessä asevalmistajilla oli edessä uudenlaiset haasteet tarjota aseitaan sellaisina, joihin tähtäinkiinnitys saatiin järjestettyä kohtuudella. Pääasiassa tällöin jakauduttiin kahteen eri leiriin, eli osa valmistajista työsti lukonkehyksiin ruuvinreiät kiikarikiinnitystä varten, kun taas osa valmistajista koneisti lukonkehyksiin erilaisia kiskoja kiikarikiinnitystä varten.

On kiistaton tosiasia, että ruuvikiinnitteiset jalustat eivät ole yhtä jämerä tapa kiinnittää kiikaritähtäintä aseeseen, kuin kiinteänä osana lukonkehystä olevat kiilat. Käytännössä ero näiden välillä on nimenomaan ruuveissa, eli kiilakiinnityksessä yksi heikko lenkki puuttuu.

On kiistaton tosiasia, että ruuvikiinnitteiset jalustat eivät ole yhtä jämerä tapa kiinnittää kiikaritähtäintä aseeseen, kuin kiinteänä osana lukonkehystä olevat kiilat.

Ongelman kiilakiinnityksistä tekee se, että niitä on ollut tolkuttoman paljon eri asevalmistajien keskuudessa. Sakolla on ollut omansa, samoin Tikalla ja vaikkapa CZ:lla. Näiden lisäksi on ollut erilaisia kiskoja pikajalustoille ja myös pienoiskivääreistä löytyy omansa. Näistä oikeastaan vain pienoiskivääreissä on jotain tolkkua ja mieltä, eli niistä löytyy hyvin usein keskenään yhteneväiset kiilat.

Suurin osa maailman asevalmistajista on valinnut helpomman tien ja tarjonnut kivääreissään ruuvikiinnitysmahdollisuuden. Tämä on käytännössä johtanut siihen, että eri jalustavalmistajilla kiikarijalustat koostuvat kiinnitysrenkaasta ja jalustasta.

Renkaat siis ovat universaaleja ja kiinnittyvät kunkin valmistajan omaan jalustaan ja vain jalustan muodolla ja ruuvijaolla määritetään asekohtainen sopivuus. Samaa toki nähdään myös kiilakiinnitteisissä jalustoissa.

Nykyään myös metsästyskivääreissä on ruvettu suosimaan Picatinny -kiikarikiinnitystä, jossa standardi on hyvin selkeä ja universaali. Tämä kiinnitysjärjestelmä on peräisin sotilasaseista, mutta tätä vierastettiin pitkään metsästyskivääreissä.

Osasyy tähän oli se, että edelleen kiikareita kiinnitettiin kivääreihin Weaver/Picatinny jalustojen pätkillä, eikä varsinaista hyötyä ollut muuta kuin laajemman kiinnitysrengasvalikoiman muodossa. Alumiiniset Weaver-kiskon pätkät eivät myöskään herättäneet isommin luottamusta.

AR-sukuisten aseiden yleistymisen myötä Picatinnystä tuli standardi, joka alkoi kiinnostaa myös metsästäjiä. Tätä vauhditti se, että myös tarkka-ampujakivääreissä täysimittainen Picatinny-kisko alkoi muodostua yleisesti käytetyksi standardiksi. Ensimmäinen suoraan lukonkehykseen integroitu Picatinnykisko pulttilukkoisissa kivääreissä oli Thompson/Center Icon kiväärissä.

Tämä ase ei kuitenkaan ollut pitkään valmistuksessa monine ongelmineen ja vielä 2000-luvun alkupuolella moni mielsi, että Picatinny oli hieman aikaansa edellä metsästyskivääreitä ajatellen.

MAINOS ALKAA

MAINOS PÄÄTTYY

Tänä päivänä Picatinny on yhä useamman asevalmistajan valinta kivääreihinsä, mutta varsin tavanomaista on, että tätä mahdollisuutta tarjotaan kiskona tai paloina.

Vain harvalla homma on niin pitkällä, että jalusta koneistettaisiin osaksi lukonkehystä. Tämä on sitten tällä hetkellä (ja pitkälle tulevaisuuteen) sellainen ominaisuus, jota tullaan arvostamaan ja joka määrittää kiikarikiinnityksen tason.

Picatinnyn yleistymisen syitä on moneen lähtöön, mutta yleistyminen ja tarjonnan lisääntyminen on aiheuttanut myös itseään ruokkivan kierteen. Picatinny on yksinkertaisesti monipuolisin kiinnitystapa ja valikoimaa jaloissa löytyy pilvin pimein. Samaten punapistetähtäimissä on usein vakiovarusteena tähtäimen rungon osana oleva suoraan Picatinny-kiskoon tuleva kiinnitys.

Picatinny on yksinkertaisesti monipuolisin kiinnitystapa ja valikoimaa jaloissa löytyy pilvin pimein.

Picatinnyyn valmistetaan pikakiinnitteisiä jalustoja, kiinteitä rengasjalkoja ja kaikkea tältä väliltä. Osa jalustoista on sotilaskäytön standardit täyttäviä ja penninvenyttäjilekin löytyy omia vaihtoehtoja.

Suuri valikoima tarkoittaa myös sitä, että hyviä hinnan ja laadun kompromisseja on runsaasti. Lisäksi materiaaleissa löytyy, eli jalustoja on sekä alumiinisena, että teräksisenä. Käytännössä vain mielikuvitus on rajana kyseisen kiinnitysstandardin kanssa.

Tänä päivänä pulttilukkoisten kiväärien jalustaratkaisujen oletuksena on Picatinny. Se on helppo kauppiaille ja myös kuluttajille. Jalustoja saa ja kaikki on selkeää. Jos ennen nähtiinkin vaivaa sen osalta, että kiväärien mukana toimitettiin sopivia kiikarikiinnityspalikoita ja nämä sopivat kuluttajille, niin nykyään tilanne on eri.

Nykyään halutaan valita se Picatinnyjalusta, millä kiikari kiinnitetään, mutta standardista ei ole enää epäselvyyttä. Jos tämä standardi löytyy kivääristä kiinteänä osana lukonkehystä, on tämä aina tekijä, joka helpottaa myyntiä ja ostopäätöstä, olitpa sitten millä maailman mantereella hyvänsä.