Yli kolmasosa pelkää suden kohtaamista kun liikkuu luonnossa. Koiran kanssa metsällä olevista yli puolet kokee suden uhaksi.
Luken mukaan maaliskuussa 2020 Suomessa oli todennäköisesti 43–49 susireviiriä, kun taas maaliskuussa 2024 reviirejä oli jo todennäköisesti 59–64. Tuore selvitys osoittaa, että vaikka susikanta Suomessa on kasvanut, kansalaisten susiin liittyvät tunteet ja käsitykset ovat pysyneet vakaina.
Noin 35 prosenttia vastaajista kertoi pelkäävänsä paljon tai erittäin paljon suden kohtaamista luonnossa liikkuessaan, mikä on sama osuus kuin vuonna 2020.
Omistajat, jotka pitävät koiraansa vapaana susialueella, ovat susista entistä huolestuneempia.
Koiran turvallisuus pelottaa. Omistajat, jotka pitävät koiraansa vapaana susialueella, ovat susista entistä huolestuneempia. Tämä käy ilmi Luken kyselystä. 52 prosenttia heistä kokee suden vähintään kohtalaiseksi uhaksi koiralleen, kun vastaava osuus vuonna 2020 oli 43 prosenttia.
Myös muita asioita pidetään aiempaa suurempina riskeinä vapaana ulkoileville koirille, kuten vilkkaita teitä ja heikkoja jäitä.
Kansalaiset luottavat Luonnonvarakeskuksen susitutkimukseen. Tämä käy ilmi SusiLifen julkaisemasta tiedotteesta. 79 prosenttia vastaajista pitää Luonnonvarakeskusta melko tai erittäin luotettavana susitiedon tuottajana. Myös riistaviranomaisiin ja poliisiin suhtaudutaan luottavaisesti. Metsästäjät ovat viime vuosina kritisoineet mm. Luken suden kanta-arvioita liian pieniksi.