fbpx

Aseet & optiikkaUutiset

Tikka T3 – Kotimaisen aseteollisuuden mammutti

Riihimäellä on valmistettu miljoona kappaletta Tikka T3 kivääreitä. Tikka on jo nyt suomalaisen aseteollisuuden ikoni.(Kuva Sako)

Tikka T3 on kotimaisen asevalmistuksen johtotähti. Valmistusmäärissä mikään muu kotimainen siviiliase ei yllä likimainkaan samoihin lukemiin T3:n kanssa, nuoresta malli-iästä huolimatta.

Kotimainen kuluttaja ei välttämättä hahmota Tikka T3:n merkittävää asemaa maailman metsästyskiväärimarkkinoilla. Meille kyse on tutusta ja turvallisesta peruskivääristä. Sakot ja Tikat ovat aina olleet kotimaisuudestaan johtuen ykkösvalintojamme, joten T3:n kansainvälinen suosio ei ole ollut ajatuksissamme vahvasti. Luvut osoittavat, että kotimaamme markkinat ovat hyvin pienet verrattuna aseiden vuotuisiin valmistusmääriin ja viennin osuuteen tuotannosta.

Sakon vuosittaiset tuotantomäärät kivääreissä ovat jo useamman vuoden huidelleet yli sadantuhannen aseen tahdissa. Tästä asemäärästä leijonanosa on nimenomaan Tikka T3:n eri versioita. Otettaessa huomioon Tikka T3:n toistakymmentä vuotta jatkuneen historian, on kyseessä asemalli, jota kevättalvisen tehdaskäynnin aikana oli tuotettu jo vajaa 900 000 kappaletta. Miljoonan rajapyykki ei ole enää kaukana.

T3:n ensimmäisen valmiin prototyypin sarjanumero on P00001. Tässä vaiheessa aseen kehystä suunniteltiin vielä valmistettavaksi takomalla.

Tikan valmistusmäärät ovat nostaneet aseen arvoa ennalta arvaamattomalle tasolle. Nimenomaan kokonaismäärät aseissa vaikuttavat siihen, että aseesta tulee isompi kuin mitä se on tehtaalta lähtiessään. T3:n alkutaipaleella kyse oli edullisesta peruskivääristä, mutta valtavan jälkimarkkinaosien joukon myötä nyt puhutaan aseesta, joka on suurempi kuin ominaisuuksiensa summa.

T3 on alkanut elää aseena omaa elämäänsä.

Kyse on yhdestä asemaailman standardista, jonka muuntautumiskyky eri käyttötarkoituksiin ei riipu enää yksistään valmistajan edesottamuksista. T3 on alkanut elää aseena omaa elämäänsä. Se on samaan aikaan valmis ase tai se on aihio, aivan miten loppukäyttäjä haluaa.

Historiaa

Tikka T3:n kehittäminen tuli ajankohtaiseksi Sakolle useista yhteensattumista johtuen. Yksi merkittävimmistä tekijöistä kaiken taustalla oli kotimaisen rynnäkkökiväärivalmistuksen loppuminen. Tämä tarkoitti Sakolle tilannetta, jossa niin sanottu automaattinen kaupanteko loppui kertarysäyksellä ja eloonjääminen oli täydellisesti siviiliasetuotannossa. Muutosvaihe oli raskas ja tässä elintärkeä tuote oli Sako 75, jolla saatiin piristystä kiväärikauppaan.

Lähtölaukaus Tikka T3:lle annettiin Sakon uuden omistajatahon toimesta. Berettan tarkoituksena oli tehdä Sakosta iso tehdas silloiseen verrattuna. Viiden vuoden tavoite 2000-luvun alkupuolella oli se, että tuotettavien kiväärien määrän pitäisi nousta silloisesta 20 000 kappaleesta 50 000 kappaleeseen. Tämä määrä herätti monta monituista ”ei onnistu” kommenttia Sakon johtoryhmässä.

”Ei ole markkinoita joille myydä, ei ole riittävästi koneita valmistukseen ja tehdaskaan ei ole riittävän suuri,” huokailtiin Sakolla.

Sakon toimitusjohtajaksi palasi Beretta kaupan myötä Henry Paasikivi, joka esitti lääkkeinä vaaditulle muutokselle tehtaan konekannan uusimista, tehtaan laajennuksen ja uuden aseen suunnittelua Yhdysvaltojen markkinoille hintaluokassa, josta löytyisi ostajakuntaa.

Hintalappu näille muutoksille oli suuri ja projekti täytyikin hyväksyttää Berettan omistajaperheellä. Hauska yksityiskohta kokonaishinnasta oli Berettan kysymys ”puhutaanko nyt euroista vai markoista”, sillä hinta muutokselle oli todellakin muhkea. Lopulta lupa omistajalta tuli ja Sako sai toteuttaa tarvittavat muutokset. Rahoituksen muutokseen täytyi kuitenkin tulla Sakon omasta kassavirrasta ja rahoittajilta.

Luvan saamisen myötä aloitettiin Tikka T3:n suunnittelu, Sakon tehdaslaajennuksen suunnittelu ja konekannan laajennuksen suunnittelu.

Ensimmäinen pöytäkirja Tikka T3:een johtaneesta projektista on päivätty Sakolla 10.5.2001. Tuolloin uutuuskiväärin nimi oli vielä M 2002 ja seuraavaan kokoukseen 27.9.2001 aseen nimeksi oli päätetty ottaa nykyään jo legendaariseksi muodostunut T3. Sarjatuotannon aloittamisesta päätettiin 3.12.2002.

T3:n suunnitteluprosessi oli aikanaan tiukasti määritelty kokonaisuus, jossa aseen hinnan lasku alempaan hintaluokkaan Yhdysvaltojen markkinoilla oli siis ensisijainen tavoite. Tätä edeltävä Tikka Whitetail oli hinnaltaan keskiluokassa. Tikka oli siis merkkinä tunnettu, mutta vasta T3 avasi markkinat hinnallaan.

Oleellista suunnittelussa oli hinnan lisäksi myös se, että kompromisseja ei tehtäisi minkään oleellisesti aseen tarkkuuteen, luotettavuuteen tai turvallisuuteen liittyen. Tämä kaikki siitä huolimatta, että valmistusmääriä oltiin nostamassa aivan erilaisiin lukemiin aiemmasta.

Tikan takaa löytyvät muun muassa Antti Fieandt, Kari Kuparinen ja Miikka Tamminen. 

Aseen tuotantoprosessi otettiin huomioon suunnittelutyössä erityisen tarkasti. Keskusteluyhteys suunnittelun ja tuotannon välillä oli erittäin tiivis. Jokainen osa-alue tuotannossa kyettiin ottamaan huomioon jo pääsuunnittelija Juha Aallon piirustuspöydällä.

T3:n suunnittelussa huomioitiin tuotannon pienimmätkin yksityiskohdat aina suoritettavien koneistuksien muodoista ja koneiden teristä lähtien. Tällä oli erittäin suuri merkitys tuotteen valmistukseen ja loi pohjan aseen tuotannolliselle tehokkuudelle. Suunnitteluprosessin sujuvuuden ja onnistumisen suurin tekijä oli Sakon tuolloisen toimitusjohtajan Henry Paasikiven mukaan suunnittelupäällikkö Kari Kuparisen ja pääsuunnittelija Juha Aallon osaaminen.

Aseen suunnittelussa myös teollisen muotoilun rooli oli suuri. Useita ideoita T3:n ulkoasuun tuli italialaiselta Giugiarolta, mutta nämä ehdotelmat sisälsivät aimo annoksen ajanjaksolle tyypillistä muotokieltä ja ajan hampaalle alttiita ratkaisuja.

Totaldesign Oy:n Heikki Koivurova oli yksi teollinen muotoilija, jonka roolina oli tehdä T3:sta suurten valmistusmäärien asetta. Aseen piti tukea ulkonäöltäänkin ajatusta siitä, että asetta tultaisiin tekemään paljon ja aseen ostajakunnan piti tästä johtuen olla laaja. Toisin sanoen muotoilun pitäisi istua perinteiseen kiväärikulttuuriin ja aseen ulkonäkö ei saisi rajata pois potentiaalista ostajakuntaa.

Suunnitteluprosessin sujuvuuden ja onnistumisen suurin tekijä oli Sakon tuolloisen toimitusjohtajan Henry Paasikiven mukaan suunnittelupäällikkö Kari Kuparisen ja pääsuunnittelija Juha Aallon osaaminen.

Koivurova tiivisti ajatustavan siten, että ”kivääri on kahden sukupolven tuote, jossa uusi tuote ei saa tehdä vanhaa naurunalaiseksi”. Sama toiminee myös toisin päin, eli liian aggressiivinen muotoilu aiheuttaa vanhoillisessa ostajakunnassa vastareaktion.

Kehitysaskeleet tuotannossa

Yksi merkittävimmistä muutoksista T3:ssa tätä edeltäviin malleihin oli aiempien mallien epäkeskeisen aihion muuttaminen keskeiseksi aihioksi. Tällöin aihion yhdellä asemoinnilla koneisiin kyettiin suorittamaan useampi työvaihe ja eri työstöt saatiin suoritettua huomattavasti pienemmillä toleransseilla. Merkittävin tekninen vaikutus oli se, että kaikkien työstöjen ja osien kiinnityksien linjaukset saatiin tämän muutoksen myötä toteutettua äärimmäisen tarkasti.

Samaten aihiosta poistettavan materiaalin määrä saatiin minimoitua ja lukkoaktion työstämiseen käytettävä aika väheni merkittävästi. Keskeisen aihion työstössä alettiin myös käyttää BTA-porausta, joka parantaa työstönopeutta ja saa aikaan tarkemman ja paremman porausjäljen perinteisiin menetelmiin verrattuna. Nykyään T3:n lukkoaihion kaikki työstöt suoritetaan kahdella eri kiinnityksellä, joten kyseessä on erittäin tehokkaasti valmistettavissa oleva lukkoaktio.

Erittäin suuri muutos tuotannollisen tehokkuuden kannalta oli myös luopuminen kahdesta eri lukonpituudesta. Tämän seikan rooli valmistuksessa on suuri, sillä valmistettavien lukkoaktioiden määrä putosi entisestä merkittävästi.

”kivääri on kahden sukupolven tuote, jossa uusi tuote ei saa tehdä vanhaa naurunalaiseksi”

Synteettiset osat

Hinnan alentamiseen merkittävästi vaikuttanut tekijä oli päätös laajasta ruiskupuristeosien käytöstä. Osissa käytetty muovi sisältää lasikuitua ja muoviosille on tehty erittäin kattavat testit esimerkiksi iskunkestävyyden osalta.

Muoviseosten kehittämisessä myös äärimmäiset lämpötilat otettiin hyvin tarkasti huomioon. Esimerkkinä käytännön testeistä muoviosille voitaisiin mainita liipaisinkaaren iskutestit, jotka suoritettiin kaatamalla piipunsuusta telineeseen kiinnitetty ase koko voimalla kovaan pintaan. Tällöin vaatimuksena oli se, että liipaisinkaaren pitäisi kestää siihen kohdistuva suora isku. Toisaalta liipaisinkaari ei saisi joustaa niin paljoa, että kontaktia liipaisimeen pääsisi tapahtumaan ja ase tästä johtuen laukeaisi. Myös aseen muovitukille tehtiin pudotuskokeita, joilla selvitettiin iskunkestävyyttä.

Lipas T3:een päätettiin niin ikään tehdä kokonaan ruiskuvaletusta muovista ja myös tämän osan kehittämisen yhteydessä lopullinen muoviseos kehitettiin pitkien kulutustestien jälkeen. Erityisesti lippaan huulien kestäminen oli haaste, joka vaati hyvin tarkkaa ja systemaattista materiaalien testaamista.

Mielenkiintoisena kuriositeettina voidaan mainita se, että esimerkiksi Australian markkinoille Sako varustaa osan aseista lippailla joissa on metalliset syöttöhuulet. Tämä johtuu kyseisen alueen vaativista olosuhteista (hiekkapöly joka toimii hiovana aineena) ja kannanharvennusmetsästyksen hektisistä ampumamääristä.

Erityisesti lippaan huulien kestäminen oli haaste, joka vaati hyvin tarkkaa ja systemaattista materiaalien testaamista.

Tikan synteettisten osien valmistuksesta on ollut liikkeellä monenlaista huhua ja ”varmaa tietoa”. Kaikki nämä osat tehdään joka tapauksessa Suomessa silloisen EIMO Oyj Laitilan tehtaan, nykyisen Coreplast Laitila Oy:n toimessa. Synteettiset osat eivät ole puhdasta polypropyleenia vaan kyse on muovin ja lasikuidun seoksesta, jossa lasikuitua on 30 prosenttia.

Eri osien kovuutta säädellään muoviseosta muuttamalla. Puristeosien lasikuiturakenne muuttuu osissa myös käytettävän muoviraemallin mukaan, joten muovin sulamisen yhteydessä muodostuva lasikuiturihmasto on kappaleen käyttötarkoituksen mukaan kulloinkin sopivin.

T3 on palkittu ja laajalti tunnustettu asemalli. Tässä NRA:n Rifle of The Year palkinto vuodelta 2003.

Synteettisten osien (tukki, liipaisinkaari, lipas) valmistuksen siirtäminen Suomeen oli erittäin tarpeellista, sillä Tikka Popular ja Master kivääreissä käytettiin vielä Yhdysvalloissa tehtyjä tukkeja. Muutoksella toimitusketju saatiin suoraviivaisemmaksi ja tehokkaammaksi ja Sako ei ollut ”vain yksi alihankkija lisää” amerikkalaiselle tehtaalle. Mielessä tulee pitää myös se, että valmistusmäärät nousivat niin merkittävästi T3:n myötä, toimitusvaikeudet eivät missään nimessä saisi olla este valmistustavoitteisiin pääsemiselle.

Muoviosien merkitys nykytuotannossa on suuri, sillä esimerkiksi tukeista leijonanosa nykykivääreissä on nimenomaan synteettisiä. Puuosat tulevat Italiasta, mutta tukkivaihtoehdoissa ne edustavat nykyään enää marginaalia. T3/T3x Lite on tukkimallina ehdottomasti suosituin.

Miten T3 on muuttunut?

T3 oli jo tuotannon alkuaikoina erittäin tehokas tuotettava, mutta Sako ei ole jäänyt polkemaan paikoilleen. Käytännössä konekanta on uusiutunut jo useampaan kertaan ja kaikkien osien tuotanto on muuttunut vuodesta 2003 merkittävästi.

Tuotanto on automatisoitunut ja tarkentunut alkuajoista ja tämä on vaikuttanut tuotantoa tehostavasti ja laatua tasoittavasti. Kehityksen myötä Tikka T3:n lukkoaktion valmistusaika on karkeasti arvioiden puolittunut alkuperäisestä.

Yksi perusero alkuperäisten Tikka T3 kiväärien ja nykyisten kiväärien välillä on osien jatkuvasti parantunut osien mittatarkkuus. Tämä on suora seuraus modernisoituneesta ja automatisoituneesta konekannasta ja nykyään käytettävästä tuotannon aikaisesta 3D mittauksesta.

Tämän laitteiston etuna on ihmisen aiheuttamien mittausvirheiden eliminointi. Myös laadunvalvonta on näiden laitteiden myötä jatkuvaa ja lopputuloksena osien tasalaatuisuus on parantunut. Laadunvalvonnan viimeisin muutosprosessi on ollut siirtyminen tuotettujen kappaleiden laaduntarkastuksesta enemmän tuotantoprosessin laadunvalvonnan pariin. Tällöin siis työstökoneiden kontrollointi on isommassa roolissa ja mahdollisiin toleranssiheittoihin puututaan jo ennen kuin virheellistä kappaletta pääsee edes syntymään.

Merkittävästi tuotantotoleransseja pienentävä askel on ollut myös ”one piece flow” tuotantofilosofia, jossa aikaisempi 12-asemainen lukkoaktioiden työstöpaletti on korvattu tekemällä vain yhtä osaa kerrallaan. Tämä on näkynyt muun muassa työstökoneiden lämpötilavaihteluiden vaikutuksen pienentymisenä valmistettavan kappaleen mittoihin.

Yksi perusero alkuperäisten Tikka T3 kiväärien ja nykyisten kiväärien välillä on osien jatkuvasti parantunut osien mittatarkkuus.

Aseen tarkkuuden ja erityisesti tarkkuuden keston kannalta piipun rooli aseissa on ensisijaisen suuressa roolissa. Tikka- ja Sako-kivääreissä myös piippulinjasto on uudistunut täydellisesti viimeisten parin vuoden aikana. Nykyään piippuaihioiden reiät ennen taontaa porataan pulsaattoriporalla ja niiden hoonaus suoritetaan kahdessa vaiheessa. Tämä näkyy oleellisesti suorempina reikinä ja piipun sisäpinnan laadun parantumisena.

Yleinen tuotantotoleranssien pienentyminen näkyy myös piippujen valmistuksessa. Tämä vaikuttaa luonnollisesti aseiden tarkkuuspotentiaaliin, mutta se helpottaa merkittävästi myös aseiden kokoonpanoa. Esimerkiksi patruunapesien sulkuvälin määrittäminen asennusvaiheessa on muuttunut huomattavasti aiemmasta, sillä piipun kiinnityskierteiden, lukkoaktion kierteiden, lukkopultin ja patruunapesien mitoitusten tarkentuminen on tarkoittanut huomattavasti suoraviivaistunutta kokoonpanoprosessia.

Tikan piipun kiinnityksen minimimomentti on 100 Newtonia, joten tämän kireyden jälkeen piippua kiristämällä määritetään lopullinen sulkuvälimitoitus. Aiemmin lopullinen kiristysmomentti on vaihdellut huomattavasti enemmän kuin nykyään, sillä valmistustoleransseissa puhutaan nykyään enää parista sadasosamillimetristä.

Yksi mielenkiintoinen seikka aseen toimintavarmuuden puutteissa liittyy aseen alkuperäiseen kokoonpanoprosessiin. Tällöin lukon virekallistuksen voiteleminen suoritettiin kokoonpanossa lukon iskupiikin kärjellä ja käytetty voiteluaine oli hyvin jäykkää. Tämän voiteluaineen pääseminen iskurin runkoon sai aikaan liukuholkin ja iskupiikin jumiutumista erityisesti kylmillä keleillä.

Myös metalliosien varastointirasva oli alkujaan sellaista, että se jumiutti iskuria. Tästä on korjattu kokoonpanoprosessia muuttamalla ja varastointirasvaa vaihtamalla, mutta aseen toiminnan kannalta on edelleen edullista, jos tämä alue aseesta puhdistetaan huolellisesti rasvasta ennen käyttöönottoa.

Ensimmäinen Tikka T3

Suorittaessani tätä Tikka T3 kiväärin historian penkomista, sain erityislaatuisen kunnian päästä tutustumaan kaikkien aikojen ensimmäiseen Tikka T3 kivääriin. Tämä kivääri oli monella tapaa erittäin mielenkiintoinen, sillä sen yhteydessä oli vielä mietitty erilaisia tuotantovaihtoehtoja ja luonnollisesti kaikki osat olivat enemmän tai vähemmän käsityönä tehtyjä.

Kyseessä oli siis valmis prototyyppi, jonka pohjalta tehtiin lopulliset ratkaisut aseen tuotantokuntoon saattamiseksi.

Ensimmäiseksi huomion aseessa kiinnittyi sen lukkoon, joka oli sulkuolakkeiden osalta selvästi nykyisestä poikkeava. Tuolloin ajatuksena oli vielä se, että Tikan lukonkehys olisi tehty TRG:n tapaan takomalla. Tästä ajatuksesta kuitenkin luovuttiin ja ”No. 1” jäi viimeiseksi aseeksi, jossa lukon pään muoto oli muotoiltu takokehykseen sopivaksi.

Ensimmäisen T3:n tukki oli tehty puusta ja maalattu mustaksi. Kyseessä oli siis tukkimalli, jonka pohjalta ruiskuvalettu T3:n tukki toteutettiin. Myös lipas oli mallia ”proto” ja se oli kasattu ruuveilla. Kaiken kaikkiaan ase näyttää T3:lta, mutta lopullinen versio aseesta on teknisesti hieman tästä poikkeava.

Päivitetty Tikka T3x

Tikka T3:n päivitys tuli ajankohtaiseksi parisen vuotta sitten. Päivitysvaiheessa Sako oli korvat höröllään niin loppukäyttäjien kuin myös aseita myyviä tahojen suuntaan. Kyse oli päivityksestä, jonka haluttiin samaan aikaan olevan aseen laatua parantava, mutta toisaalta niin hienovarainen, että mitään oleellista muutosta aiempaan T3:een ei pääsisi tapahtumaan. Itse asiassa muutos olikin sellainen, että se näkyi positiivisena ruiskeena myös vanhemmille malleille. Uusi malli ei siis tehnyt vanhemmista ”teekolmosista” naurunalaisia.

T3x:n ehdottomasti merkittävin muutos liittyi tukkiin, jossa otettiin käyttöön jo alun perin tukkeihin suunniteltu modulaarisuus. Näiden modulaaristen osien suunnittelussa nykyisin käytössä oleva 3D-printtaus oli erittäin suuressa roolissa. Suunnitelluista osista saatiin nopeasti mallikappaleita, joilla aseen tuntumaa päästiin kokeilemaan ja hakemaan osien lopullista muotoa.

Esimerkiksi toimivien karhennusten ja niiden terävyyden saavuttamiseen vaadittiin useita kokeiluja ja eri tekniikoiden testaamista ennen kuin lopullinen valmistustapa saatiin päätettyä.

Metalliosien päivityksessä T3x puuttui ensisijaisesti aseen reklamaatioiden myötä havaittuihin puutteisiin. Näistä ensimmäinen ja tärkein oli rekyylivastimen muuttaminen alumiinisesta teräksiseen. Alun perin alumiini valikoitui rekyylivastimen materiaaliksi sen työstettävyyden perusteella, mutta nykyisten työstökoneiden myötä teräksisen rekyylivastimen valmistaminen ei rasita tuotantoa vaan on itse asiassa edullisempi valmistaa vähäisempien työvaiheiden myötä kuin alumiiniprofiilin katkaiseminen.

Toinen toivottu muutos oli muovisen lukon peräkappaleen vaihtaminen metalliseen. Kolmas muutos liittyi lukkokehyksen yläpintaan. Pitkittäisurituksesta luovuttiin, sillä tasainen pinta helpottaa erilaisten kiikarikiinnityspalikoiden liimaamista kehykseen.

Pienempinä teknisinä muutoksina voidaan mainita muun muassa lukonpysäyttäjiin tehdyt muutokset, joilla lukon liikettä on saatu pidennettyä aavistuksen alkuperäisestä. Käytännössä tätä muutosta ei voi huomata, mutta tämä helpottaa muiden kuin Tikan lippaiden käyttöä aseessa.

Eräänlaisena meriittinä voidaan pitää myös sitä, että Kanadan ratsupoliisin virka-aseeksi valittiin T3:n laminaattitukilla varustettu versio korvaamaan vanhentuneet Lee-Enfield kiväärit.

Esimerkiksi alakerran muuttaminen AICS-standardin lippaille tai tarvikevalmistajien alumiinisille lippaille helpottuu tämän muutoksen myötä oleellisesti. Tämän osa-alueen muuttaminen juontaa juurensa näiden osien valmistajien toiveista.

Meriittejä

Tikka T3 on valittu kahteen otteeseen vuoden aseeksi arvostetussa NRA:n palkintojenjakotilaisuudessa. Vuonna 2003 pysti napattiin Lite mallilla ja vuonna 2007 vuorossa oli Tactical malli. Näiden suurten tunnustusten lisäksi T3:n eri versiot ovat olleet erilaisten toimitusten tekemien vertailuiden ja testien kärkipäässä vuodesta toiseen.

Eräänlaisena meriittinä voidaan pitää myös sitä, että Kanadan ratsupoliisin virka-aseeksi valittiin T3:n laminaattitukilla varustettu versio korvaamaan vanhentuneet Lee-Enfield kiväärit.

T3 ja T3x on erilaisilla malleillaan vallannut myös tarkempien käyttäjäsegmenttien aseluokkia. Esimerkiksi uusi T3x TAC A1 on otettu avosylin vastaan taktisten käyttäjien keskuudessa ja ase onkin hintansa ja käyttöominaisuuksiensa myötä todella potentiaalinen haastaja mille hyvänsä saman tyypin aseelle.

Skaalan toisessa päässä on T3x Superlite, joka on napannut melko suuren siivun kevyiden kiväärien markkinoilla. Tarjonta samassa hintaluokassa ei muilla merkeillä pääse lähellekään sitä painoa ja tarkkuutta kuin mihin Tikka T3x Superlite on yltänyt.

T3 ja tulevaisuus

Tikka T3 on ”kansankivääri” sanan positiivisessa merkityksessä. Se ei ole kuin kansanautoksi luvattu Volkswagen, jota kansa ei saanut. Se ei myöskään ole Lada, jonka kansa sai, mutta josta se ei pitänyt. Se on kivääri, joka on hyvin saatavilla, jonka hinta on sopiva ja joka on käyttöominaisuuksiltaan usein parempi kuin moni muu kalliimpikin ase.

Ennen kaikkea Tikka T3 on turvallinen valinta. Se on lähtökohtaisesti tarkka, se toimii ja sen ylläpito on ongelmatilanteissakin edullista, helppoa ja ennen kaikkea mahdollista. T3:ssa on kaikki tarpeellinen, eikä mitään ylimääräistä.

Viimeistään Tikka T3x lanseerauksen myötä viimeisetkin epäileväiset joutuivat myöntämään, että ehkäpä Tikka T3 onkin jotain suurempaa kuin mitä siitä kuviteltiin vuonna 2003. Kyseessä on standardi, johon moni kivääri ei ole yltänyt. T3:een on saatavilla erittäin laaja kattaus tarviketukkeja, laukaisukoneistoja, lukon viritysosia ja tähtäimen kiinnitysjärjestelmiä.

Vastaavaan ei ole yltänyt mikään muu kotimaisen asetuotannon edustaja, eikä myöskään mikään muu eurooppalainen ase.

T3:ssa merkittävät tekniset vaihtoehdot rajautuvat kätisyyteen, piipun profiilin ja lipasratkaisuun. Viime aikoina Sako TRG:n lipasta käyttävä CTR ja TAC A1 ovat ainoita merkittäviä poikkeuksia perusmallin T3:een ja nämäkin on jo huomioitu tarvikevalmistajien toimesta. Tikka T3 on suoraviivaisuudestaan johtuen tarvikevalmistajien ja tätä kautta aseiden rakentajien suosiossa.

T3 ja T3x ovat perusta, jolle kiväärituotanto on hyvä rakentaa. Tälle pohjalle on jo tehty T1x MTR pienoiskivääri. Erilaisilla tukkivaihtoehdoilla T3x pysyy ajankohtaisena vielä vuosikymmenten ajan tulevaisuuteen. T3:n suunnitteluprosessi on malliesimerkki onnistuneesta aseen suunnittelusta ja todisteena tästä on lähes miljoona valmistettua ”teekolmosta”.

Teksti ja kuvat Arto Määttä

Artikkeli julkaistu Riista-lehdessä numero 5-6 2018