Karkottajat – tulevaisuuden metsästyskoirat
Riistakantojen kasvun ja metsästystapojen muutosten myötä nousevat myös uudentyyppiset metsästyskoirien käyttötavat. Kun riistaa on runsaasti, sitä ei tarvitse hakea kaukaa ja seurata kovin pitkälle. Riittää kun se tönäistään passiin.
Vielä muutama vuosi sitten karkottaville koirille naurettiin. Suomessa on pitkät perinteet pitkäkestoisesti ja hartaasti toimiville koirille. Meillä on oma maailman paras ajava koira, suomenajokoira ja kotimaiset pystykorvat. Etenkin hirvikoirapuolella myös tuontirodut on totuttu näkemään hirven perässä sinnikkäinä ja itseään säästelemättöminä. Järjestetäänhän meillä omat haukkukokeet jopa ylisitkeille.
Karkottajien toimintaa ei pidä sotkea näihin vanhoihin ja tuttuihin tottumuksiin lainkaan.
Karkottavien koirien käyttö on yksinkertaista. Koira ajaa riistan haukkuen liikkeelle ja seuraa sitä sen verran, että kaatomahdollisuus syntyy. Ero on selvä ylösajaviin koiriin, kuten spanieleihin. Ylösajavat koirat toimivat ohjaajansa lähituntumassa siten, että ampumatilaisuus syntyy riistan noustessa siivilleen tai jaloilleen haulikon kantaman etäisyydellä ampujasta.
Koira ei saa etääntyä haun aikana kovin kauas, koska ampumatilanne menetetään riistan karkotessa liian etäältä. Turvallisuuden vuoksi ylösajavan on pysähdyttävä riistan liikkeen alkaessa.
Tosin Ruotsissa on jo eriytynyt käyttölinjaisissa spanieleissa oma linjansa, jossa koirat toimivat jo karkottajien tavoin.
Karkottavien koirien toiminta eroaa selvästi myös ajavien koirien toiminnasta. Ja sen on myös erotuttava. Karkottajan haku ilman yöjälkeä on laajempaa kuin ylösajavan, mutta suppeampaa kuin ajavan. Yöjäljen löydyttyä sitä kyllä seurataan, mutta ei kovin kauas.
Karkottaja pyrkii aktiivisesti riistalle, mutta huolehtii myös ohjaajan löytymisestä. Haku on yleensä rengastavaa ja laajuudeltaan parhaimmillaan 100 – 200 metriä irti ohjaajasta.
Karkottajan hakua voisikin kuvailla huonoksi ajavan koiran hauksi tai valtoimenaan juoksevan ylösajavan hauksi. Tärkeää on riistan nopea löytyminen, kuten kaikissa jahtimuodoissa.
Ehkä suurin ja kiistanalaisin ero muihin metsästyskoirien toimintaperiaatteisiin karkottajien kohdalla on ajotyöskentelyssä. Ja tarkasti ottaen karkottajahan ei aja lainkaan, vaan ainoastaan karkottaa riistaa ampujille. Suomessa on perinteisesti kuvattu haukkuen riistaa seuraavan koiran työskentelyä ajona.
Parhaimmillaan karkottava koira ottaa riistan rivakasti ylös ja ajaa sen liikkeelle seuraten äänellä muutamista sadoista metreistä aina kilometriin. Suomessa ei hirvieläintä metsästettäessä saa käyttää yli 39 cm korkeaa ajavaa koiraa.
Metsästyskoirien toimintaperiaatteista ei ole tarkempaa mainintaa. Lainsäädäntö ei ehkä jatkossakaan tunnista karkottava koiraa. Tärkeää on kuitenkin käytännön jahdin ja myös nuhteettoman toiminnan kannalta tiedostaa mihin päättyy karkotus ja mistä alkaa ajo.
Karkottajien käyttö ei johdu siitä, että muualla maailmassa olisi koirilla heikommat geeniperimät ja siksi koirat eivät aja pitkään. Käytännön metsästysolosuhteet ovat sanelleet suunnan koirien koulutukselle ja ominaisuuksien jalostukselle.
Karkottavien koirien käyttö on alkanut Keski- Euroopasta. Tiheiden riistaeläinkantojen alueilla ja seuruejahdeissa lyhyesti karkottavalle toimintatavalle on ollut vankka kysyntä.
Tyypillinen karkottajajahti Euroopassa on isohkon seurueen ajojahti, jossa on paljon ampujia sekä koiria ohjaajineen. Usein on samalla kertaa mahdollisuus kaataa useampaa riistalajia.
Koirat ovat tyypillisesti all roundereita eli kaiken viljan koiria. Tämä tarkoittaa sitä, että kaiken jahdissa sallitun riistan kaataminen tai pudottaminen on sallittua jokaiselle koiralle.
Koiranohjaajat tyypillisesti etenevät ketjumuodostelmassa kohti ampujia ja mukana seuraavat karkottajat nostavat riistaa ajaen sen kiivaalla haukkupyrähdyksellä ampumaketjuun.
Joskus myös ampujilla on koirat mukanaan ja he päästävät oman koiransa passista irti jahdin edetessä. Tällainen jahtimuoto ei tietenkään onnistu perinteisellä taigametsävyöhykkeellä tai muilla alueilla, joissa riistakanta on harva. Tiheän riistakannan alueella jahtimuoto ja karkottajien toiminta on varsin tehokasta sekä mielenkiintoista.
Ottakaamme mallia taas Ruotsista. Länsinaapurissa lainsäädäntö on tunnistanut jo pidemmän aikaa erityyppiset metsästyskoirien käyttömuodot toimivalla tavalla. Koirat on jaettu ajaviin, lyhyesti ajaviin sekä karkottaviin koiriin.
Ajavilla koirilla tarkoitetaan perinteisiä pohjoismaisten ajokoirien käyttötapaan perustuvia koiria, kuten suomenajokoira, smålanninajokoira ja vaikkapa hamiltoninajokoira.
Tyypillisesti koira hakee itsenäisesti kettua tai jänistä ja ajaa sitä tarvittaessa tuntikausia. Nykyisin ajoeläimenä on yhä useammin suurpeto, kuten ilves. Lyhyesti ajaviin koiriin kuuluvat bassetit, dreeveri sekä mäyräkoirat. Niiden ei ole tarkoituskaan seurata ajettavaansa haukkuen ajavien lailla.
Lyhyesti ajavien ihanteelliset ajoajat ovatkin 30 – 60 minuuttia, riippuen ajettavasta riistalajista ja maastosta. Ruotsissa arvostetaan ja myös painotetaan kaikkien ajavien koirien koulutusta ja tottelevaisuutta sekä sitä, että isot koirat eivät aja sorkkariistaa lainkaan.
Myös karkottajat tunnistetaan lainsäädännössä ja niiden toivottu toimintaperiaate on aukikirjoitettu. Karkottajat ovatkin varsin yleisiä ruotsalaisjahdeissa.
Taigametsän saamakoirat ja pirstoutuvat jahtimaat ovat törmäyskurssilla. Metsästyskoira on saatava työmaalta pois rivakasti. Muutoin vaarana on liikenneturma tai joutuminen suden suuhun. Lyhyesti karkottava koira soveltuu erityisen hyvin pirstaleiseen ja rikkonaiseen maastoon.
Villisian tulo lisää varmasti myös karkottajien suosiota. Suomessa on jo nyt alueita, joissa metsäkauris ja valkohäntäpeurakannat ovat erittäin tiheitä.
Karkottava koira ei jää tuhraamaan yhden eläimen perässä kovin kauaa, vaan palaa lähtöalueeseen rivakasti etsimään uutta karkotettavaa. Riistaa ei painosteta alueella liikaa, joten se myös pysyy paremmin alueen sisällä.
Karkottavan koiran rodulla ei le väliä. Myös monirotuiset soveltuvat hyvin toimintaan. Alkuperämaissaan monet mannermaiset kanakoirat toimivat karkottavina myös suurriistalle.
Ajo- ominaisuus onkin yllättänyt useamman saksanseisojan omistajan ällikällä. Rodun alkuperämaassa on kuitenkin varsin tavanomaista ja arvostettua, että koira seuraa sopivan matkan haukkuen nisäkäsriistaa.
Noutajissa on paljon hyvin karkotustyöskentelyyn soveltuvia yksilöitä. Länsinaapurissamme käytetään myös esimerkiksi pohjan pystykorvia karkottajina.
Vaikea sanoa, kuinka lintutyöskentely sujuu hyvältä pystykorvaiselta karkottajalta. Muutoin pohjanpystykorva soveltuu ominaisuuksiensa puolesta loistavasti karkottajaksi.
Monissa karkottajina käytetyissä roduissa, kuten viiriäiskoirissa, spanieleissa, seisojissa ja noutajissa on hyvät ja monipuoliset ominaisuudet myös muuhun jahtitoimintaan kuin vain karkottamiseen. Usein karkottajaa käytetään haavoittuneen sorkkariistan jäljittämiseen liikennekolareiden tai metsästyksen yhteydessä. Myös noutotaipumukset ovat usein hyvällä tasolla ja tottelevaisuuskin riittää vesilinnustukseen ja kyyhkyjahtiin.
Tiheän riistakannan alueilla, kuten tätä nykyä vaikkapa Varsinais – Suomessa valkohäntäpeuran osalta, on karkottajan tehosta kiistaton etu. Mäyräkoiran verrattuna karkottaja saa usein enemmän eläimiä liikkeelle metsästysalueelta ja mikäli passit ovat oikein asetettuja, tulosta myös syntyy.
Eduksi voitaneen laskea myös se, että karkottava koira ei aja passituksen ohittanutta riistaa kauas lähtöalueelta, jolloin eläin ei väsy eikä stressaannu turhaan. Koira myös yleensä palaa nopeasti ohjaajansa luo, jolloin uusi lähtö voi alkaa ja saadaan seuraava tilanne käyntiin.
Haasteena on ilman muuta se, että riista saattaa tulla lähipassiin vauhdikkaasti, verrattuna matalajalkaisen ajurin käyttöön. Oman mausteensa karkottavan koiran käytössä antaa ilman muuta karkotuksen intensiteetti eli se, kuinka kauas ja millä nopeudella riista karkottuu. Ei ole tarkoituksenmukaista, että riistaeläintä karkotetaan liian lujaa ja liian kauas.
Ihanteellisimmillaan koira nostaa riistan jalkeille ja antaa passimiehille haukkusarjalla äänimerkin. ”Täältä tullaan ja tähän suuntaan”.
Teksti Panu Hiidenmies
Kuva Maria Lindström
