Kosteikko-määritelmä tarkentuu
TUKES on tarkentanut lyijyhaulien rajoittamista koskevan lainsäädännön tulkintaohjetta. Riistan saamien tietojen mukaan lyijykieltoalueiden määrä pienenee huomattavasti aikaisemmin luullusta. Jatkossa karttamerkit määrittäisivät kosteikot
Ensimmäisen kerran kosteikoiden määritelmät kuultuamme olimme hämillämme. Käytössä oli koko joukko puhekielen kuuloisia termejä erilaisista kosteikon tyypeistä ja näistä yhtenä nousi esiin “vaikeakulkuinen suo”. Kuka määrittelee sen, mikä suo on vaikeakulkuinen? Vastaus oli yllättävän yksinkertainen. Kartta määrittää asian.
Riistan saamien tietojen mukaan jatkossa kosteikko määräytyy karttamerkintöjen nimitysten perusteella. Toisin sanoen maastossa ei tarvitse arvioida, että onko nyt kyse joesta, ojasta tai purosta. Jos karttamerkintänä on yksi sininen viiva ilman viivojen välissä olevaa vettä kuvaavaa vaaleansinistä merkintää, ei kyse ole kosteikosta.
Myös vesistöön rajautuva niitty aiheutti parran pärinää siitä ensi kertaa kuultuamme, mutta toden totta, myös niitty on karttamerkintä, eikä sillä ole välttämättä tuon taivaallisen tekemistä niittyjen kanssa. Eli karttamerkintänä niitty ja jos se karttamerkintä ei rajaudu vesistöön, niin niitty ei ole kieltoaluetta kuin vesistön suojavyöhykkeen osalta.
Myös alkuperäinen vaikeakulkuinen suo eroaa karttamerkinnän osalta tavallisesta suosta, eli siinä on viisto vaaleansininen viivoitus normaalin suon päällä. Katsotaan siis karttaa, eikä mietitä sitä, että onko jänkä tosiasiallisesti helppo- vai vaikeakulkuinen.
Katsotaan siis karttaa, eikä mietitä sitä, että onko jänkä tosiasiallisesti helppo- vai vaikeakulkuinen.
Ampumaradat olivat sitten seuraavaksi mielessä ja itse asiassa ne ovat olleet koko tämän siirtymävaiheen ongelmakohta numero yksi. Moni rata on nimittäin ongelmissa, jos sadan metrin suojavyöhyke sopivasta karttamerkinnästä ulottuu radalle.
Huoli pois, tässä kohtaa sitten käytetään sitä vähäistä järkeä jota vielä löytyy, eli ampumaradoilla ampumasuunta huomioidaan. Eli jos haulikkoradalla on vettä selän takana, ei tämä ole ongelma, vaikka oltaisiin suojavyöhykkeen sisäpuolella.
Entäpä sitten, kun ampumaradan sisällä on jotain karttamerkintöjä, jotka viittaavat kosteikkoon? Tämä asia on vielä selvittelyssä, jota tarkennamme myöhemmin. Saattaa olla, että tähänkin tulee jotain selvennyksiä, eli onko ampumaradan aidan sisäpuoli eri asia kuin sen ulkopuoli.
Riistan saamien tietojen mukaan myös kohuttu hallussapitopykälä on poistumassa.
Riistan saamien tietojen mukaan myös kohuttu hallussapitopykälä on poistumassa. Toisin sanoen rantatörmällä asuvan ei tarvitse nyt miettiä, että syyllistyykö alle sadan metrin päässä rannasta asuva rötökseen, jos kotoa löytyy lyijyhaulipatruunoita. Eli tässä mielessä lain syyllisyysolettamaa ei enää ole.
Tällä hetkellä metsästäjä voi tarkistaa helposti kartasta ne paikat, joissa lyijyhaulia saa edelleen käyttää. Käytännössä kaikki kohteet, joita rajoitukset koskevat, ovat selkeitä ja helposti tulkittavissa. Karttamerkintöihin perustuva määritelmä on siis harvinaisen yksinkertainen tapa määrittää asioita, eikä tarvitse olla biologi.
Jokainen voikin ottaa nyt omien metsästysmaidensa kartat ja etsiä sieltä vaikeakulkuiset suot, sekä vesialueet, joista löytyy rajaviivojen välistä vaaleansinisellä merkittyä vesialuetta ja pohtia suojavyöhykkeet näihin. Tämän lisäksi voi etsiä niittyjä ja katsoa rajautuvatko ne vesialueeseen, vai onko kartassa jokin soiro muuta maastoa niityn ja vesistön välissä. Jos ei ole, niin silloin suojavyöhyke mitataan niityn reunoista.
Kätevimmin maastokartta löytyy kansalaisen karttapaikka palvelusta, jota voi pyöritellä sekä tietokoneella, että kännykällä tai tabletilla. Hyvä se on välillä niitä karttaharjoituksiakin tehdä.
